Mediatiedote 28.9.2016

Another Day on kitaravirtuoosi Ben Granfelt Bandilta perjantaina 14.10.2016 julkaistava uusi pitkäsoitto (Bluesland Productions/Tuohi Records). Esimakua levyltä saadaan jo julkaistun Hangmans Tree -singlen muodossa.

– Ekaksi sinkuksi valikoituneen kappaleen teksti kertoo vapaamuotoisesti tarinan lainsuojattomasta, mutta ehdottoman hyväsydämisestä nuoresta miehestä, joka eksyy vääriin porukoihin ja maksaa siitä karvaan hinnan. Vaikutteena toimi Tex Willer – sarjakuva, jota olen lukenut 70-luvulta lähtien, kertoo Granfelt.

Uuden levyn myötä Ben Granfelt Band nähdään jälleen trio-kokoonpanossaan, jossa soittavat Granfeltin lisäksi Miri Miettinen (rummut) ja John ”Groovemaster” Vihervä (basso). Edellisen kerran bändi soitti kyseisessä line-upissa vuonna 2010.

Ben Granfelt on tähän päivään mennessä julkaissut 13 omaa nimeään kantavaa albumia sekä kaksi kokoelmalevyä.

Granfeltin kitarasoundi on tuttu myös muun muassa Leningrad Cowboysin, Guitarslingersin, Gringos Locosin, Wishbone Ashin ja Los Bastardos Finlandesesin riveistä.

– Noi kaikki bändit ovat tarjonneet mulle todella hienoja kokemuksia ja olen saanut niiden kautta tosi hyviä ystäviä, mutta jossain vaiheessa olen aina alkanut kaipaamaan takaisin sen “oman jutun”, Ben Granfelt Bandin pariin, kertoo Granfelt.

Another Day -levyn tuottaja Okko Laru kommentoi aikaansaannosta seuraavasti:”Tässä on albumi, jonka todella halusin tuottaa. Ben on suomalaisen progressiivisen bluesin lipunkantaja niin kotimaassa kuin Euroopassa. Minulle oli suuri kunnia saada olla mukana tässä projektissa.”

Kitaristi Erja Lyytinen mukailee tuottaja Larua:“Olin 16-vuotias, kun näin Benin soittamassa kitaraa trion kanssa paikallisella klubilla. Muistan ajatelleeni keikkaa seuratessani, että tuota minäkin haluan tehdä “isona”. On tosi hienoa, että olen saanut hänet tulevan levyn myötä oman levy-yhtiöni leipiin, toteaa Lyytinen.

Ben Granfelt Band on juuri palannut kuukauden mittaiselta Euroopan kiertueelta, ja keikkailee seuraavaksi Suomessa 1.10. alkaen:
01.10 FIN Tammisaari, Bossanova Octoberfest.
12.10 FIN Helsinki, On the Rocks
13.10 FIN Kuopio, Henry’s Pub
14.10 FIN Jyväskylä, Ruby & Fellas
15.10 FIN Järvenpää, Blackpool
22.10 FIN Lahti, Möysän Esso
26.10 FIN Hämeenlinna, Suisto
27.10 FIN Rauma, Brummi
28.10 FIN Vaasa, WS Areena
29.10 FIN Jyväskylä, Poppari
12.11 FIN Kouvola, House of Rock
25.11 FIN Turku, TBC
26.11 FIN Pori, Monttu

http://www.psof.fi/2016/purple_night_2016/tiedote.pdf

Flamin Groovies: Supersnazz (1969)

Posted: syyskuu 4, 2016 in Klassikot, rock

Vuonna 1969 Epic Recordsin julkaisemana ilmestynyt Supersnazz on garagerockin parissa uransa aloittaneen ja merkittävän kulttistatuksen saavuttaneen Flamin’ Groovies -yhtyeen esikoispitkäsoitto. Samalla se jäi yhtyeen ainoaksi todella suurelle levy-yhtiölle tekemäksi albumiksi.

