Huhtikuussa 1980 julkaistu British Steel on Judas Priestin kuudes studioalbumi. Kyseisellä pitkäsoitolla Priest jatkoi operoimista samantyyppisellä soundilla, josta se oli tullut tunnetuksi jo edellisellä täyspitkällään Killing Machine. Tekstiensä osalta Priest oli British Steeleen ehdittäessä luopunut tietyistä synkistä teemoista, mutta vain osasta.  Joulukuussa 1979 Startling-studioilla alkaneet äänitykset eivät olleet tuottaneet tyydyttävää tulosta ja loppujen lopuksi albumi äänitettiin Ringo Starrin kotikonnuilla Tittenhurst Parkissa. Analogista äänitystä käytettiin rikottaessa maitopulloja hittikappaleessa Breaking the Law ja Metal Godsissa hyödynnettiin biljardikeppien ja ruokailuvälineiden ääniä. Singleformaatissa pitkäsoitolta julkaistiin kappaleet Breaking the Law, sävykkäämpi United ja selkeää tartuntapintaa omannut Living After Midnight. Rapid Fire on nimensä veroinen nopea rypistys. Pitkäsoiton hieman harvinaisemmasta annista You Don’t Have to Be Old to Be Wise lukeutuu niin melodiassaan kuin sooloilussaan British Steelen kaikkein onnistuneimpiin raitoihin. Koukukkaampi The Rage ja ärhäkän suora Steeler saavat kunnian päättää erään brittiheavyn kiistattomista merkkipaalualbumeista. British Steel oli ensimmäinen Priestin pitkäsoitoista, jolla rumpalina kuultiin Dave Hollandia. Lisäksi se oli ensimmäinen yhtyeen albumi, jolla kappaleista vastasivat ainoastaan yhtyeen senhetkiset jäsenet. Kahdella ensimmäisellä Priestin pitkäsoitolla Rocka Rolla ja Sad Wings of Destiny oli mukana originaalisolisti Al Atkinsin kirjoittamia kappaleita, Sad Wings of Destiny sisältää coverin Joan Baezin Diamonds and Rustista, Stained Class näkemyksen Spooky Tooth-yhtyeen tunnetuimpiin lukeutuvasta kappaleesta Better by You, Better Than Me ja Killing Machinen Hell Bent for Leatherin nimellä tunnettu amerikkalaisversio sisältää näkemyksen Fleetwood Macin Green Manalishista. Remasteroitu, kaksi bonuskappaletta sisältänyt versio British Steelistä oli vuorossa vuonna 2001. Studioraita Red, White and Blue oli äänitetty Turbo-albumin sessioissa Nassaun Compass Point -studioilla heinäkuussa 1985. Tehokasta riffittelyä ja sooloilua hyödyntävän Grinderin liveversio oli nauhoitettu toukokuussa 1984 Los Angelesissa Defenders of Faith -pitkäsoiton tiimoilta tehdyllä kiertueella. Vuonna 2009 Judas Priest käynnisti 30-vuotisjuhlakiertueensa Yhdysvalloissa soittamalla British Steelin debyyttinä kokonaisuudessaan. Ainoat muut Priestin pitkäsoitot, joiden kaikki kappaleet on esitetty livenä, ovat Defenders of Faith ja Rocka Rolla, mutta niitä ei ole soitettu samassa järjestyksessä, jossa ne ovat albumilla, eikä myöskään saman kiertueen aikana. British Steelen 30-vuotisjuhlaversio sisälsi lisäksi dvd:n ja cd:n, joka oli äänitetty 17. elokuuta 2009 Seminole Hard Rock Arenalla, Floridassa, ja konsertti kuului British Steelen 30-vuotista olemassaoloa juhlistaneeseen kiertueeseen.

Vuotta 1980 voi albumijulkaisujensa osalta pitää brittiheavyn saralla myös yleisesti varsin merkittävänä. Esimerkiksi Black Sabbathin Heaven and Hell, Motörheadin Ace of Spades, Ozzy Osbournen Blizzard of Oz, Iron Maidenin nimikkodebyytti ja Girlschoolin esikoisalbumi Demolition lukeutuvat genressään kyseisen vuoden parhaimmistoon, kuten myös epäilemättä Priestin British Steel.

