Free:Free Live! (1971)

Syyskuussa 1971 Island Recordsin julkaisemana ilmestynyt Free Live! oli tuossa vaiheessa postuumi kunnianosoitus brittiläisen bluesrockin parhaimmistoon lukeutuvalle yhtyeelle, joka oli siltä erää lopettanut toimintansa samaisen vuoden huhtikuussa. Osittain Freen hajoamisen aiheuttaneen huomion myötä yhtyeen jäähyväislivestä muodostui menestys. Pitkäsoitto nimittäin nousi brittilistalla neljänneksi ja Billboardilla sen sijoitus oli 89. Samoihin aikoihin Free saavutti myös singlehitin pianovetoisella kappaleellaan My Brother Jake. Brittilistalla sen sijoitus oli parhaimmillaan neljäntenä, eli kyseessä on Freen toiseksi suurin singlemenestys heti All Right Nown jälkeen. Free Liven! ja myös sen laajennetulla cd-versiolla ilmestyneiden bonuskappaleiden äänitykset ovat Sunderlandista ja Croydonista vuoden 1970 tammikuulta ja syyskuulta. Äänittäjä Andy Johns kelpuutti Free Livelle! Sunderlandin-keikalta ainoastaan kappaleet All Right Now ja The Hunter. Debyytiltä Tons of Sobs mukana on The Hunterin lisäksi letkeä I’m a Mover ja bonuskappaleissa raaka Walk In My Shadow ja yli yhdeksänminuuttinen bluesvaikutteinen ja raskasta riffittelyä tehokkaasti hyödyntävä Moonshine. Fire and Waterilta kuullaan All Right Nown lisäksi albumin terävimpään kärkeen lukeutuva nimikappale ja toinen kiistaton merkkiteos, Andy Fraserin bassosoololla kruunattu ja myös Paul Kossoffin upeaa kitarointia sisältävä Mr Big. Highway-pitkäsoiton valinnat ovat Freen balladituotannon kiistattomiin huippuhetkiin lukeutuva Be My Friend ja ärhäkkä Riding on a Pony. Kahdeksasta kappaleesta koostuva albumin perusversio päättyy leppeään studioraitaan Get Where I Belong, joka tuossa vaiheessa kuului  yhtyeen neljän viimeisen nauhoittaman kappaleen joukkoon. Vuonna 2002 ilmestyneen Free Liven! cd-version bonusraitoihin lukeutuvat vaihtoehtoiset otot All Right Nowsta, Mr Bigistä sekä studioraidasta Get Where I Belong. Lisäksi mukana on kaksi biisiä yhtyeen kakkosalbumilta Free; Woman sekä studioversiota rokkaavampi näkemys Double on Trouble Timesta. Originaali Free Live! on myös harvoja sataprosenttisesti aitoja livelevyjä ilman studiotohtorointia. Mainittu seikka lisää laadukkaan albumin arvoa entisestään. Free Live!:n ainoa negatiivinen seikka onkin se, ettei kyseessä ole tupla-albumi.

.

Rokki-Pete

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: