Ten Years After: Watt (1970)

Posted: joulukuu 3, 2016 in Klassikot, Levyarviot, rock

Vuoden 1970 joulukuussa ilmestynyt Ten Years Afterin viides pitkäsoitto Watt kuuluu brittiläisen bluesrockin keskeisimpiin edustajiin lukeutuvan yhtyeen essentiaaleimpaan tuotantoon edeltäjiensä SHHH:n ja Cricklewood Greenin sekä seuraajansa A Space in Timen tavoin. Albumi äänitettiin samaisen vuoden syyskuussa lukuun ottamatta pitkäsoiton lopettavaa Chuck Berry-coveria Sweet Little Sixteen, joka oli nauhoitettu niin ikään vuoden 1970 Isle of Wightin festivaalilta. Sen muista  keskeisistä esiintyjistä mainittakoon viimeiset suuret keikkansa tehneet Jimi Hendrix ja The Doors sekä Fire and Water – pitkäsoitollaan ja Alright Now – singlehitillään suursuosioon noussut Free. Kyseinen Berry-laina jää muilta osin varsin vahvalla albumikokonaisuudella irralliseksi muuhun tuotantoon verrattuna. Avaus I’m Coming On lukeutuu terhakkoine kitarointeineen ja iskevine laulumelodioineen onnistuneesti Ten Years Afterin peruslinjaan.

Tyylikkään melodiset My Baby Left Me sekä Chick Churchillin tyylikkäällä pianointrolla käynnistyvä Think About the Times edustavat pitkäsoittoa kaikkein laadukkaimmillaan, tosin niistä ensin mainittu lisää tempoaan Alvin Leen esimerkillisen kitaratyöskentelyn kera. The Band with No Name on vajaa kaksiminuuttinen instrumentaaliraita, jossa olisi hyvässä melodiassaan ollut ainesta enempäänkin.  Chick Churchillin kilkattava piano rikastaa mainiosti rullaavaa I Say Yeah- raitaa  ja tyylitajuisesti psykedeelisessä soundimaailmassaan kappale lukeutuu yleisestikin albumin kiinnostavimpiin. Gonna Run laajentaa musiikillisia vaikutteita hienoisine jazzsävyineen, Alvin loistaa jälleen kepin varressa ja myös Churchill pääsee sooloilun makuun. Yli seitsemänminuuttisessa She Lies in the Morningissa on upeaa melodista oivaltavuutta jopa hienoisessa popahtavassa sävyssä, mutta kappaleen puolivälistä alkaa psykedeelinen instrumentaaliosuus. Wattia seurannut, vuoden 1971 Ten Years After pitkäsoitto A Space in Time sisälsi yhtyeen repertuaarissa jopa harvinaislaatuisena pidettävän singlehitin ja puhutteleva I’d Love to Change the World myös ansaitsi menestyksensä.

Rokki-Pete

Joulukuussa 1973 julkaistu Sabbath Bloody Sabbath on Black Sabbathin viides studioalbumi. Yhtyeen itsensä tuottama pitkäsoitto äänitettiin samaisen vuoden syyskuussa Lontoon Morgan-studioilla. Edellisen pitkäsoittonsa Vol 4:n tiimoilta tehdyn kiertueen jälkeen Black Sabbath palasi Record Plant – studioille, missä Vol 4 oli äänitetty. Yhtye vuokrasi talon Bel Airista ja aloitti kirjoitustyön uudelle albumilleen. Kuukauden kuluessa ei ollut syntynyt konkreettisia tuloksia ja yhtye palasi kotikonnuilleen Englantiin. Sabbath vuokrasi käyttöönsä Cloucestershiressa sijainneen Clearwellin linnan, jossa myös Led Zeppelin ja Mott the Hooplen kaltaiset yhtyeet olivat tehneet kirjoitustyötä ja äänityksiään. Keskiaikainen ympäristö vaikutti yhtyeeseen musiikillisesti myönteisesti, mutta sillä oli myös pahaenteiset vaikutuksensa. Sabbath Bloody Sabbathin äänitykset viimeisteltiin Morgan – studioilla Willesdenissä, Pohjois-Lontoossa.