Rokki-Pete

Vuonna 1971 ilmestynyt Edgar Winter’s White Trash lukeutuu kosketinsoittajana, kitaristina, saksofonistina, perkussionistina ja solistina tunnetuksi tulleen Edgar Winterin kaikkein rakastetuimpiin ja laadukkaimpiin albumikokonaisuusiin. Uuden yhtyeen kokoonpanossa oli mukana varsin merkittäviä muusikoita, eli kitaristi Ricky Derringer, solistina, huuliharpistina ja saksonistina toiminut Jerry LaCroix ja myös Edgarin pikkuveli Johnny Winter osallistui kyseisen albumin työstämiseen kitarointinsa lisäksi myös vokalistin ja huuliharpistin ominaisuudessa. Give It Everything You Gotin funk käynnistää pitkäsoiton tiukan puhallintyöskentelyn, kitaroinnin ja antaumuksellisen laulusuorituksen siivittämänä. Where Would I Be Without You yhdistää tyylitajuisesti upean melodian, kertosäkeen ja puhallinpainoitteisen instrumentaation. Fly Away on keskitempoinen, pianovoittoinen ja kertosäkeessään isoine kööreineen jopa gospelsävyjä tavoittava esitys. I’ve Got News for You -raidalla Edgar kunnostautuu erityisesti saksofonistin ja solistin tehtävissään. Let’s Get It On on upea svengistä ja jamittelusta ammentava numero. Laadukkaan ykköspuolensa jatkoksi Edgar Winter’s White Trash-albumin kakkospuoli on liki pitäen loistava. Save The Planet on upeasti svengaava, gospelhenkinen numero ja Dying to Live todella koskettava pianoballadi, jonka voi tekstinsä osalta tulkita kommentiksi Vietnamin sotaan. Keep Playin’ That Rock N’ Roll on suorastaan riemastuttava rockpala, joka nousi singleformaatissa top 40-listalle. Kappaleen olemassaolo huomattiin myös Suomessa ja pari vuotta myöhemmin Jussi & The Boys versioi sen Mä tahdon rokata -pitkäsoitolleen nimellä Sun hommas on rock and roll. You Were My Light lukeutuu riipaisevaan balladiosastoon ja tarjoaa Edgarilta sekä pitkäsoitolla toisena vokalistina toimineelta Jerry La Croixilta liki pitäen veret seisauttavat laulusuoritukset. Good Morning Music päättää onnistuneen pitkäsoiton vitaalisissa ja elämänmyönteisissä tunnelmissa.

Kokonaisuutena kyseessä on eräs kyseisen vuosikymmenen alkupuolen raikkaimmista ja monipuolisimmista rockista, rhythm and bluesista, bluesista ja gospelista ammentaneista levykokonaisuuksista.

Rokki-Pete

Vuonna 1982 Bronze Recordsin julkaisemana ilmestynyt Screaming Blue Murder on brittiläisen hardrockin kiistattomiin klassikoihin lukeutuvan Girlschool-yhtyeen kolmas pitkäsoitto. Tuossa vaiheessa yhtyeen naisistossa oli ehtinyt tapahtua yksi muutos. Perustajajäsen, basisti Enid Williams oli vaihtunut aikaisemmin The Killjoysissa soittaneeseen Ghislaine ”Gil” Westoniin. Tuottajana albumilla vaikutti aikaisemmin The Policen kanssa yhteistyötä tehnyt Nigel Gray. Screaming Blue Murderin originaali brittipainos sisälsi sisäkannessaan kappaleiden tekstit. Lopulta pitkäsoitto saatiin kauppoihin vasta kesäkuun alussa 1982, jolloin Girlschool oli jo aloittanut 20 konsertista koostuneen Britannian-kiertueensa. Laadullisesti Screaming Blue Murder sijoittuu varsin lähelle Girlschoolin diskografiassa sitä edeltänyttä menestysalbumia Hit and Run. Pitkäsoiton kirkkaimmat helmet lienevät huomattavaa tartuntapintaa omanneet kummankin levypuoliskon avausraidat, jotka ovat nimikappale sekä suoranainen killeri Don’t Call It Love. Kauaksi eivät jää revittelevän rokkauksen sulavampaan svengiin yhdistävät Take It From Me, Wildlife, When Your Blood Runs Cold sekä niin ikään varsin hittipotentiaalinen ykköspuolen päätösraita Turns Your Head Around. Kaikki tyttökoululaiset olivat osallistuneet biisintekoon tuossa vaiheessa ex-jäsen Williams mukaan lukien ja keskeisin biisintekijäkaksikko, eli solisti/kitaristi Kim McAuliffe ja soolokitaristi Kelly Johnson, vastasi kahdestaan ainoastaan kolmesta kappaleesta. Coverosastoa pitkäsoitolla edustaa Rolling Stonesin vuoden 1969 klassikkoalbumilta Let It Bleed poimittu Live with Me.

