Arkisto kohteelle lokakuu, 2013

Nazareth:Loud ’n’ Proud

Posted: lokakuu 22, 2013 in Klassikot, Levyarviot

Menestysalbumin raaka seuraaja

Vivahteikkaan läpimurtolevynsä Razamanazin seuraajaksi skotlantilaisista rokkareista koostuva Nazareth-yhtye julkaisi kotikonnuilla vielä vuoden 1973 puolella ja Amerikassa seuraavan vuoden maaliskuussa ilmestyneen pitkäsoiton Loud ’n’ Proud. Kokonaisuutena sitä voi pitää edeltäjäänsä raaempana ja myös aavistuksen yksipuolisempana kokonaisuutena. Silti kyseessä on avausraidasta Go Down Fighting lähtien varsin vahva albumi. Michael Monroe coveroi iskevän Not Faking Itin 16 vuotta myöhemmin ilmestyneen sooloalbuminsa nimikappaleeksi. Turn on Your Receiver on on musiikillisesti melodinen raita, mutta Dan McCafferty pääsee revittelemään kunnolla. Liukasta riffittelyä tarjoava Free Wheeler on tarttuvuudessaan eräs albumin hittipotentiaalisimmista raidoista, jossa Manuel Charlton osoittaa olevansa mainettaan parempi keppimies. Versiointihetkellä varsin tuore Little Featin Teenage Nervous Breakdown coveroituu odotustenmukaisesti originaalia raaempana näkemyksenä.

Albumin hitiksi muodostui kuitenkin erinomainen versio Joni Mitchellin kappaleesta This Flight Tonight, jossa Dan McCafferty tarjoaa erinomaisen intensiivisen tulkinnan. Yksi pakahduttava balladi täytyy olla mukana ja Loud ’n’ Proudilla sellaiseksi osoittautuu akustisten kitaroinnin kuorruttama Child in the Sun. Pitkäsoiton suurteos on kuitenkin yli yhdeksänminuuttinen ja erinomaisen raaka, runsaasti feedbackiä sisältävä näkemys Bob Dylanin Another Side of Bob Dylan – pitkäsoitolla alkuaan julkaistusta kappaleesta Ballad of Hollis Brown. Vuosi 1973 merkitsi Nazarethille lopullista läpimurtoa ja Loud ’n’ Proud saattaa hyvinkin kohota yhtyeen toiseksi parhaaksi albumiksi kautta aikojen heti Razamanazin jälkeen.

Rokki-Pete

Zero Nine:Blank Verse

Posted: lokakuu 22, 2013 in Klassikot, Levyarviot

Onnistunut silosäe

Kuusamon hardrockylpeyden, Zero Ninen tuotannossa yhtyeen kakkosalbumi Blank Verse on hienoisen välityön maineessa. Tähän ei voi olla vaikuttamatta Ian Gillanin vähintään nimellinen osallistuminen pitkäsoiton tuottamiseen. Lisäksi Zerojen esikoinen Visions, Scenes and Dreams oli varsin vahva debyytti, jonka kappaleita yhtye oli soittanut jo pitkään ennen levyttämistä. Aika on kuitenkin Blank Versen tapauksessa tehnyt hyvää. Avausraita I Don’t Wanna See You So Dejected nojaa tyylitajuisesti vanhakantaiseen hardrockiin ja Suicide on suoranainen kertosäekilleri. I Won’t Miss Your Love vakuuttaa rytmiikallaan ja iskevyydellään. Slovarituotanto edustaa kuitenkin Blank Verseä parhaimmillaan. Lady on the Shore on tyylitajuinen tunnelmapala, I’ve got Friends toimii sofistikoituneisuudessaan erinomaisesti ja Crimson Tide omasi kalloonporautuvassa kertosäkeessään kiistatonta hittipotentiaalia. Kummankin levypuoliskon päätösraidat, Fury sekä huuliharpulla terästetty Rock N’ Roll Tramp edustavat pitkäsoittoa vimmaisimmillaan.

Mukana on muutama vähemmän ikimuistoinen raita, mutta niistäkin jopa Spencer Davis Group- laina Somebody Help Me toimii tarpeeksi hyvin. Kokonaisuutena Blank Verse nousee Zerojen parhaiden töiden joukkoon, vaikkei aivan suurimpien klassikoiden, eli  White Linesin ja Intriguen tasolle ylläkään. Genressään Zero Nine on maassamme lyömätön ja melodisessa oivaltavuudessaan jo yhtyeen 80-luvun alun tuotantoa voi pitää varsin tasokkaana. Kepa ja kumppanit saisivat tosin keikkailla nykyistä ahkerammin, sillä kysyntää kotimaisen hardrockin klassikolle luulisi löytyvän.

Rokki-Pete