Progemammutteihin lukeutuva Yes oli äänittämässä Tales of Topographic Oceans – pitkäsoittoaan viereisessä studiossa ja yhtyeen kosketinsoittajaa Rick Wakemania kuullaan pitkäsoiton kappaleessa Sabra Cadabra.  Sabbath Bloody Sabbathin äänityksissä vierailivat myös Led Zeppelinin jäsenet, jotka olivat Sabbathilaisten hyviä ystäviä varhaisilta Birminghamin vuosilta. John Bonham olisi mieluusti toiminut rumpalina Sabra Cadabrassa, mutta Sabbathin jäsenet halusivat hyödyntää kyseisessä yhteydessä muuta kappalemateriaalia kuin omaansa. Kahdella yhtyeellä olikin äänitysten lopuksi yhteinen improvisoitu jamisessio, joka saatiin myös äänitetyksi, mutta sitä ei ole koskaan julkaistu. Ozzy Osbourne on todennnut Sabbath Bloody Sabbathin merkinneen lopun alkua Black Sabbathin originaalikvartetille. Erityisesti Tony Iommi vastasi kyseisessä vaiheessa leijonanosasta laulunkirjoittamisesta ja studiotyöstä, minkä vuoksi hänellä ei ollut juurikaan sosiaalista elämää. Black Sabbath oli esitellyt tyylillistä muutosta jo Sabbath Bloody Sabbathilla, mutta meni sen seuraajalla vielä pidemmälle hyödyntämällä syntetisaattoreita, jousia, kosketinsoittimia ja entistä monimutkaisempia sovituksia. Myös teksteissä käsiteltiin uusia teemoja. A National Acrobatin teemana oli syntymään ja Spiral Architectin vastaavana DNA:han liittyvät mysteerit. Teoksessaan Iron Man:My Journey through Heaven & Hell with Black Sabbath Tony Iommi mainitsee A National Acrobatin riffin olleen pääosin Geezer Butlerin käsialaa. Sabbath-biografian How Black Was Our Sabbath mukaan yhtye kutsui orkesterin soittamaan Spiral Architectilla. Morgan – studiot osoittautuivat kuitenkin liian ahtaiksi ja yhtye ja orkesteri päätyivät kadun varrella sijainneelle Pye- studiolle. Osbournella ei ollut orkesterille annettavaksi kirjoitettua musiikkia. Niinpä hän hyräili kyseisen osuuden orkesterille, joka sai juonen päästä kiinni. Kappaleen Who Are You Osbourne sävelsi Moog-syntetisaattorilla. Osbournen mukaan Sabbath Bloody Sabbath oli Sabbathin viimeinen todella onnistunut albumi, jolla yhtye yhdisti onnistuneesti vanhan raskaan tyylinsä uuteen kokeilevampaan puoleensa.

Pitkäsoiton huippuhetkiin lukeutuva Killing Yourself to Live on Butlerin sävellys, jonka varhaiset versiot löytyvät myös livealbumeilta Live at Last sekä Past Lives. Tony Iommin käsialaa oleva instrumentaalikappale Fluff sai nimensä BBC:n tiskijukan Alan ”Fluff” Freemanin mukaan. Hän oli harvoja Black Sabbathia ohjelmassaan soittaneita brittiläisiä radiopersoonia. Sabbath Bloody Sabbath julkaistiin joulukuun ensimmäisenä 1973 ja ensimmäistä kertaa uransa aikana Black Sabbath vastaanotti myönteistä palautetta kriitikoiden taholta. Esimerkiksi Rolling Stonen tuore arvostelu oli suorastaan ylistävä. Yhdysvalloissa kyseessä oli Sabbathin viides platinamyyntiin yltänyt pitkäsoitto. Siellä albumin korkein listasijoitus oli 11. ja yhtyeen kotikonnuilla Britanniassa neljäs. Helmikuussa 1975 Black Sabbath saavutti kotimaassaan ensimmäisen hopealevynsä Sabbath Bloody Sabbathin myytyä siellä yli 600 000 kappaletta. Sabbathin jäsenet ovat itse kohottaneet Sabbath Bloody Sabbathin varsin korkealle omassa repertuaarissaan. Esimerkiksi albumin nimikappale merkitsi yhtyeelle uutta aluevaltausta. Tony Iommi kuvasi kyseistä pitkäsoittoa huippupisteeksi. Sabbath Bloody Sabbathin nimikappaletta ovat ylistäneet monet keskeiset hardrock- ja heavykitaristit. Esimerkiksi Guns N’ Rosesin Slash mainitsi vuonna 2008 Guitar Worldissa kyseisen kappaleen olevan raskainta ja sielukkainta, mitä hän on koskaan kuullut. Guitar Worldin samaisena vuotena julkaistussa lomanumerossa Metallican Kirk Hammett kohottaa Killing Yourself to Liven kyseisen pitkäsoiton keskeisimmäksi kappaleeksi.

