Arkisto kohteelle lokakuu, 2016

crawl to the shade - ep

Harvoin tulee eteen rocklevy, jonka kaikki osa-alueet ovat kunnossa.  Kappaleiden energisyys, rakenne, tuotanto ja kiinnostavuus ovat erinomaista luokkaa. Solisti Joel Hellströmin ääni on kuin Kingdon Comen Lenny Wolfin ja Rival Sonsin Jay Buchananin ja Led Zeppeliinin Robert Plantin sulattamosta kotoisin. Ei tällaista lauluääntä usein kohdalle satu  edes suuressa maailmassa.  Muu bändi on rintamassa hyvin mukana ja juuri rumpalin vaihdosta toipunut yhtye on saanut Teemu Patrikaisesta todellisen tehoiskijän ”bonham”-hengessä. Kitaristi Kimmo Erik Rauhanen on soittotyyliltään mukavasti vanhan liiton edustaja, jonka soitto etenee hienosti kappaleiden ehdolla soittotaitoa liikaa korostamatta. Basisti Micke Nikkilä täydentää tanakalla soitollaan yhtyeen kokonaiseksi.

Tällainen nuorten miesten tekemä levy kun tulee vastaan, niin ei voi olla miettimättä, että mitä levyjä pojat ovat kuunnelleet ja kuka heihin on näin upean rock-kipinän iskenyt – kiitos heille.

Järvenpäässä 8.10.2016 Blackpoolissa bändi esitti setin, jonka voi helposti kuvitella vaikka Puistobluesin päälavalle. Lavalla on nuorista miehistä koostunut yhtye, joka kuulosti ja näytti valmiilta paketilta.   Puistobluesiin  solisti Joel jo asettikin riman, joka on helposti toteutettavissa tarviten kuitenkin mahdollisimman monen eri  tahon tuen uralle.

Crawl to the Shade on ehdottomasti pitkiin aikoihin paras kuulemani rocklevy – oli kyseessä sitten vanha tai uusi yhtye. En tiedä, että miten paljon tuottaja  Erno Laitinen on vaikuttanut lopputulokseen, mutta suuret kiitokset hänelle  ja masteroija Pauli Saastamoiselle onnistuneesta työstä.

Kappaleet:
1. Crawl to the Shade
2. Some Time to Pass by
3. Joy of Our Lives
4. Morninglight

Yhtye:
Joel Hellström – Vocals, Guitar
Kimmo Erik Rauhanen – Guitar
Micke Nikkilä – Bass
Teemu Patrikainen – Drums

 

Teksti: Jari Kaikkonen

Lokakuun 12. päivänä vuonna 1979 Rick Parfittin syntymäpäivänä ilmestynyt Whatever You Want on brittiläisen huippusuositun rockyhtyeen Status Quon kahdestoista studioalbumi. Kyseessä on kymmenestä kappaleesta koostuva suhteellisen vahva albumikokonaisuus, jonka tunnetuinta antia edustaa sen brittilistalla neljänneksi nousseen ja myös mainoksissa hyödynnetyn nimikappale. Pitkäsoiton toinen singlehitti on Rick Parfittin vokalisoima balladimaisempi kappale Living on an Island. Sen listasijoitukseksi tuli 16. Myös toinen Parfittin käsialaa oleva raita, Your Smiling Face edustaa kevyempää siipeä.

Maamme Status Quo –fanaatikkoihin lukeutuva Kari Peitsamo suomensi kyseisen kappaleen nimellä A-duurista ensisijaisesti Status Quon klassikkokappaleita kierrättäneelle, vuonna 1984 ilmestyneelle Kari Peitsamo Revivalin pitkäsoitolle Rokkiletti. Francis Rossin ja Robert Youngin yhteistyötä edustava Shady Lady sisältää tehokkaan riffin ja iskevän melodian. Alan Lancasterin Who Asked You edustaa onnistuneesti rullaavuutta unohtamatonta jyräystä High Flyerin ollessa vielä astetta melodisempi. Kakkospuolen avaavat Rockin with Me ja Rockin’ On muodostavat biisikaksikon, joista ensin mainittu on astetta koukukkaampi ja jälkimmäinen käy lähes malliesimerkistä Status Quon iskevästä perusboogiesta. Vaikka perinteitä kunnioittaakin, Runaway tarjoaa melodisen koukun ja intensiivisen kitarasoolon, joiden ansiosta kyseinen kappale nousee albumikokonaisuudessa edeltäjäänsä kiehtovammaksi. Francis Rossin, Rick Parfittin ja Andy Bowinin yhteistyötä oleva pitkäsoiton päätöskappale Breaking Away on melodisesti varsin kekseliäs esitys ennen boogiekaavaan siirtymistään ja sen voineekin sanoa lukeutuvan pitkäsoiton annissa lähes terävimpään kärkeen. Kyseessä oli kolmas Pip Williamsin tuottama Status Quon pitkäsoitto, jonka äänitykset alkoivat Alankomaiden Hilversum – studioilla joulukuussa 1978 ja loppumiksaukset tehtiin Lontoossa seuraavan vuoden maaliskuussa.

