ZZ-Top:ZZ-Top’s First Album (1971)

16. tammikuuta 1971 London Recordsin julkaisemana ilmestynyt ZZ-Top's First Album on nimensä mukaisesti Teksasin pienen boogieyhtyeen ZZ-Topin esikoispitkäsoitto, jonka tuotannosta vastasi yhtyeen manageri Bill Ham. Vaikka ZZ-Topin debyyttialbumi on tulkittavissa vielä melko puhtaaksi blueslevyksi, oli albumin musiikillisessa ilmaisussa jo lisäksi kuultavissa elementtejä boogiesta, southern rockista, hardrockista ja jopa heavysta. Temaattisesti pitkäsoittoa voi pitää elävänä ja... Continue Reading →

Kamera kiertää – Suomirockin historiaa

Youtube on tällä hetkellä musiikinnälkäisille kultaakin arvokkaampi paikka. Mikä muu paikka voisi tarjota julkaisualustan niin monenlaiselle materiaalille, kuin Youtube? Youtuben kanssa aika kuluu huomaamatta ja sen erinäisiin lonkeroihin melkeinpä hukkuu. Tämän hukkuneen löytäjä huomaa kuitenkin hukkuneen huulilla kummallisen hymyn. Anteeksi tämä karkea vertaus, mutta on todella upea huomata ihmisiltä löytyvän videomateriaalia, josta ei ollut monellakaan... Continue Reading →

Fanny:Fanny (1970)

Yhdysvaltalaisen rockyhtyeen Fannyn, jonka originaalikokoonpanon muodostivat solisti/basisti Jean Millington, kitaristi/solisti June Millington, kosketinsoittaja/solisti Nickey Barclay ja ja rumpali Alice deBuhr, nimeä kantava esikoisalbumi ilmestyi joulukuussa 1970. Jamittelevaa ja funkpotkua sisältävää Cream-coveria Badge ja Booker T Jonesin käsialaa olevaa iskevää It Takes a Lot of Good Lovingia lukuun ottamatta albumi koostuu yhtyeen omaa tuotantoa edustavista kappaleista.... Continue Reading →

Izzy Stradlin & Ju Ju Hounds (1992)

13. lokakuuta 1992 nimellä Izzy Stradlin & Ju Ju Hounds ilmestynyt albumi on edellisenä vuonna Guns N' Rosesin jättäneen ja kenties yhtyeen keskeisimmäksi biisintekijäksi muodostuneen Izzy Stradlinin esikoissooloalbumi. Se nauhoitettiin jo ennen Stradlinin levytyssopimuksen solmimista,  pitkäsoiton julkaisijaksi päätyi tosin myös Gunnareiden levy-yhtiönä muistettu Geffen Records. Izzyn soolodebyytin kappaleista miellyttävän Stones-henkinen avausraita Somebody Knockin' ja Shuffle... Continue Reading →

Eric Burdon & The Animals:Winds of Change (1967)

Lokakuussa 1967 MGM:n julkaisemana ilmestynyt Winds of Change on Eric Burdon & The Animalsin esikoisalbumi. Originaali The Animals-yhtye oli lopettanut toimintansa vuoden 1966 aikana ja uudessa kokoonpanossa vanhoja jäseniä edusti Burdonin itsensä lisäksi ainoastaan myös Nashville Teensistä muistettu rumpali Barry Jenkins, joka oli alkuvuodesta 1966 korvannut The Animalsin lineupissa  originaalirumpali John Steelen ja ollut mukana... Continue Reading →

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