Pitkäsoitto sisältää sekä yhtyeen juurille kunniaa tekeviä rockcovereita että Flamin’ Grooviesin johtohahmojen Roy Loneyn ja Cyril Jordanin käsialaa olevia kappaleita. Edellisiä edustavat Bobby Troupin käsialaa oleva ja erityisesti Little Richardin näkemyksenä tunnetuksi tullut The Girl Can’t Help It, Medleynä albumilla kuullaan Eddie Cochranin Something Else sekä Al Dexterin säveltämä ja Gene Vincentin popularisoima Say Mama. Huey Piano Smithin säveltämä rockpala Rockin’ Pneumonia and the Boogie Woogie Flu edustaa albumin hivenen harvinaisempaa covermateriaalia. Roy Loneyn käsialaa oleva Love Have Mercy avaa Flamin’ Grooviesin debyytin iskevällä garagerokkauksella ja tiukalla kitarasoolotyöskentelyllä. Loneyn yksin työstämä Laurie Did It edustaa svengaavuudestaan huolimatta melodisempaa siipeä ja jälleen Loneyn ja Jordanin yhteistyötä edustava Apart from That on veikeän tekstin sisältävä balladimaisempi esitys. Loneyn käsialaa oleva First One’s Free tekee onnistuneen paluun iskevän ja veikeänkin garagerockin pariin. Niin ikään Loneyn tekemä vajaa kaksiminuuttinen Pagan Rachel värittää pianovetoista svenginumeroa veikeällä laulusuorituksella. Flamin’ Grooviesin debyytin kolme viimeistä kappaletta ovat parivaljakon Loney ja Jordan yhteistyötä. Niistä Brushfire on melodian ja voiman yhdistävässä kokonaistoteutuksessaan varsin onnistunut, Bam Balam edustaa vaihteeksi pianon dominoimaa veikeilyosastoa ja päätöskappale Around the Corner on varsin iskevä ja laadukas rockrypistys.

Laadukkuudestaan huolimatta Supesnazzista ei muodostunut kaupallista menestystä ja niinpä se jäikin Flamin’ Grooviesin ainoaksi Epicille levyttämäksi albumiksi. Seuraavan vuosikymmenen aluksi yhtye julkaisi Kama Sutra – levy-yhtiön kautta kaksi verevää kitararockalbumia, eli kulttiklassikon aseman saavuttaneet pitkäsoitot Flamingo ja Teenage Head.

40 vuotta sitten ilmestynyt pitkäsoitto Shake Some Action käynnisti yhtyeen Roy Loneyn liidaaman kauden ja kyseessä on eräs powerpopin kiistattomista merkkiteoksista.

Rokki-Pete

New Yorkin Fillmore Eastissa tammikuun ensimmäisenä 1970 äänitetty Band of Gypsys on Jimi Hendrixin elinaikana julkaistu livealbumi. Samalla kyseessä on artistin ensimmäinen pitkäsoitto, jonka hän äänitti ilman originaalia taustayhtyettään Experienceä. Band of Gypsysillä basistina vaikutti Billy Cox ja rumpalina Buddy Miles. Albumin voi todeta yhdistävän funkista ja rhythm and bluesista tuttuja elementtejä hard rockiin ja jammailuun. Kyseinen musiikillinen ilmaisutapa muurasi osaltaan funkrockin peruskiviä.

Band of Gypsys koostuu ennenjulkaisemattomista kappaleista ja se jäi Hendrixin viimeiseksi elinaikanaan julkaisemaksi pitkäsoitoksi. Esiinnyttyään Woodstockin mammuttifestivaaleilla lineupilla, jossa Cox oli mukana, Hendrix alkoi kehitellä uusia kappaleita ja äänittää niistä demoja. Buddy Milesin lupauduttua mukaan yhtyeeseen hän ja Cox suostuivat äänittämään Hendrixin kanssa livelevyn, jotta sopimukselliset velvoitteet aikaisemman managerin kanssa saataisiin täytetyiksi. Cox ja Miles toivat uusiin kappaleisiin omaa musiikillista ulottuvuuttaan, mikä merkitsi Hendrixille uutta suuntaa. Power to Loven ja Message to Loven kaltaisissa kappaleissa Hendrixin kitarointi oli silti edelleen dominoivassa roolissa, vaikka ne sisälsivätkin elementtejä funkista sekä rhythm and bluesista.

Tekstiensä osalta kyseiset kappaleet merkitsivät Hendrixille uusien, aikaisempaa humaanimpien aiheiden tutkimista. Varsinainen Hendrixin kitarismin taidonnäyttö Band of Gypsysillä oli silti Machine Gun. Tekstinsä osalta sodan ja mellakan vastainen kappale pohjaa Hendrixin varhaisempiin, bluesista ponnistaviin pyrkimyksiin, mutta tarjoaa uudenlaista lähestymistapaa kitaraimprovisaatioon ja tonaalisiin efekteihin. Hendrix toimi myös Band of Gypsys-albumin tuottajana ja hänellä oli tehtävässä omat hankaluutensa. Hendrixin edellisistä pitkäsoitoista poiketen Band of Gypsysin julkaisijana oli Capitol Records. Vaikka Hendrix oli kyseisen albumin tapauksessa tyytymätön lopputulokseen, Band of Gypsys nousi top teniin niin Yhdysvaltojen kuin Britannian albumilistalla ja myös monissa muissa maissa. Vaikka siitä toisin sanoen muodostui yhtä suosittu kuin The Jimi Hendrix Experiencen pitkäsoitoista, albumi vastaanotti ristiriitaisia arvosteluja. Kritiikin kohteeksi joutuivat erityisesti Buddy Milesin laulusuoritukset siitäkin huolimatta, että hänen leadvokalisoimansa Them Changes lukeutuu pitkäsoiton keskeisimpään tuotantoon. Machine Gun tunnustetaan yleisesti Band of Gypsysin huippuhetkeksi ja erääksi Hendrixin suurimmista saavutuksista.

