Arkisto kohteelle heinäkuu, 2016

Vuonna 1982 Bronze Recordsin julkaisemana ilmestynyt Screaming Blue Murder on brittiläisen hardrockin kiistattomiin klassikoihin lukeutuvan Girlschool-yhtyeen kolmas pitkäsoitto. Tuossa vaiheessa yhtyeen naisistossa oli ehtinyt tapahtua yksi muutos. Perustajajäsen, basisti Enid Williams oli vaihtunut aikaisemmin The Killjoysissa soittaneeseen Ghislaine ”Gil” Westoniin. Tuottajana albumilla vaikutti aikaisemmin The Policen kanssa yhteistyötä tehnyt Nigel Gray. Screaming Blue Murderin originaali brittipainos sisälsi sisäkannessaan kappaleiden tekstit. Lopulta pitkäsoitto saatiin kauppoihin vasta kesäkuun alussa 1982, jolloin Girlschool oli jo aloittanut 20 konsertista koostuneen Britannian-kiertueensa. Laadullisesti Screaming Blue Murder sijoittuu varsin lähelle Girlschoolin diskografiassa sitä edeltänyttä menestysalbumia Hit and Run. Pitkäsoiton kirkkaimmat helmet lienevät huomattavaa tartuntapintaa omanneet kummankin levypuoliskon avausraidat, jotka ovat nimikappale sekä suoranainen killeri Don’t Call It Love. Kauaksi eivät jää revittelevän rokkauksen sulavampaan svengiin yhdistävät Take It From Me, Wildlife, When Your Blood Runs Cold sekä niin ikään varsin hittipotentiaalinen ykköspuolen päätösraita Turns Your Head Around. Kaikki tyttökoululaiset olivat osallistuneet biisintekoon tuossa vaiheessa ex-jäsen Williams mukaan lukien ja keskeisin biisintekijäkaksikko, eli solisti/kitaristi Kim McAuliffe ja soolokitaristi Kelly Johnson, vastasi kahdestaan ainoastaan kolmesta kappaleesta. Coverosastoa pitkäsoitolla edustaa Rolling Stonesin vuoden 1969 klassikkoalbumilta Let It Bleed poimittu Live with Me.

Kesäkuussa 2004 Castle Music julkaisi Screaming Blue Murderista definitiivisen, 11 bonuskappaletta sisältävän version. Niistä kymmenen oli BBC:n Radio Onen In Concert – sarjasta. Bonusraitoihin lukeutuu lisäksi Screaming Blue Murderia edeltäneeltä Wildlife – ep:ltä poimittu Don’t Stop, jossa Williams oli bassottelunsa lisäksi leadvokalistina.

Rokki-Pete

Joulukuussa 1976 kansainvälisen julkaisunsa saanut Dirty Deeds Done Dirt Cheap on Ac/Dc:n kolmas Australiassa julkaistu ja toinen maailmanlaajuisen julkaisun saanut albumi. Sen Australian- ja kansainväliset versiot eroavat toisistaan. Ainoastaan yhtyeen kotimaassa julkaistu versio sisältää raidat RIP (Rock in Peace) ja Jailbreak, joita kansainväliseltä versiolta ei löydy. Vastaavasti kansainvälinen versio sisältää Aussi-painoksella julkaisemattomat Love at First Feelin sekä yhtyeen keikkasetissä melkoisen merkittäväksi numeroksi muodostuneen Rockerin.  Keskeistä keikkamatskua edustaa lisäksi etenkin Problem Child, jonka Bon Scott usein keikoilla esitteli kertovan Angus Youngista. Dirty Deedsin kirkkaimmat klassikot lienevät sen todella ärhäkkä nimikappale, josta Joan Jett teki 90-luvun alussa onnistuneella coverillaan myös hitin sekä erinomainen blueshidastelu, Angus Youngin upean kitarasoolon kruunaama Ride On, joka kuului Helsingin ilkeimpien prätkärokkarien, eli Backslidersin keikkaohjelmistoon. Albumin unohdetun pienen klassikon titteliä saa kantaa Love at First Feel, jota tuottajien Harry Vandan ja George Youngin on mainittu matkustaneen äänittämään yhtyeen kanssa Britanniaan Vineland-studioille kaavailtua, mutta julkaisematta jäänyttä ep:tä varten. Samoissa sessioissa äänitetystä Dirty Eyesistä kehittyi vuoden 1977 klassikkoalbumi Let There Be Rockin keskeisimpään tuotantoon lukeutuva Whole Lotta Rosie. Tekstinsä osalta Dirty Deedsin avaintuotantoon lukeutuu myös Ain’t No Fun, jossa Bon Scott tuo taidokkaasti esiin levottomuuden ja yksinäisyyden tunteita. Tekstiltään roisi Squaler ammentaa musiikillisesti jälleen bluesrockin parhaista perinteistä ja sisältää Angusin upean soolotyöskentelyn.

Yhdysvalloissa Dirty Deeds Done Dirt Cheap on myynyt kuusinkertaisesti platinaa. Siellä menestyneempiä Ac/Dc :n pitkäsoittoja ovat olleet ainoastaan 22 kertaisesti platinaa myynyt Back in Black ja seitsenkertaista platinaa saavuttanut Highway to Hell.

Rokki-Pete