Arkisto kohteelle maaliskuu, 2014

Royals:Live

Posted: maaliskuu 24, 2014 in Klassikot, Kotimaiset levyt, Levyarviot

Kuninkaallinen jäähyväiskonsertti

Albert Järvisen, Pave Maijasen ja Ippe Kätkän muodostamasta Royalsista ehti suhteellisen lyhyen uransa aikana muodostua kiistaton klassikko kotimaisessa rockissa. Esikoisalbumi Spring 76 myi kultaa ja sisälsi muun muassa yhtyeen kenties kirkkaimman klassikkokappaleen High. Vuoden 1977 Out edusti laadukasta tasoa sekin. Jim Pembroken Just My Situation versioitui kyseisellä albumilla todella komeasti ja omasta tuotannosta erityisen hyvin toimivat nimikappale Out sekä Kings of Power. Levyn päättävät Monoply sekä Not Worth Writing Home About olivat ensimmäiset Paven käsialaa olleet levytetyt kappaleet. Royalsin loppuriuhtaisuun ehti mukaan kosketinsoittaja Mikko Rintanen ja yhtyeen jäähyväiskeikka Tavastialla toukokuussa 1978 äänitettiin ja julkaistiin vinyyliformaatissa huippuharvinaisena tupla-albumina. Vielä vuosikymmenten jälkeen Royals kuulostaa olleen vielä loppuvaiheessaankin hyvässä kuosissa. Livellä korostuvat coverbiisit. Järvisen debyyttisoololta Ride on mukana on niin sen kuin Liven käynnistävä Little Feat-laina Teenage Nervous Breakdown. James Brownin I Got You (I Feel Good) toimii kohtuullisesti. Spring 76:n aineistosta mukana ovat Creamin todella upea Badge, Eric Burdonin rankka The Real Me, Järvisen sooloilua täydeltä laidalta esittelevä blues Rock Me, jossa myös Rintanen pääsee ääneen sekä itseoikeutettu oman tuotannon helmi High. Maijasen osalta Royalsin edeltäjän Rock N’ Roll Bandin ohjelmistosta versioidaan niin ikään ehdoton I’m Gonna Roll. Coverosastosta maininnan ansaitsevat lisäksi The Jimi Hendrix Experiencen Fire, Rufus Thomasin originaali ja myös Rolling Stonesin varhaiseen levytysohjelmistoon kuulunut Waking the Dog sekä Ted Nugent & The Amboy Dukesin No Holds Barred. Lähes yhdeksänminuuttisessa päätösraidassa Last Jump mukana ovat myös Dave Lindholm ja Kojo. Royals oli upea yhtye, joka kuitenkin ilmaantui maamme yhtyekartalle edustamaansa tyyliin nähden jossakin määrin väärään aikaan. Royals Live oli yhtyeen mitä tyylikkäin joutsenlaulu.
Albert Järvinen 25.10.1950–24.3.1991

Rokki-Pete

Twisted Sister: Come Out and Play

Posted: maaliskuu 12, 2014 in Levyarviot, rock

Twistareitten viimeinen huipputyö

80-lukuisen hard/glamrockin keskeisimpiin yhtyeisiin lukeutuva Twisted Sister aloitti jo vuonna 1972 kitaristi Jay Jay Frenchin johdolla. Solisti Dee Snider liittyi joukkoon neljä vuotta myöhemmin, toinen kitaristi Eddie ”Fingers” Ojeda jo vuotta aikaisemmin, basisti Mark ”The Animal” Mendoza vuonna 1978 ja rakastettu rumpali A J Pero vuonna 1982. Samaisena vuonna ilmestyi debyyttialbumi Under the Blade. Kakkospitkäsoitto, seuraavana vuonna ilmestynyt You Can’t Stop Rock N’ Roll oli jo edeltäjäänsä suurempi menestys huippuhetkinään nimiraita, I Am (I’m Me) sekä The Kids Are Back. Lopullista läpimurtoa yhtyeelle merkitsi vuonna 1984 ilmestynyt pitkäsoitto Stay Hungry. Kyseinen albumi sisälsi suuriksi hiteiksi muodostuneet, hauskoilla videoilla ryyditetyt raidat I Wanna Rock ja We’re Not Gonna Take It. Kahtakymmentä vuotta myöhemmin yhtye levytti Stay Hungryn kappaleet uudestaan nimellä Still Hungry. Vuoden 1985 Come Out and Play oli Twistareitten huippusuosion viimeinen pitkäsoitto. Sen hittejä olivat näkemys Shangri-Lasin hitistä Leader of the Pack sekä Be Cruel to Your Scuel, joka on tulkittavissa jatko-osaksi Alice Cooperin vuoden 1972 klassikolle School’s Out. Kappaleella vierailikin itse Alice köörissä, Stray Catsin Brian Setzer kitarassa sekä rankaksi muusikoksi paljastunut Billy Joel pianossa. Varsin iskeviä rockrypistyksiä albumilla suorastaan vilisi:You Want What We Got, I Believe in Rock N’ Roll, Out on the Streets ja Looking Out for Number One esimerkiksi ovat mitä esimerkillisimpiä huudatuksia. Myös slovarimmat Fire Still Burns ja I Believe in You toimivat moitteettomasti. Albumin cd- ja kasettiversio sisältävät lisäksi ylimääräisen kappaleen King of the Fools. Huippusuosionsa aikoihin Twistarit vierailivat Suomessa Alavuden Rantarockissa vuonna 1986 ja viimeksi Oulun Qstock-festivaaleilla niin ikään legendaarisimmassa line upissaan vuonna 2011.