Pitkäsoiton päättävä We Gotta Live Together on jamittelunumero, jossa vokalisteina kuullaan niin Hendrixiä, Milesia kuin Coxiakin. Band of Gypsysin vaikutusta 70-luvun funkrockin kehitykselle voi pitää merkittävänä ja monet rockmuusikot ovat tunnustaneet kyseisen albumin inspiraation lähteekseen. Band of Gypsysin vuonna 1991 ilmestyneellä cd-versiolla oli mukana kolme bonuskappaletta; Hear My Train A Coming, Foxy Lady sekä Stop, joista viimeksi mainitussa leadvokalistina oli Miles.

Vuonna 1986 Fillmore Eastin äänitysten sadosta julkaistiin vielä pitkäsoitto Band of Gypsys 2.

Rokki-Pete

Huhtikuussa 1980 julkaistu British Steel on Judas Priestin kuudes studioalbumi. Kyseisellä pitkäsoitolla Priest jatkoi operoimista samantyyppisellä soundilla, josta se oli tullut tunnetuksi jo edellisellä täyspitkällään Killing Machine. Tekstiensä osalta Priest oli British Steeleen ehdittäessä luopunut tietyistä synkistä teemoista, mutta vain osasta.  Joulukuussa 1979 Startling-studioilla alkaneet äänitykset eivät olleet tuottaneet tyydyttävää tulosta ja loppujen lopuksi albumi äänitettiin Ringo Starrin kotikonnuilla Tittenhurst Parkissa. Analogista äänitystä käytettiin rikottaessa maitopulloja hittikappaleessa Breaking the Law ja Metal Godsissa hyödynnettiin biljardikeppien ja ruokailuvälineiden ääniä. Singleformaatissa pitkäsoitolta julkaistiin kappaleet Breaking the Law, sävykkäämpi United ja selkeää tartuntapintaa omannut Living After Midnight. Rapid Fire on nimensä veroinen nopea rypistys. Pitkäsoiton hieman harvinaisemmasta annista You Don’t Have to Be Old to Be Wise lukeutuu niin melodiassaan kuin sooloilussaan British Steelen kaikkein onnistuneimpiin raitoihin. Koukukkaampi The Rage ja ärhäkän suora Steeler saavat kunnian päättää erään brittiheavyn kiistattomista merkkipaalualbumeista. British Steel oli ensimmäinen Priestin pitkäsoitoista, jolla rumpalina kuultiin Dave Hollandia. Lisäksi se oli ensimmäinen yhtyeen albumi, jolla kappaleista vastasivat ainoastaan yhtyeen senhetkiset jäsenet. Kahdella ensimmäisellä Priestin pitkäsoitolla Rocka Rolla ja Sad Wings of Destiny oli mukana originaalisolisti Al Atkinsin kirjoittamia kappaleita, Sad Wings of Destiny sisältää coverin Joan Baezin Diamonds and Rustista, Stained Class näkemyksen Spooky Tooth-yhtyeen tunnetuimpiin lukeutuvasta kappaleesta Better by You, Better Than Me ja Killing Machinen Hell Bent for Leatherin nimellä tunnettu amerikkalaisversio sisältää näkemyksen Fleetwood Macin Green Manalishista. Remasteroitu, kaksi bonuskappaletta sisältänyt versio British Steelistä oli vuorossa vuonna 2001. Studioraita Red, White and Blue oli äänitetty Turbo-albumin sessioissa Nassaun Compass Point -studioilla heinäkuussa 1985. Tehokasta riffittelyä ja sooloilua hyödyntävän Grinderin liveversio oli nauhoitettu toukokuussa 1984 Los Angelesissa Defenders of Faith -pitkäsoiton tiimoilta tehdyllä kiertueella. Vuonna 2009 Judas Priest käynnisti 30-vuotisjuhlakiertueensa Yhdysvalloissa soittamalla British Steelin debyyttinä kokonaisuudessaan. Ainoat muut Priestin pitkäsoitot, joiden kaikki kappaleet on esitetty livenä, ovat Defenders of Faith ja Rocka Rolla, mutta niitä ei ole soitettu samassa järjestyksessä, jossa ne ovat albumilla, eikä myöskään saman kiertueen aikana. British Steelen 30-vuotisjuhlaversio sisälsi lisäksi dvd:n ja cd:n, joka oli äänitetty 17. elokuuta 2009 Seminole Hard Rock Arenalla, Floridassa, ja konsertti kuului British Steelen 30-vuotista olemassaoloa juhlistaneeseen kiertueeseen.

