Arkisto kohteelle tammikuu, 2016

Rainbow:On Stage (1977)

Posted: tammikuu 24, 2016 in Klassikot, Levyarviot, rock

Vuonna 1977 ilmestynyt Rainbown konserttitaltiointi On Stage on siinä mielessä harvinaislaatuinen kyseisen brittiläisen hardrockin merkkipaalun albumi, että se tehtiin täysin samalla kokoonpanolla kuin edeltäjänsä, legendaarinen studioalbumi Rainbow Rising. Kitaristi Ritchie Blackmoren ja solisti Ronnie James Dion lisäksi mukana olivat jo tuohon mennessä muun muassa Jeff Beck Groupissa vaikuttaa ehtinyt rumpali Cozy Powell, juuri edesmennyt (24.1.2016) basisti Jimmy Bain ja kosketinsoittaja Tony Carey.

Livetuplan äänitykset ovat useista eri konserteista Saksassa ja Japanissa ja ne on taltioitu loppuvuodesta 1976 Rainbown Rising-pitkäsoittonsa tiimoilta tekemällä maailmankiertueella. Levytykseen on päässyt mukaan tyypillinen Rainbow-konserttien esittely,eli elokuvasta Wizzard of Ozz napattu Toton lause I have a feeling we’re not in Kansas anymore. We must be over the Rainbow. Viimeisen kaiutetun nimikkosanansa jälkeen Rainbow soittaa pätkän Over the Rainbowta, kunnes tupla-albumin avauskappale Kill the King räjähtää ilmoille. Studioversiona kyseinen rypistys kuultiin vasta Rainbown seuraavalla pitkäsoitolla Long Live Rock N’ Roll.  Tuottaja Martin Birchin väitetään On Stagella napanneen samojen biisien osia eri konserteista ja myös kappalejärjestystä on muutettu paremmin tupla-albumille sopivaksi. Arvosteluissa todettiin On Stagen onnistuneen niin kappalevalinnoiltaan kuin soitannollisesti, mutta silti albumilta puuttui jotakin siitä jännityksestä, jota Ritchie Blackmoren varhaiset konsertit olivat tarjonneet. On Stagella oli silti tarjottavanaan upeaa ja jopa ainutlaatuista materiaalia, kuten yhden levypuoliskon mittainen näkemys alun perin Deep Purplen Burn-albumilla julkaistusta ja David Coverdalen vokalisoimasta Mistreatedista. Tuplakon toinen suurteos on niin ikään yhden levypuoliskon vievä ja yli 15-minuuttinen näkemys alkuaan Ritchie Blackmore’s Rainbowlla julkaistusta balladikaunokista Catch the Rainbow. Syyskuussa 1977 On Stagelta julkaistiin Britanniassa single Kill the King/Man on the Silver Mountain/Mistreated. Se saavutti sijan 44. ja kyseessä oli Rainbown ensimmäinen singlemenestys. Yhtyeen tehtailtua 80-luvun alkuun mennessä singlehitit Since You Been Gone, All Night Long ja I Surrender, myös On Stagen singlepoiminta julkaistiin uudestaan ja se menestyi tällä kertaa hieman paremmin ja sijoittui sijalle 41. Solisti Ronnie James Dion mukaan Kill the Kingin väkivaltainen kuvasto kertoo shakkipelistä.

Vuonna 1991 Rainbowlta julkaistiin konserttitaltiointi Live in Germany 1976. Myös On Stagelta löytyvien kappaleiden lisäksi sillä ovat mukana Rising-albumin suurteoksiin lukeutuva Stargazer sekä Rainbown tuonaikaisten konserttien encorenumerona kuultu Do You Close Your Eyes. Deluxe-versio kyseisestä albumista julkaistiin Euroopassa marraskuussa 2012. Sen kakkoslevy sisältää materiaalia Rainbown viimeisestä Japanin-konsertista Tokion Nippon Budokan Hallista ja äänitykset on tehty 16. joulukuuta 1976.