Rokki-Pete

Granfelt, Ben Band: Handmade -Digipak

Ben Granfeltin 11. levy näki päivänvalonsa 7.3.2014. Edellisestä Melodic Relief -albumista oli ehtinyt kulua reipas vuosi, joten kohtuullisen nopeasti Benin musiikin ystävät pääsevät nauttimaan uuden musiikin hedelmistä.

Levy sisältää pääosin uusia kappaleita, mutta mukana on myös jonkin verran kierrätystä. Levyn aloittava Going Home oli mukana jo vuonna 1999 julkaistulla E.G.O -levyllä.  E.G.O. -levyhän on myyty loppuun jo aikoja sitten, joten siitä irrotetut kappaleet ansaitsevat tulla julkaistuksi uudelleen.  Lisäksi mukana on pari coveria, joista myöhemmin lisää.

Handmade-levyn tekoprosessi oli nykypäivänä hieman harvinaisempi, sillä periaatteessa koko levy on tehty kolmessa päivässä studiolla – ainoastaan lauluosuudet ja pienet viilaukset tehtiin myöhemmin. Edellinen levy oli useimpien osiensa summa ja siihen osallistui tiedostojen avulla ihmisiä monesta eri suunnasta.  Toinen seikka, millä Ben nostaa bändin profiilia, on toisen kitaristin ottamisen mukaan kokoonpanoon. Toisen kitaristin avulla saadaan kappaleisiin syvyyttä ja ehkä jopa jonkinlaista kamppailu-urheilun makua soittoon?  Kokoonpano on muutenkin uudistunut, sillä pitkäaikainen luottorumpali Miri Miettinen on luovuttanut muiden kiireidensä vuoksi patteriston hallinnan Kai Jokiaholle. Toiseksi kitaristiksi on tullut mukaan Marko Karhu.  John Vihervä palaa basistiksi  oltuaan hetken pois. Solistia Ben ei edelleenkään ole ottanut mukaan, joka johtunee osin siitäkin, että kokoonpanon kasvaessa myös kulut kasvavat ja siihen ei ole mahdollisuutta. Sitä paitsi, jos pitää laulamisesta, niin miksi sitä ei tekisi?

Ben Granfelt on kitaristi ja lauluntekijä, jolla on eteenpäin vievänä voimana unelma saada  soittaa ja esittää omaa musiikkiaan oman bändinsä kanssa. Hänen eteenpäin vievä voima on livetilanne, jossa hän pääsee esittämään musiikkiaan juuri sillä tavalla kuin hän sen haluaa.  Pari vuotta rivimuusikkona  Los Bastardos Finlandesissa kuittasi myös väsähdyksen pois.

Uusi levy on mukavaa kuunneltavaa. Levystä paistaa läpi levynteon aikana ollut ilmiselvä groovaava ilmapiiri. Ja vaikka jaksankin kuunnella Benin sooloilua vaikka kuinka pitkään, niin lisäpotkua tuo Markon kitara.  Myös taustalaulu antaa Benin kevyelle laulusoundille lisäpontta. Omimmillaan Ben on slovareiden parissa, kuten tämän levyn ”pinkfloydcoveri” Breath osoittaa.  Faith, Hope & Love on alunperin Wishbone Ashin levylle päätynyt kappale, jota Ben on soittanut keikoillaan erinomaisella menestyksellä jo vuosien ajan. Baker Street on alunperin Gerry Raffertyn käsialaa ja jokaiselle tuttu kappale. Ben on tuonut kappaleeseen oman kädenjälkensä, mutta alkuperäinen kappale antaa kuitenkin toimivuudessaan hyvän vastuksen.  Musicland vie alkuhöpinöiden jälkeen kohti Frank Marinon musiikkia. En tiedä oliko suunta tietoinen, mutta jos ei, niin pidän suunnasta.  Toisaalta,  ehkä olisi kannattanut kuunnella, sillä aivan samoihin sfääreihin ei Ben kumppaneineen pääse. Instrumentaalikappale Instrumental Madness on Beniä parhaimmillaan – soittamassa rakastamaansa instrumenttia,  kitaraa.