Kesäkuussa 2004 Castle Music julkaisi Screaming Blue Murderista definitiivisen, 11 bonuskappaletta sisältävän version. Niistä kymmenen oli BBC:n Radio Onen In Concert – sarjasta. Bonusraitoihin lukeutuu lisäksi Screaming Blue Murderia edeltäneeltä Wildlife – ep:ltä poimittu Don’t Stop, jossa Williams oli bassottelunsa lisäksi leadvokalistina.

Rokki-Pete

Joulukuussa 1976 kansainvälisen julkaisunsa saanut Dirty Deeds Done Dirt Cheap on Ac/Dc:n kolmas Australiassa julkaistu ja toinen maailmanlaajuisen julkaisun saanut albumi. Sen Australian- ja kansainväliset versiot eroavat toisistaan. Ainoastaan yhtyeen kotimaassa julkaistu versio sisältää raidat RIP (Rock in Peace) ja Jailbreak, joita kansainväliseltä versiolta ei löydy. Vastaavasti kansainvälinen versio sisältää Aussi-painoksella julkaisemattomat Love at First Feelin sekä yhtyeen keikkasetissä melkoisen merkittäväksi numeroksi muodostuneen Rockerin.  Keskeistä keikkamatskua edustaa lisäksi etenkin Problem Child, jonka Bon Scott usein keikoilla esitteli kertovan Angus Youngista. Dirty Deedsin kirkkaimmat klassikot lienevät sen todella ärhäkkä nimikappale, josta Joan Jett teki 90-luvun alussa onnistuneella coverillaan myös hitin sekä erinomainen blueshidastelu, Angus Youngin upean kitarasoolon kruunaama Ride On, joka kuului Helsingin ilkeimpien prätkärokkarien, eli Backslidersin keikkaohjelmistoon. Albumin unohdetun pienen klassikon titteliä saa kantaa Love at First Feel, jota tuottajien Harry Vandan ja George Youngin on mainittu matkustaneen äänittämään yhtyeen kanssa Britanniaan Vineland-studioille kaavailtua, mutta julkaisematta jäänyttä ep:tä varten. Samoissa sessioissa äänitetystä Dirty Eyesistä kehittyi vuoden 1977 klassikkoalbumi Let There Be Rockin keskeisimpään tuotantoon lukeutuva Whole Lotta Rosie. Tekstinsä osalta Dirty Deedsin avaintuotantoon lukeutuu myös Ain’t No Fun, jossa Bon Scott tuo taidokkaasti esiin levottomuuden ja yksinäisyyden tunteita. Tekstiltään roisi Squaler ammentaa musiikillisesti jälleen bluesrockin parhaista perinteistä ja sisältää Angusin upean soolotyöskentelyn.

Yhdysvalloissa Dirty Deeds Done Dirt Cheap on myynyt kuusinkertaisesti platinaa. Siellä menestyneempiä Ac/Dc :n pitkäsoittoja ovat olleet ainoastaan 22 kertaisesti platinaa myynyt Back in Black ja seitsenkertaista platinaa saavuttanut Highway to Hell.

Rokki-Pete

Slade:Slade Alive!

Posted: toukokuu 29, 2016 in Klassikot, Levyarviot, rock

Brittikvartetti Slade (Noddy Holder:kitara/laulu, Dave Hill:kitara, Jimmy Lea:basso, koskettimet ja Don Powell:rummut) tehtaili 1970 luvun alkuvuosina ansiokkaan määrän singlehittejä. Vuoden 1972 alkupuolella nauhoitetun studioliven Slade Alive! aikoihin yhtyeellä oli plakkarissaan jo muutama klassikko, kuten Coz I Luv You sekä Look What You Dun, mutta monta legendaarista hittikappaletta odotti vielä julkaisuaan.

Slade Alivella kulminoituvat Sladen varhaisen tuotannon tavaramerkit; Noddy Holderin raaka ja revittelevä laulusoundi, tuhdit kitarat, jykevät bassot ja tiukat kompit. Albumilla kuullaan suhteellisen runsaasti covermatskua; kiekko käynnistyy Ten Years Afterin jytähelmellä Hear Me Calling. Muita lainoja edustavat myös studioversiona levytysohjelmistoon päätynyt ja Little Richardin näkemyksenä tunnetuimmaksi tullut Get Down and Get with It, Steppenwolfin Born to Be Wild sekä yllättävimpänä folkrockin keskeisiin yhtyeisiin lukeutuvan Lovin’ Spoonfulin Darling Be Home Soon, joka lopun kitaroinnissaan yltää melkoiseksi jytäpalaksi sekin.

