Arkisto kohteelle marraskuu, 2015

Kanadalainen Frank Marino lukeutuu rockin historian suurimpiin, mutta silti hieman tuntemattomammaksi jääneisiin kitarasankareihin. Mahogany Rush-nimisen trion johtohahmona Marino julkaisi jo 70-luvun alkupuolella useita tasokkaita pitkäsoittoja, joista mainittakoon Child of the Novelty sekä World Anthem. Vuonna 1978 ilmestynyt, konstailemattomasti Liveksi nimetty konserttialbumi on ansaitusti saavuttanut klassikon statuksen. Sen coverosastoa edustavat Slim Harpon käsialaa oleva ja esimerkiksi Muddy Watersin ja Rolling Stonesin levytysohjelmistoon kuuluva blueshelmi I’m A King Bee, Chuck Berryn ikiklassikko Johnny B Goode sekä The Jimi Hendrix Experiencen kaikkein keskeisimpään tuotantoon lukeutuva, vuoden 1967 tammikuussa alun perin ilmestynyt toinen single Purple Haze. Marinoa pidettiinkin melkoisena Hendrix-inkarnaationa, mutta jo esimerkiksi Liven omaa tuotantoa edustavat kappaleet osoittavat Marinon kiistattomat ansiot. Inspiroitunutta ja melodista soitantaa toimivilla vokaaliosuuksilla höystettynä tarjoaa ensi alkuun The Answer. Varhaisemman kauden keskeisimpään tuotantoon lukeutuva Dragonfly panostaa terhakkaaseen riffittelyyn ja kiistatonta talenttia osoittavaan soolotyöskentelyyn.

A New Rock N’ Roll edustaa jo teemansa vuoksi suoraviivaisempaa rytistystä, mutta tässä tapauksessa Marino erottuu monesta virkaveljestään vokalisointinsa vivahteikkuudessa. Talkin’ Bout A Feelin’ muistuttaa Hendrixistä myönteisessä mielessä ja Electric Reflections of War maalailee uskottavasti sodan kauhukuvia kitarismin keinoin. World Anthemin nimiraita edustaa esimerkillisesti melodista tyylittelyä. Genressään Frank Marino & The Mahogany Rushin Liveä voineekin pitää eräänä kaikkien aikojen konserttitaltioinneista. Itse asiassa kyseessä olisi varsin hyvin voinut olla jopa tupla-albumi. Myös Marinon 80-luku käynnistyi tyylikkäästi. Kyseisen vuosikymmenen alussa ilmestyneet pitkäsoitot Power of Rock N’ Roll ja Juggernaut olivat varsin hyvätasoisia ja jälkimmäiseltä poimitusta raidasta Strange Dreams muodostui jopa jonkinasteinen hitti. Vaikka Marino on viime vuosikymmeninä levyttänyt säästeliäästi, on hän live-esiintyjänä edelleen aktiivinen. Tuoreemmista artistin levytyksistä mainittakoon vuoden 2001 studioalbumi Eye of the Storm ja vuonna 2004 ilmestyi tupla Real Live.

Rokki-Pete

Deep Purple:Firebal (1971)

Posted: marraskuu 14, 2015 in Klassikot, Levyarviot, rock

Deep Purplen vuonna 1971 ilmestyneen studioalbumin Fireball ainoa hienoinen ongelma on se, että yhtyeen diskografiassa se sijoittuu kahden brittiläisen hardrockin monumentaalisen klassikkoalbumin, eli Deep Purple in Rockin ja Machine Headin väliin.

Edeltäjäänsä sofistikoituneempi Fireball on Ian Gillanin suosikkilevy Purplen repertuaarista. Huimalla tempolla käynnistyvä ja etenevä, Blackmoren ja Lordin soolotyöskentelyllä ryyditetty nimikappale ja linjakkaampi Demon’s Eye lienevät pitkäsoiton tunnetuimmat palat. Rockosastossa pisimmän korren vienee silti rullaavan svengin ja kertosäkeensä revittelevyyden yhdistävä No No No. Anyone’s Daughter on eräs riemastuttavimmista esityksistä koko Mark II:n repertuaarissa. Esimerkiksi Dylanin hengessä leppeästi rullaavaa kappaletta voinee pitää harvinaislaatuisena koko Purplen tuotannon huomioiden. Albumin kakkospuolen avaava, linjakkaan ja kiehtovan riffin ympärille rakennettu The Mule muodostui keikkakontekstissa Ian Paicen rumpusoolonäytökseksi ja ylsi maratonmittoihin. Fools on Fireballin kappaleista tyylilllisesti lähimpänä progressiivista rockia ja pitkäsoiton tyylikkääksi lopuksi No One Came tekee onnistuneen paluun hardrockformaattiin. Purplen vuoden 1971 diskografiaan sisältyy myös menestyssingle Strange Kind of Woman, jonka b-puolella julkaistu puhutteleva rockkappale, Blackmoren ja Lordin talenttia jälleen ansiokkaasti esiin tuonut I’m Alone jäi paraatipuolen tavoin pois Fireball-pitkäsoitolta. Albumin vuonna 1995 ilmestyneellä 25-vuotisjuhlapainoksella oli tarjottavaan lisäksi muun muassa kaksi varsin onnistunutta studio-outtakea, eli kappaleet Freedom ja Slow Train, joista varsinkin ensin mainittu rokkaa rennon vapautuneesti.

Syyskuun 1970 ja kesäkuun 1971 välillä äänitetystä Fireballista muodostui Purplen ensimmäinen listakärkeen noussut albumi, vaikkakaan se ei pysynyt listoilla yhtä kauan kuin edeltäjänsä.

Rokki-Pete