Rokki-Pete

Aikaisemmin tällä viikolla esimakuna julkaistu, JP Leppäluodon fiittaama Dance With The Dragon, oli vain maistiainen siitä, mitä tänään seuraa, kun Dark Sarah julkaisee The Puzzle -albuminsa julkaistaan Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa Inner Wound Recordsin kautta.

Dark Sarahin musiikki rakentuu jatkokertomuksen ympärille. Se kertoo Sarahista, joka kohtaa elämässään suuren trauman minkä seurauksena hänessä herää paha sivupersoona Dark Sarah. Ensimmäinen albumi Behind The Black Veil kertoi Sarahista ja pahan sivupersoonan synnystä. Toinen albumi The Puzzle kertoo siitä mitä tapahtui, kun Dark Sarah karkoitettiin Manalaan. Dark Sarah on päätynyt Manalaan, saarelle kesellä myrskyävää merta, seuranaan saaren kadotetut sielut sekä Manalan väki. Päästäkseen pois hänen pitää ratkaista arvoitus ja löytää 3 avainta.

Eilen Kaaoszinessa upeat 9,5/10 pistettä saaneella albumilla vierailee nimekkäitä vieraita, niin kansainvälisiä kuin kotimaisiakin: JP Leppäluoto (Charon, Northern Kings, Raskasta Joulua): Charlotte Wessels (Delain) ja Manuela Kraller (ent. Xandria).

Tsekkaa hienolla tangokoreografialla höystetty Dance With The Dragon feat. JP Leppäluoto nyt täältä: https://www.youtube.com/watch?v=dc3XcTcTjaw

Videon tangokoreografian Heidille ja JP:lle suunnittelivat ja opettivat Marja Selander ja Timo Mäenpää tamperelaisesta tanssiseura Spiralista.

”Yhteistyö heidän kanssaan todennäköisesti jatkuu vielä uusien haasteiden muodossa. Muutin Tampereelle kolmeksi päiväksi ja musiikkivideota kuvattiin kaksi päivää. Kaikki vapaa-aika käytettiin koreografian harjoittelemiseen. Toivomme, että näin rohkea genreyhdistelmä voisi tuoda lisää innokkaita harrastajia lajin pariin”, Heidi Parviainen alias Dark Sarah kertoo.

Musiikkivideo tehtiin yhteistyössä Voionmaan opiston kanssa opiskelijatyönä. Ohjaajana Markus Nieminen (Routafilmi).

Molemmat levyt on rahoitettu kokonaan kansainvälisellä joukkorahoituksella Indiegogon kautta.

www.darksarah.com

www.facebook.com/darksarahofficial

www.darksarahwebstore.com

Mediatiedote 18.11.2016

https://webmail.elisa.fi/?_task=mail&_action=get&_mbox=INBOX&_uid=154934&_part=2&_mimewarning=1&_embed=1&_extwin=1

Voice Of Finlandista suurelle yleisölle tutuksi tulleen Ilari Hämäläisen ensimmäinen oma single Ilmassa julkaistaan tänään. Jo aikaisemmin tänä syksynä hän julkaisi Kirkan Hetki Lyö -hitin, mutta nyt kyse on siis täysin omasta tuotannosta ja samalla tulevan oman albumin ensimmäisestä maistiaisesta.