Pitkäsoitto remiksattiin Yhdysvaltojen julkaisua varten ja pitkäsoitto ilmestyi siellä vuonna 1980 nimellä Now Hear This. Cd:nä albumi julkaistiin vasta osana vuoden 2016 deluxe remasteria. Siltä puuttuivat kuitenkin Shady Lady ja Your Smiling Face ja lisäksi Whatever You Want, ja Living on an Island vaihtoivat biisijärjestystä. Pitkäsoiton vuoden 2005 uusintajulkaisun bonuksina ovat muun muassa Whatever You Want – singlen b-puoli Hard Ride, kolme demokappaletta sekä Living on an Islandin singleversio.

Rokki-Pete

Free:Heartbreaker (1973)

Posted: lokakuu 5, 2016 in Klassikot, Levyarviot, rock

Brittirockin aatelistoon lukeutuvan Free-yhtyeen viimeinen pitkäsoitto, alkuvuodesta 1973 ilmestynyt ja edellisen vuoden loppupuolella äänitetty Heartbreaker sisältää muun muassa erään yhtyeen keskeisimmistä merkkiteoksista ja singlehiteistä Wishing Wellin ansiosta. Albumilla kuultiin uutta lineupia, sillä basisti/kosketinsoittaja Andy Fraser oli jättänyt yhtyeen ennen Japanin-kiertuetta ja hänen paikkansa oli ottanut japanilainen Tetsu Yamauchi. Myös Kossoff Kirke Tetsu & Rabbit – kokoonpanosta tuttu kosketinsoittaja John ”Rabbit” Bundrick täydensi yhtyeen miehistöä. Edellisellä Freen albumilla Free at Last Paul Rodgers oli vastannut pitkäsoiton kokonaissoundissa ajoittain varsin keskeisessäkin roolissa olleista kosketinsoittimista.

Heartbreakerin kappalemateriaaliin päätyi myös kaksi Bundrickin käsialaa ollutta kappaletta; linjakas balladi Muddy Water sekä tyylitajuisen tummasävyinen Common Mortal Man. Lisäksi pitkäsoitolla kuultiin myös sessiomuusikoita. Heartbreakerin tuottamisesta vastasi itse yhtye Andy Johnsin avustamana. Andy Fraserin lähdön myötä Paul Rodgersin ja Andy Fraserin hedelmällinen biisintekokumppanuus päättyi ja Heartbreakerilla Rodgers vastasi yksin useista kappaleista. Mukana on silti myös koko yhtyeen nimiin laitettuja kappaleita, joita Wishing Wellin lisäksi edustaa letkeästi svengaava Travellin’ in Style. Vaikka sessiokitaristi Snuffy Walden osallistui Heartbreakerin levytykseen, oli myös Paul Kossoffin osuus albumilla varsin merkittävä; itse asiassa yhtyeen edeltävää pitkäsoittoa keskeisempi. Kossoffin soittoa kuullaan Heartbreakerin a-puolella kaikissa kappaleissa sekä b-puolen päätösraidassa, Rodgersin käsialaa olevassa Seven Angelsissa, jossa myös Walden kitaroi. Snuffy musisoi albumin kakkospuolella myös raidoilla Common Mortal Man ja Easy on My Soul.

Freen boxilla Songs of Yesterday Muddy Waterista julkaistiin miksaus, jossa Walden oli kitaristina ja Common Mortal Manista versio, jossa keppimiehinä kuultiin sekä Kossoffia että Waldenia. Pitkäsoiton pitkä ja vaikuttava nimikappale, erinomainen päätösraita Seven Angels sekä Freen balladituotannon terävimpään kärkeen lukeutuva Come Together in the Morning ovat kaikki täysin Rodgersin käsialaa. Heartbreakerista muodostui Freen mittapuulla suuri menestys. Yhtyeen kotimaassa Britanniassa se oli Freen kolmas top teniin noussut pitkäsoitto ja saavutti listoilla yhdeksännen sijan. Myös Yhdysvalloissa sijoitus oli 47., ja nimenomaan tätä voi pitää Freen kannalta suurena menestyksenä kyseisessä maassa. Sijoittuessaan seitsemänneksi Wishing Wellistä tuli Freen kolmanneksi suosituin single Allright Nown ja My Brother Jaken jälkeen. Kaikesta hyvästä huolimatta Free hajosi alkuvuoteen 1973 ajoittuneen Yhdysvaltain-kiertueensa jälkeen. Rodgers ja Simon Kirke muodostivat huippumenestyksekkääksi osoittautuneen Bad Companyn Mott the Hooplen kitaristin Mick Ralphisin ja King Crimsonissa vaikuttaneen basistin Boz Burrellin kanssa. Rabbit teki runsaasti töitä sessiomuusikkona ja lopulta hänestä tuli The Whon jäsen. Tetsu ehti mukaan The Facesin loppuriuhtaisuun, mutta sittemmin hän on viettänyt hiljaista elämää rockbisneksestä sivussa.

Backstreet Crawler-sooloalbuminsa mukaan nimetyn yhtyeen perustaneen Paul Kossoffin sydän pysähtyi aivan liian varhain, eli 19. maaliskuuta 1976 ainoastaan 25-vuotiaana.

Rokki-Pete