Ben Granfelt Band on nimenomaan liveyhtye, jota nämä levyt mainostavat. Ben on tehnyt 11 levyä, joista settiin otetaan sopivimmat. Uskoisin tältäkin levyltä kuultavan joitakin kappaleita. Levytyskokoonpanolla mennään myös keikoilla, joten luvassa on erinomaista kitaramusiikkia.

Kappaleet:

01 Going Home
02 Turning Point
03 Almighty Blues
04 Get Up And Go!
05 Breath
06 Faith, Hope & Love
07 Baker Street
08 Musicland
09 Instrumental Madness
10 B.L.U.E.S
11 Home again…

Jari Kaikkonen / CRS

All the Shades of Darkened Light

Edellisen, vuonna 2009 ilmestyneen   Pale Sister of Light –levyn  jälkeen  odotin yhtyeen enemmänkin promoavan levyä esiintymisten avulla.  Levy oli kuitenkin erinomainen ja sai monesta suunnasta suitsutusta. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä yhtye aloitti melkein heti hiljaiselon. Pale Sister of Light julkaistiin myös Rock Band 2 ja 3 -konsolipeleille, joka osaltaan vei bändin musiikkia parempaan tietoisuuteen ja antoi yhtyeen musiikista pitäville uskoa tulevaisuuteen.

Nyt vuonna 2014 on kuitenkin uusi levy kuuntelussa ja komealtahan levy kuulostaa. Levyä on tehty hitaasti ja hartaasti oman studion uumenissa miettien ja viilaten yli kolme vuotta. Onhan se pitkä aika, mutta nyt ei ilmeisesti haluttu minkään menevän väärään suuntaan. Soundimaailmaa on elävöitetty entisestään ja mm. syntsasoundiin saatiin myös uskottavuutta keski-euroopasta löytyneestä syntetisaattorista.   Kappaleet ovat pääosin solistin Samin ja kitaristi Vesan käsialaa, joka näkyy kappalemateriaalin hyvässä harmoniassa.

Ensimmäinen reaktio levyn biisimateriaalista ja musiikkisuuntauksesta on Def Leppard ja nimenomaan 80-luvun materiaali. No jos se ensiksi tulee mieleen, niin ei silloin ainakaan minulle aivan vieras tyyli esillä. Pidän 80-luvun melodisuudesta ja sitä myös tämä levy edustaa hienosti.

All the Shades of Darkened Light on hienosti tehty levy, jota on turha lähteä enemmän ruotimaan. Biisit kantavat hienosti, soitto kulkee hyvin ja tuotanto on kunnossa – siis erinomainen levy.  Toivottavasti tällä kertaa luvassa on muitakin live-esiintymisiä, kuin levynjulkaisukeikka.

Tässä video kappaleesta Hysteria, joka löytyy myös koko illan elokuvan Anselmi, nuori ihmissusi soundtrack-levyltä.

Jos arvostelua jaksoit tänne saakka lukea, niin kannattaa myös ottaa selkoa heidän edellisestäkin levystä.

http://www.freespiritrock.com/

Kappaleet:

1. Nights of Paradise
2. Living Tattoo
3. Hysteria
4. Ever Come True
5. The Dew of the Rose
6. Turn on the Night
7. Burning Love
8. Carry On
9. Fever
10. Silence
11. Storyline

Jari Kaikkonen / CRS

TheMilestones_HigherMountain-CloserSun

The Milestones on melkein parikymmentä vuotta vanha yhtye, joka olemassa olonsa aikana on tehnyt neljä levyä. Se ei ole paljon se, mutta ehkä se seikka tekeekin tilanteesta niin maukkaan.  Bändi on saanut rauhassa kehittyä sekä musiikillisesti, että soitannollisesti. Yhtyeen jäsenet touhuilivat kymmenisen vuotta kuka missäkin ottaen vaikutteita monesta eri suunnasta.   Pitkän lepotauon jälkeen vuonna 2009 julkaistu Devil in Me oli todella tiukka rock levy ja pyyhki pois edellisen levyn pettymykset ja osoitti The Milestonesin edelleen kuuluvan eturivin bändeihin.  Sen jälkeen tehdyt keikat omalta osaltaan vielä osoittivat The Milestonesin olevan Suomen eturivin rokkibändi ja kiertelipä bändi ulkomaillakin mm. Deep Purplen ja Whitesnaken lämppärinä.