”Ilmassa on aika henkilökohtainen teksti siitä, kun eron jälkeen rakkaus ei sammukaan. Siinä mä puran myös sitä ahdistusta, kun kokee, ettei mahdu puolisona siihen laatikkoon, johon on kasvatettu ja mitä yhteiskunta tuntuisi odottavan.”
”Mä oon huomannut, että mun lähipiirissä on tapahtunut ihan tajuttomasti eroja viime aikoina ja ajattelin, että varmasti joku muukin kokee näitä fiiliksiä exäänsä kohtaan ja fantasioi uudesta mahdollisuudesta korjata suhde”, Ilari kertoo.
Kyseessä on musiikillisesti täysverisen modernin popin ja raskaspoljentoisen classic rockin kombinaatio.
”Alussa leikitellään moderneilla ohjelmoinneilla, mutta biisin edetessä otetaan käyttöön maailman parhaan musiikkityylin mukaiset ”Whitesnake-kitarat” ja tietysti uudesta popmusiikista jo sukupuuttoon kuollut kitarasoolo vuoren harjanteella”, Hämäläinen lisää pilke silmäkulmassaan.
Mediatiedote 25.11.2016
Mediatiedote 27.10.2016
pastedGraphic.png
Jo yli 25 vuotta musiikkimediassa ja -bisneksessä toiminut Heta Hyttinen kokoaa uutuuskirjassaan yhteen harvinaisen keskustelun, jossa Suomen suosituimpiin lukeutuvat artistit päästävät sanan vapaaksi ja käyvät läpi toistensa tarinoita ja kokemuksia siitä, mitä kulissien takana tapahtuu.
Herkullisine tarinoineen mukana ovat Sunrise Avenuen Samu Haber, Nightwishin Tuomas Holopainen, Michael Monroe, Maija Vilkkumaa, Lauri Tähkä, Mira Luoti, Anssi Kela, Herra Ylppö sekä Children Of Bodomin Alexi Laiho.
Tänään julkaistava Rocktähdet – Elämää kulissien takana (Readme.fi) kokoaa yhteen stoorit aina huikeista onnistumisista niihin hetkiin, jolloin päätä on hakattu mäntyyn. Miksi kyseisiin tilanteisiin päädyttiin ja miten niistä selvittiin? Samalla puidaan myös kuumia aiheita yksityisyyden rajoista uuteen ansaintalogiikkaan ja siihen, mitä ei kannata tai kannattaa kokeilla menestyäkseen alalla.

tmb_udr073_uli_jon_roth_tokyo_tapes_box_mockup_transparent

Tässä huippumusaa Ulilta. Jos jotain yhtäläisyyttä haluaa hakea, niin Frank Marino tulee ensimmäiseksi mieleen, vaikka alunperin Scorpionsin tekemää musiikkia onkin.  Joka tapauksessa kitarat soivat uljaasti vanhaan hyvään malliin. Nyt on myös keikasta saatavissa jokaisen rahapussiin sopiva formaatti.   JK

One of rock ’n’ roll’s most venerated guitar Gods, Uli Jon Roth, will be releasing a very special live performance from the Nakano Sun Plaza Hall in Tokyo, Japan on December 16th 2016 through UDR Music, titled Tokyo Tapes Revisited – Live In Japan. The performance is a celebration of Roth’s classic work with The Scorpions, and was recorded on February 20th 2015 at the same venue as the band’s classic 1978 live album Tokyo Tapes. Roth was a founding member of The Scorpions in 1973 before leaving to pursue a solo career in 1978 with his own Electric Sun. As the recognized creative heartbeat of The Scorpions, Roth achieved worldwide fame for his unique guitar and song-writing talents, in turn causing him to influence a plethora of modern guitar giants such as Kirk Hammett of Metallica, Billy Corgan of The Smashing Pumpkins and Steve Vai.

Tokyo Tapes Revisited – Live In Japan will be released in four different formats.

Product 1 – BluRay Digipak:
Video & audio recording of Roth’s Tokyo concert in a BluRay digipak containing one BluRay video disc and two audio CDs.

Product 2 – DVD Digipak:
The same as Product 1 only in a DVD digipak.

Product 3 – Digital Download:
A digital audio copy of the Tokyo concert.

Product 4 – Super-Deluxe Boxset, limited to 800 copies:
It will be a proper, lid-off shell box containing 4 heavyweight vinyl LPs of Roth’s 2015 Scorpions Revisited release which has never been released on vinyl. There will also be an 80-page, gatefold, hardcover 12″ book which will house 8 discs – 1 BluRay concert main-feature, 1 bonus BluRay disc (which will contain the original footage from the first Japanese Scorpions Tour 1978, shot personally by Uli on his Super 8 Camera), 2 audio CDs of the main Tokyo concert and 4 bonus audio CDs of Roth’s Osaka and Nagoya dates on the same Japanese tour. The set will also include an Uli Jon Roth replica guitar key-ring, and a signed certificate of authenticity, numbered and signed by Uli himself.

