Huikea metallisinfonia jatkuu Dark Sarahin The Puzzle -albumilla

Aikaisemmin tällä viikolla esimakuna julkaistu, JP Leppäluodon fiittaama Dance With The Dragon, oli vain maistiainen siitä, mitä tänään seuraa, kun Dark Sarah julkaisee The Puzzle -albuminsa julkaistaan Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa Inner Wound Recordsin kautta. Dark Sarahin musiikki rakentuu jatkokertomuksen ympärille. Se kertoo Sarahista, joka kohtaa elämässään suuren trauman minkä seurauksena hänessä herää paha sivupersoona Dark... Continue Reading →

Ilari Hämäläisen kauan odotettu oma debyyttisingle tänään ulkona!

Voice Of Finlandista suurelle yleisölle tutuksi tulleen Ilari Hämäläisen ensimmäinen oma single Ilmassa julkaistaan tänään. Jo aikaisemmin tänä syksynä hän julkaisi Kirkan Hetki Lyö -hitin, mutta nyt kyse on siis täysin omasta tuotannosta ja samalla tulevan oman albumin ensimmäisestä maistiaisesta. "Ilmassa on aika henkilökohtainen teksti siitä, kun eron jälkeen rakkaus ei sammukaan. Siinä mä puran... Continue Reading →

Heta Hyttisen uutuusteos kertoo tähtiartistien elämästä kulissien takana

Mediatiedote 27.10.2016 Jo yli 25 vuotta musiikkimediassa ja -bisneksessä toiminut Heta Hyttinen kokoaa uutuuskirjassaan yhteen harvinaisen keskustelun, jossa Suomen suosituimpiin lukeutuvat artistit päästävät sanan vapaaksi ja käyvät läpi toistensa tarinoita ja kokemuksia siitä, mitä kulissien takana tapahtuu. Herkullisine tarinoineen mukana ovat Sunrise Avenuen Samu Haber, Nightwishin Tuomas Holopainen, Michael Monroe, Maija Vilkkumaa, Lauri Tähkä, Mira... Continue Reading →

ULI JON ROTH TEAMS UP WITH UDR MUSIC TO RELEASE TOKYO TAPES REVISTED – LIVE IN JAPAN

Tässä huippumusaa Ulilta. Jos jotain yhtäläisyyttä haluaa hakea, niin Frank Marino tulee ensimmäiseksi mieleen, vaikka alunperin Scorpionsin tekemää musiikkia onkin.  Joka tapauksessa kitarat soivat uljaasti vanhaan hyvään malliin. Nyt on myös keikasta saatavissa jokaisen rahapussiin sopiva formaatti.   JK One of rock 'n' roll's most venerated guitar Gods, Uli Jon Roth, will be releasing a... Continue Reading →

Deep Purple:Who Do We Think We Are (1973)

Alkuvuodesta 1973 ilmestynyt Who Do We Think We Are on Deep Purplen seitsemäs studioalbumi. Samalla kyseessä on yhtyeen legendaarisen Mark II – lineupin viimeinen pitkäsoitto ennen vuonna 1984 ilmestynyttä Perfect Strangersia. Musiikillisesti Who Do We merkitsi siirtymää kohti bluesahtavampaa musiikillista ilmaisua. Puhtaimpia sinisävyjä pitkäsoitolla tarjoaa genrestään huolimatta maittavasti rullaava Place in Line. Vaikka yhtyeen jäsenet... Continue Reading →

Kiss: Creatures of the Night (1982)

Vuonna 1982 julkaistu Creatures of the Night on Kissin kymmenes studioalbumi ja samalla yhtyeen viimeinen pitkäaikaiselle levy-yhtiölleen Casablanca Recordsille levyttämä pitkäsoitto. Vaikka Ace Frehley esiintyi vielä albumin kansikuvassa, kitaraosuuksista albumilla vastasi tosiasiassa jo Vinnie Vincent. Creatures of the Night oli omistettu Casablanca Recordsin perustajan Neil Bogartin muistolle. Hän oli menehtynyt syöpään albumin levyttämisen aikaan. Creatures... Continue Reading →

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