The Milestonesin soitto huokuu kaveruutta, treenikämpän toveruutta, yhdessä tekemisen riemua ja ehdotonta antautumista tekemälleen musiikille. Bändi ei itseään säästele lavalla! Tästä bändistä on turha nostaa ketään erityisesti esille, sillä Olavi, Marko, Tomi, Tommi ja Veli vievät bändiä eteenpäin rinta rinnan.

Turenki Recordsin kautta juuri julkaistu Higher Mountain – Closer Sun kappaleista tuli suurin osa kuultua heidän levynjulkaisukeikallaan Semifinaalissa ja keikka osoitti kappaleiden toimivan vielä(kin) paremmin keikkaolosuhteissa.  Levy on tasainen ja samalla monipuolinen. Useassa kappaleessa on jotain pientä tuttua, joka saa naaman virneeseen.

Levynjulkaisutavasta täytyy myös antaa pitkä plussa, sillä samalla kertaa kauppoihin saatiin cd ja LP-levy, jonka ostajilla on mahdollista ladata levy mp3-muodossa netistä parin erinomaisen bonuskappaleen kera. Tätä, jos mitä sanon yleisön palvelemiseksi!

The Milestonesin neljäs levy jatkaa siitä, minne edellinen Devil in Me jäi – erinomaista rokkia erinomaisella antaumuksella ja rakkaudella soitettuna.

Jari Kaikkonen / CRS

The Bangles:Different Light

Posted: maaliskuu 4, 2014 in Levyarviot, rock

Losangelesilaiskvartetin läpimurtolevy

Vuoden 1986 maaliskuussa ilmestynyt Different Light oli se pitkäsoitto, joka nosti musiikillisesti ensisijaisesti 60-luvun popaarteistosta ammentaneen The Banglesin huipulle. Albumin suurimmat singlemenestykset olivat Princen salanimellä Christopher kynäilemä poppala Manic Monday sekä hauska tanssinumero Walk Like An Egyptian. Albumin hiteistä tahtoen tai tahtomattaan yhtyeen tähdeksi nouseva Susanna Hoffs oli mukana kirjoittamassa raikasta popraitaa Walking Down Your Street. Lähimmäksi popnirvanaa Different Lightilla Bangles pääsi kuitenkin Jules Shearin käsialaa olevalla kaunokilla If She Knew What She Wants. Rivakinta osastoa pitkäsoitolla edustavat Vicki Petersonin leadvokalisoimat nimiraita In a Different Light sekä Angels Dont Fall in Love.
Niin ikään Vickin laulama ja hänen käsialaansa oleva Return Post on onnistunut jamittelunumero, joka keikkakontekstissa sai seurakseen jopa pätkän Creedence Clearwater Revivalin Born on the Bayouta. Rumpali Debbie Peterson on solistina kahdella vivahteikkaalla raidalla Standing in the Hallway sekä levyn päätöskappaleella Not Like You. Koko nelikon yhteistyötä albumilla edustaa Different Light-kiertueella keikkojen avausnumerona soitettu Let It Go. Ennen Banglesiä The Runawaysissä hetken aikaa vaikuttaa ehtinyt basisti Michael Steele pääsi hänkin Different Lightilla ääneen soolovokalistina, toisin kuin sen edeltäjällä All Over the Place. Steelen käsialaa oleva Following on vakava, akustisvoittoinen kappale, jonka teksti perustuu hänen opiskeluaikoihinsa. Coverina Steele leadvokalisoi Alex Chiltonin luotsaaman erinomaisen voimapopyhtyeen Big Starin tunnetuimpiin levytyksiin lukeutuvan September Gurlsin.
Kokonaisuutena Different Lightin voi todeta olevan eräs parhaista vuonna 1986 julkaistuista albumeista, vaikka erityisesti Vicki Peterson on jälkikäteen ilmaissut tyytymättömyytensä kyseiseen pitkäsoittoon. Toki debyyttialbumi All Over the Place edustaa Banglesiä sixties-henkisimmillään ja myös Different Lightin seuraajalla, vuoden 1988 satoa edustavalla pitkäsoitolla Everything Banglesit pääsivät biisintekijöinä esiin suurinta menestysalbumiaan voimakkaammin.