 

Alkuvuodesta 1973 ilmestynyt Who Do We Think We Are on Deep Purplen seitsemäs studioalbumi. Samalla kyseessä on yhtyeen legendaarisen Mark II – lineupin viimeinen pitkäsoitto ennen vuonna 1984 ilmestynyttä Perfect Strangersia.

Musiikillisesti Who Do We merkitsi siirtymää kohti bluesahtavampaa musiikillista ilmaisua. Puhtaimpia sinisävyjä pitkäsoitolla tarjoaa genrestään huolimatta maittavasti rullaava Place in Line. Vaikka yhtyeen jäsenet ovat itse jälkikäteen olleet tyytymättömiä kyseiseen albumiin, muodostui siitä kaupallinen menestys. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Purplesta muodostui kyseisen vuoden parhaiten myynyt artisti. Esimerkillisesti hardrocktyyliä edustaneesta singlestä Woman from Tokyo muodostui vuosien ajaksi standardi yhtyeen keikkaohjelmistoon. Erityisesti Gillanin ja Blackmoren välit olivat olleet tulehtuneet jo pitemmän aikaa ja Deep Purple Mark II tuli siltä erää tiensä päähän soitettuaan viimeisen konserttinsa Osakassa, Japanissa 29. kesäkuuta 1973. Who Do We Think We Are äänitettiin Roomassa heinäkuussa 1972 ja Frankfurtissa samaisen vuoden lokakuussa Rolling Stones Mobile – studiota hyödyntäen. Roomassa talteen saatiin ainoastaan singlebiisi Woman from Tokyo ja outtake kappaleesta Painted Horse, joka julkaistiin vuonna 1977 harvinaisuuskokoelmalla Powerhouse. Muilta osin Who Do We äänitettiin Frankfurtissa ahkeran keikkailun jälkeen.

Perfect Strangersin tiimoilta tehdyn haastattelun aikoihin Gillan mainitsi väsymyksellä ja managementin kanssa tapahtuneilla konflikteilla olleen oma ratkaiseva vaikutuksensa hänen eroamiseensa Purplesta. Ennen Who Do Weta yhtye oli ollut tien päällä puolitoista vuotta ja se olisi tarvinnut kolmen kuukauden loman. Jos kyseinen loma olisi konkretisoitunut, Purplen Mark II – kokoonpano olisi saattanut jatkaa toimintaansa. Albumin sisäkansi koostuu Purpleen liittyvien lehtiartikkeleiden otsikoista. Niiden joukossa on lyhytikäisen kotimaisen Pointti-lehden otsikko Deep Purple. Suomeen? Vaikka Who Do We työstettiin suorastaan kaoottisissa olosuhteissa, myi pitkäsoitto esimerkiksi Yhdysvalloissa puoli miljoonaa kappaletta ensimmäisten kolmen kuukauden aikana. Yhdysvalloissa Who Do Wen listasijoitus oli 15. ja Britanniassa neljäs.

Pitkäsoitto myi kultalevyksi nopeammin kuin mikään muu Purplen siihenastisista albumeista. Yhtyeen nousuun vuoden 1973  eniten albumeja myyneeksi Yhdysvalloissa vaikuttivat osaltaan myös Machine Headin ja Made in Japanin saavuttamat myyntiluvut. Who Do Wen huippuhetkiin lukeutuvat erityisesti vielä upean letkeä Mary Long, tekstissään Blackmorelle piruileva ärhäkkä Smooth Dancer sekä terhakan riffin varaan rakennettu Rat Bat Blue. Vuonna 2000 Who Do Westa julkaistiin remasteroitu ja bonuskappaleita sisältävä versio. Extrakappaleista viimeinen on instrumentaali First Day Jam, jossa Blackmore hoiti bassottelun Roger Gloverin juututtua liikenneruuhkaan.

Vaikkei In Rockin ja Machine Headin veroinen merkkipaalu Purplen repertuaarissa olekaan, monet tosi diggarit kohottavat Who Do Wen yhtyeen diskografiassa melkoisen korkealle.

Rokki-Pete