Rokki-Pete

Suomalainen rock’n’roll-rhythm & blues-orkesteri Doctor’s Order lopettaa toimintansa. Vuodesta 1998 saakka keikkaillut yhtye on 18:n vuoden tehokkaan ja aktiivisen toiminnan jälkeen päättänyt jättää keikka-areenat vuonna 2016.
”Kilometrit tulivat täyteen, niitä on takana noin 120 000, keikkoja on tehty viitisensataa. Autossa on istuttu, on roudattu, ja hotelli-elämä on tullut tutuksi”, toteaa kitaristi Arto ”Grande-Archie Hämäläinen, ja summaa; ”levyjä on tehty melkoinen määrä, triona kuusi studioalbumia ja muutama live, Pirates-laulaja Johnny Spencen kanssa kolme ja yksi Pirates-kitaristi Mick Greenin kanssa. Paljon hienoa on näihin 18:n vuoteen mahtunut, mutta nyt on aika vetäytyä. Tähän on hyvä lopettaa.”
”Suomea on kierretty ristiin rastiin, juhlavia keikkoja on ollut runsain määrin sekä pienissä pubeissa ja klubeissa että isommissa tapahtumissa”, muistelee rumpali Kimmo ”Mighty Man” Oikarinen, ja jatkaa, ”kohokohdista tulee erityisesti mieleen, kun muutama vuosi sitten soitettiin Johnny Spencen kanssa Unkarissa isoilla bluesfestivaaleilla pääkonsertissa tuhansille ihmisille, yleisö oli innoissaan, oli mahtava meininki ja tunnelma. Viime vuoden heinäkuussa keikka Lontoon maineikkaalla Half Moon-klubilla Johnnyn kanssa oli myös ikimuistoinen.”
”Oman triotoiminnan lisäksi on päästy soittamaan ja levyttämään omien
suurten suosikkien ja innoittajien kanssa. Monet asiat ovat käyneet
toteen, sellaiset joista ei osannut aikanaan edes haaveilla tai kuvitella suurimmissa unelmissakaan. Studiosessiot Pirates-legendojen Johnny Spencen ja Mick Greenin kanssa ovat ne kaikkein ainutlaatuisimmat jutut, ja tietenkin keikkailu Johnnyn kanssa”, hehkuttaa laulaja-basisti Teppo ”Teddy Bear” Nättilä, ja jatkaa; ”myös englantilaisesta Dr. Feelgoodista tutut tekijät Pete Gage ja Gypie Mayo ovat levyillämme vierailleet, kuten myös legendaarinen Mungo Jerry ja tietenkin kotimaisen äijärockin mestari Ronski.”

Vuonna 2016 Doctor’s Order tekee vielä muutamia jäähyväiskeikkoja sekä triona että yhdessä Johnny ”The Pirates” Spencen kanssa.

Jäähyväisjulkaisuna Goofin’ Records julkaisee Doctor’s Order with Mick Green-yhteisalbumin ”Cutthroat and Dangerous” upeana 12-tuumaisena vinyylipainoksena. Vuonna 2007 ilmestynyt albumi keräsi kehuja niin meillä kuin muuallakin, oli myyntimenestys, ja on jo pitkään ollut loppuunmyyty. Juhlalevystä otetaan rajoitettu painos, ja se ilmestyy loppukesällä 2016!

Neljä upeaa Goofinin julkaisemaa Doctor’s Order ja Johnny Spence & Doctor’s Order-cd-albumia on edelleen saatavana:
GRCD 6150 Doctor’s Order – Seleccion GRANDE – 10 Aniversario Reserva
GRCD 6155 Johnny Spence & Doctor’s Order – Full Throttle No Brakes
GRCD 6169 Johnny Spence & Doctor’s Order – Hot And Rockin’
GRCD 6183 Johnny Spence & Doctor’s Order – Hot And Rockin’
Myös: MSMCD-15/Suomen Maaseutumusiikki Doctor’s Order – Mean Business)

Lehdistötiedote GOOFIN’ RECORDS TIEDOTTAA

Gimme Back My Bullets on helmikuussa 1976 julkaistu Lynyrd Skynyrdin neljäs studioalbumi. Se levytettiin kokoonpanolla, jossa kitaristeina olivat ainoastaan Gary Rossington sekä Allen Collins. Billboardin listalla pitkäsoitto saavutti sijan 20. ja myi lopulta kultalevyksi. Laadukkuudestaan huolimatta kyseessä on lentokoneturmaa edeltäneen Skynyrdin ainoa pitkäsoitto, joka ei ole myynyt kotimaassaan platinalevyksi. Silti albumi sisältää hiteiksi muodostuneen nimikappaleen sekä toisen singlemenestyksen Double Trouble, jotka molemmat lukeutuvat Skynyrdin ydintuotantoon. Allen Collinsin osuus säveltäjänä muodostui Gimme Back My Bulletsilla merkittäväksi. Hänen käsialaansa Double Troublen lisäksi ovat koskettava Searching, pitkäsoiton päätösnumerona kuultava slovarikaunokki All I Can Do is Write About It ja niin ikään balladinomaisempaa tuotantoa edustava Every Mother’s Son, joista jälkimmäisen Dinosaur Jr. – yhtyeen johtohahmo J Mascis versioi vuonna 1996 ilmestyneelle sooloalbumilleen Martin + Me. Trust-kappaleen riffi tekee tyylikkäästi kunniaa Derek & The Dominosin Tell the Truthille ja pitkäsoitto sisältää myös onnistuneen coverin J. J. Calen tuolloin melko tuoreesta kappaleesta I’ve Got the Same Old Blues. Skynyrdin toinen Cale-laina on Second Helpingiltä löytyvä mainiosti revittelevä näkemys Call Me The Breezestä. Kolmikko Ronnie Van Zant, Collins ja Rossington vastaa Trustin lisäksi kahdesta erinomaisesti rullaavasta southern rock – palasta, jotka ovat Roll Gypsy Roll sekä Cry for the Bad Man. Viimeksi mainitussa sekä Double Troublessa taustaköörinä kuullaan The Honkettesia. Pitkäsoiton äänitykset aloitettiin syyskuun alkupuolella 1975 Record Plant-studioilla Los Angelesissa. Tuolloin valmiiksi saatiin raidat Every Mother’s Son, I Got the Same Old Blues sekä Cry for the Bad Man. Suurin osa albumista äänitettiin marraskuun lopussa samaisena vuonna Georgian Capricorn- studioilla. Pitkäsoiton originaaliksi nimeksi olisi pitänyt tulla Ain’t No Dowd About It kunnianosoituksena yhtyeen arvostamalle ja myös Gimme Back My Bulletsin tuottajana toimineelle Tom Dowdille. Yleisilmeeltään pitkäsoitto on tietyllä tavalla pelkistetympi kuin esimerkiksi edeltäjänsä, sinänsä varsin onnistunut Nuthin’ Fancy. Jo kokoonpanonsa vuoksi erilaisena levynä Gimme Back My Bullets puolustaa silti paikkaansa Skynyrdin diskografiassa eräänä yhtyeen tuotannon ehdottomista huipputöistä.

