Arkisto kohteelle lokakuu, 2014

Kaikkien aikojen kitarasankareihin lukeutuva Stevie Ray Vaughan aloitti soittamisen yksitoistavuotiaana 60-luvun puolivälissä. Hänen ensimmäinen yhtyeensä Cobras aloitti toimintansa kymmentä vuotta myöhemmin.
Seuraava bändi oli Triple Threat, jossa oli jo mukana Stevie Rayn kanssa musiikillista yhteistyötä pitkään jatkanut rumpali Chris Layton. Vuonna 1978 yhtyeen nimeksi vaihtui Double Trouble ja sen basistiksi vakiintui Johnny
Winterin kanssa aikaisemmin soittanut Tommy Shannon. Vuonna 1982 Stevie Ray osallistui David Bowien menestysalbumi Lets Dancen levytyksen soittaen kitarasoolot muun muassa nimikappaleeseen sekä China Girliin. Levytyssopimus
Double Trouble-yhtyeen kanssa syntyi tosin vasta seuraavana vuonna. Niin ikään vuonna 1983 ilmestynyt debyyttipitkäsoitto Texas Flood oli tapaus jo ilmestyessään kohokohtinaan Love Struck Babyn ja Pride and Joyn kaltaiset bluesrockia esimerkillisesti edustaneet raidat sekä huikeaa teknistä osaamista esitellyt instrumentaali Rude Mood.

Uljasta esikoista seuranneet albumit Couldnt Stand the Weather ja Soul to Soul eivät onnistuneetkokonaisuuksina yhtä hyvin, vaikka yksittäisiä huippuhetkiä, kuten ScuttleButtin, Say What! ja Life Without You riitti edelleen. Vuosikymmenen lopussa Vaughan terästäytyi toden teolla ja neljäs studioalbumi In Step saavutti varsin myönteiset arvostelut. House is Rockingin perusrokkausta seuraavat bluesrockin puitteissa jopa uusia ovia musiikillisesti availleet Tightrope sekä Crossfire.
Lainamateriaalia edustavat Willie Dixonin Let Me Love You Baby, aivan erityisen verevästi versioituva Buddy Guyn Leave My Girl Alone sekä Chester Burnettin Love Me Darlin. Mainio instrumentaalipala Travis Walk on Vaughanin itsensä
käsialaa. Omasta tuotannosta erityisen onnistuneina nousevat kuitenkin esiin Wall of Denial sekä lähes yhdeksäminuuttinen jazzahtava instrumentaali Riviera Paradise, jossa Stevie Ray murtautuu täysin ulos bluesjuuristaan. In Step myös
voitti Grammyn sarjassa Contemporary Blues Records. Vain 35-vuotiaana helikopteriturmassa menehtynyt Stevie Ray ehti työstää albumin Family Style veljensä, vielä tuolloin Fabulous Thunderbirdsissä kitaroineen Jimmie Vaughanin kanssa. Myös postuumisti julkaistu The Sky Is Crying oli varsin onnistunut albumi. Sen kohokohtiin lukeutuvat erityisesti erinomaiset näkemykset Hendrixin Little Wingistä ja Lonnie Mackin Whamista sekä todella koskettava päätösraita Life by the Drop.

Rokki-Pete

Vuonna 1985 ilmestynyt John Cougar Mellencampin kahdeksas pitkäsoitto Scarecrow on eräs artistin laadukkaimmista ja menestyneimmistä albumeista. Sen edeltäjistä vuoden 1982 American Fool oli jo noussut Amerikassa listakärkeen ja sisältänyt suureksi hitiksi muodostuneen raidan Jack and Diane. Scarecrow nousi listakakkoseksi ja sisälsi kolme top teniin noussutta singleä:60-luvun rockia kunnioittanut Rocking in the USA oli aina listakakkonen ja kuudenneksi sijoittuivat mainion svengin erinomaisesti tavoittaneet Lonely Ol Night sekä Small Town.

Ennen levytystä Cougarin kerrotaan treenanneen yhtyeineen kuukauden lukuisten 60-luvun rockklassikoiden parissa. Albumin tuottajan Don Gehmanin mukaan tarkoitus oli oppia kaikki keskeinen menneisyydestä ja hyödyntää siitä uudella tavalla Johnin sovituksissa. Singleformaatissa juuri top 20:n ulkopuolelle jäänyt Rain on the Scarecrow avaa pitkäsoiton iskevän melodisesti ja kitaravetoisesti. Sulavalinjaisempi Rumbleseat oli pieni hitti sekin. Ahneuden tieltä kadonnutta amerikkalaista unelmaa ruotivissa Minutes to Memoriesissa ja Face of the Nationissa on aitoa puhuttelevuutta. Niistä jälkimmäinen yhdistää onnistuneesti seesteisemmät väliosat kertosäkeen harkitsevaan revittelyyn. Justice and Independence 85 svengaa kiitettävästi kalloon pesiytyvän kitarariffin kera. Between a Laugh and a Tear hidastaa tempoa kuitenkin kiinnostavuutensa ylläpitäen ja melodisuudessaan jopa hittiainesta omaten. Youve Got to Stand for Somethin esittää vaatimuksensa päättäväisesti ja vakuuttavasti. Mainion kitaroinnin kuorruttama Kind of Fella I Am päättää pitkäsoiton rouhevissa tunnelmissa.

Scarecrowta seuranneet Mellancampin pitkäsoitot, vuoden 1987 The Lonesome Jubilee ja kahta vuotta myöhemmin ilmestynyt, melkoisen henkilökohtaisia tuntoja purkanut Big Daddy muodostuivat niin ikään menestyksekkäiksi ja hiteiksi niiltä nousivat Paper in Firen ja Popsingerin kaltaiset aidot menopalat.

Artistin tuorein pitkäsoitto on vastikään julkaistu Plain Spoken.

Rokki-Pete