Omasta tuotannosta mukana ovat In Like a Shot from My Gun, Know Who You Are sekä kaikkein tanakimpana rytistyksenä Keep on Rocking. Slade Alive! dokumentoi upean brittibändin live-esiintymisen raakuuden juuri hetkeä ennen suurmenestystä. Hittisinkkujen sarjan lisäksi vasta tulossa olivat keskeiset albumit Slayed, Old New Borrowed and Blue, Slade in Flame sekä monipuolisuudessaan vakuuttava ja aliarvostettu Nobody’s Fools.

Rokki-Pete

Vuonna 1982 ilmestynyt Self Destruction Blues on studioäänityksistä koostuva Hanoi Rocksin kokoelma-albumi, joka sisältää ensisijaisesti yhtyeen vuosina 1981–82 levyttämiä singlejä sekä niiden b-puolia. Monen tosi diggarin listalla kyseinen levy onkin korkealla, sillä mukana ovat esimerkiksi klassikot I Want You/Kill City Kills, jotka muodostivat Hanoi Rocksin esikoissinglen, suureksi hitiksi muodostunut Love’s an Injection, todella rankka räyhäpunk Problem Child sekä kertakaikkisen upeasti rullaava Nothing New. Joululaulu Dead by Xtmasin sisältö oli ikävä kyllä täyttä totta kolme vuotta myöhemmin rumpali Razzlen, alias Nicholas Dingleyn menehdyttyä auto-onnettomuudessa. Mainittakoon myös, että vaikka Razzle oli jo mukana Self Destruction Bluesin kansikuvissa, kuullaan albumin kappaleilla vielä Cyp Casinon rummutusta. Nimiraita Self Destruction Blues on erinomaisen tiukka rypistys ja toinen ärhäkkä rockpala Beer and a Cigarette kuului pitkään Rocksin keikkastandardeihin. Keskeisimpään albumin klassikkotuotantoon lukeutuu ehdottomasti Taxi Driver melodisen Cafe Avenuen ja prätkäbiisi Desperadosin edustaessa unohdetumpia helmiä. Syntikkapainotteinen Whispers in the Dark on itse asiassa pitkäsoiton ainoa hienoinen filleri. Hanoi Rocksin kaikki 80-luvun pitkäsoitot ovat laadukkaita, mutta yhtyeen huippukauden harvinaisuuskokoelmana Self Destruction Blues erottuu eräänä kiinnostavimmista yhtyeen albumijulkaisuista.

Rokki-Pete

Suuren kysynnän vuoksi Jarkko Ahola yhtyeineen jatkaa keväällä kulkenutta My Way -kiertuettaan myös syksyllä 2016.

Viime syksyn loppuunmyydyn kiertueen tavoin, myös nyt keväällä saatiin kokea täysien konserttisalien tunnelma.
My Way -konserteissa saat kuulla kihelmöiviä tulkintoja ikivihreistä ja klassikoista, eikä myöskään unohdeta Jarkon omia sävellyksiä ja rockia.

Vuosi sitten Tähdet, tähdet -viihdeohjelmassakin tv-katsojat hurmannut Ahola on saanut muusikonurallaan useita kulta- ja platinalevyjä, mm. Teräsbetonista Raskaaseen jouluun, viimeisimpänä tuplaplatina Ave Maria – Joulun klassikot -levystään.

Yleisön palautetta:
´´Jarkko esitti monipuolisuuttaan erityyppisissä kappaleissa koskettavan kauniista balladeista vauhdikkaisiin rock-kappaleisiin. Tuntui, että sävelmät olivat parempia kuin alkuperäiset. Erittäin nautinnollista ja viihdyttävää.´´
´´Uskomattoman hieno konsertti. Upeaa laulamista ja esiintymistä. Bändi oli hyvä. Viihdyttävä kokonaisuus.´´

Kiertueorkesteri:
Antti Hakulinen – koskettimet
Jussi Kaakkolammi – kitara
Jari Laitinen – basso
Antti Mäkelä – rummut

https://www.youtube.com/watch?v=NMW9IduSNZI

My Way -konserttikiertue:
06.10.2016 Savonlinnasali, Savonlinna , www.lippu.fi

07.10.2016 Kaukametsän sali, Kajaani, www.lippu.fi

21.10.2016 Snellman-sali, Kokkola, www.lipputoimisto.fi

22.10.2016 Madetojan sali, Oulu, www.ticketmaster.fi

Liput ovat myynnissä.