Rokki-Pete

The Outlaws:Hurry Sundown

Posted: tammikuu 17, 2016 in Klassikot, Levyarviot, rock

The Outlaws on syyskuussa 2007 edesmenneen kitaristi/laulaja Hughie Thomassonin loppuvuodesta 1967 perustama southern rock-yhtye. Virkaveljiensä tavoin sen soundille ovat tunnusomaisia kahden kitaran väliset harmoniat. Toisin kuin monet muut syvän etelän rockin yhtyeet The Outlaws on hyödyntänyt myös voimakasta stemmalaulua esimerkiksi Buffalo Springfieldin, The Eaglesin ja Pocon tavoin. Erityisen laadukkaita ovat The Outlawsin ensimmäiset 70-luvun puolivälistä eteenpäin ilmestyneet pitkäsoitot. Niistä kolmannelle, vuonna 1977 ilmestyneelle Hurry Sundownille yhtye sai tuottajakseen erityisesti The Eaglesin kanssa tekemästään yhteistyöstä tutuksi tulleen Bill Szymczykin. The Outlawsin kokoonpanon muodostivat tuolloin sekä sähkö- että akustisesta kitarasta, banjosta ja pedal steelistä vokalisointinsa lisäksi vastanneen Thomassonin lisäksi kitaristi/laulajat Billy Jones ja Henry Paul, basisti/laulaja Harvey Dalton Arnold sekä rumpali Monte Yoho.

Pitkäsoiton avaa rouhevaa kitarointia ja mainiota stemmalaulua maukkaasti yhdistävä, Paulin ja Yohon yhteistyötä edustava Gunsmoke. Yhtyeen ulkopuolisten tahojen kirjoittamalla Hearin’ My Heart Talkin’:illa on tarjottavanaan varsin tarttuva melodia ja iskevä kertosäe. Arnoldin käsialaa oleva So Afraid yhdistää herkän tekstin leppeään soitantaan, jossa dominoivana elementtinä on Thomassonin banjon soitto. Hänen käsialaansa oleva pitkäsoiton nimikappale on eräs sen kirkkaimmista helmistä. Todellista kitaraherkkua tarjoavasta kappaleesta muodostui myös singleformaatissa pieni hitti. Arnoldin toinen sävellys pitkäsoitolla on Cold and Lonesome, vapautuneesti svengaava numero, joka tekstinsä tummasävyisyydestä huolimatta löytää valon tunnelin päästä. Bill Jonesin käsialaa oleva Holiday hyödyntää upeasti kitarismin kudoksisuutta. Niin ikään Jonesin säveltämä Night Wines lukeutuu albumin todellisiin ässiin. Kappaleen kertojaminä osoittaa katumusta yöllisestä juopottelustaan ja valittaa ikääntymisensä vääjäämättömyyttä. Tekstin on syytä olettaa olevan ainakin jossakin määrin omaelämäkerrallisia aineksia sisältävä, sillä Jones kamppaili alkoholismia vastaan ennen The Outlawsista vuonna 1982 tapahtunutta eroamistaan. Jones riisti lopulta itseltään hengen ainoastaan 45-vuotiaana vuonna 1995. Pitkäsoiton päättävä yli kuusiminuuttinen Man of the Hour alkaa Thomassonin pedal steelen hallitsemana countrynumerona, mutta nopeuttaa kappaleen puolivälin paikkeilla tempoaan muuttuen mainioksi jamittelunumeroksi. Hurry Sundown jäi siltä erää The Outlawsin viimeiseksi pitkäsoitoksi, jolla kitaristi Henry Paul oli mukana. Hän palasi yhtyeeseen vuonna 1983 ja on ollut jälleen mukana The Outlawsissa vuodesta 2008 lähtien. Toinen The Outlawsissa edelleen vaikuttava klassikkojäsen on jo vuonna 1969 yhtyeeseen liittynyt rumpali Monte Yoho. The Outlaws on varhaistuotantonsa osalta eräs southern rockin upeimmista ja tyylitajuisimmista edustajista. Osaltaan sen todistaa myös Hurry Sundown.

Rokki-Pete