Vuotta 1980 voi albumijulkaisujensa osalta pitää brittiheavyn saralla myös yleisesti varsin merkittävänä. Esimerkiksi Black Sabbathin Heaven and Hell, Motörheadin Ace of Spades, Ozzy Osbournen Blizzard of Oz, Iron Maidenin nimikkodebyytti ja Girlschoolin esikoisalbumi Demolition lukeutuvat genressään kyseisen vuoden parhaimmistoon, kuten myös epäilemättä Priestin British Steel.

Rokki-Pete

Vuonna 1971 ilmestynyt Edgar Winter’s White Trash lukeutuu kosketinsoittajana, kitaristina, saksofonistina, perkussionistina ja solistina tunnetuksi tulleen Edgar Winterin kaikkein rakastetuimpiin ja laadukkaimpiin albumikokonaisuusiin. Uuden yhtyeen kokoonpanossa oli mukana varsin merkittäviä muusikoita, eli kitaristi Ricky Derringer, solistina, huuliharpistina ja saksonistina toiminut Jerry LaCroix ja myös Edgarin pikkuveli Johnny Winter osallistui kyseisen albumin työstämiseen kitarointinsa lisäksi myös vokalistin ja huuliharpistin ominaisuudessa. Give It Everything You Gotin funk käynnistää pitkäsoiton tiukan puhallintyöskentelyn, kitaroinnin ja antaumuksellisen laulusuorituksen siivittämänä. Where Would I Be Without You yhdistää tyylitajuisesti upean melodian, kertosäkeen ja puhallinpainoitteisen instrumentaation. Fly Away on keskitempoinen, pianovoittoinen ja kertosäkeessään isoine kööreineen jopa gospelsävyjä tavoittava esitys. I’ve Got News for You -raidalla Edgar kunnostautuu erityisesti saksofonistin ja solistin tehtävissään. Let’s Get It On on upea svengistä ja jamittelusta ammentava numero. Laadukkaan ykköspuolensa jatkoksi Edgar Winter’s White Trash-albumin kakkospuoli on liki pitäen loistava. Save The Planet on upeasti svengaava, gospelhenkinen numero ja Dying to Live todella koskettava pianoballadi, jonka voi tekstinsä osalta tulkita kommentiksi Vietnamin sotaan. Keep Playin’ That Rock N’ Roll on suorastaan riemastuttava rockpala, joka nousi singleformaatissa top 40-listalle. Kappaleen olemassaolo huomattiin myös Suomessa ja pari vuotta myöhemmin Jussi & The Boys versioi sen Mä tahdon rokata -pitkäsoitolleen nimellä Sun hommas on rock and roll. You Were My Light lukeutuu riipaisevaan balladiosastoon ja tarjoaa Edgarilta sekä pitkäsoitolla toisena vokalistina toimineelta Jerry La Croixilta liki pitäen veret seisauttavat laulusuoritukset. Good Morning Music päättää onnistuneen pitkäsoiton vitaalisissa ja elämänmyönteisissä tunnelmissa.

Kokonaisuutena kyseessä on eräs kyseisen vuosikymmenen alkupuolen raikkaimmista ja monipuolisimmista rockista, rhythm and bluesista, bluesista ja gospelista ammentaneista levykokonaisuuksista.

Rokki-Pete

Vuonna 1982 Bronze Recordsin julkaisemana ilmestynyt Screaming Blue Murder on brittiläisen hardrockin kiistattomiin klassikoihin lukeutuvan Girlschool-yhtyeen kolmas pitkäsoitto. Tuossa vaiheessa yhtyeen naisistossa oli ehtinyt tapahtua yksi muutos. Perustajajäsen, basisti Enid Williams oli vaihtunut aikaisemmin The Killjoysissa soittaneeseen Ghislaine ”Gil” Westoniin. Tuottajana albumilla vaikutti aikaisemmin The Policen kanssa yhteistyötä tehnyt Nigel Gray. Screaming Blue Murderin originaali brittipainos sisälsi sisäkannessaan kappaleiden tekstit. Lopulta pitkäsoitto saatiin kauppoihin vasta kesäkuun alussa 1982, jolloin Girlschool oli jo aloittanut 20 konsertista koostuneen Britannian-kiertueensa. Laadullisesti Screaming Blue Murder sijoittuu varsin lähelle Girlschoolin diskografiassa sitä edeltänyttä menestysalbumia Hit and Run. Pitkäsoiton kirkkaimmat helmet lienevät huomattavaa tartuntapintaa omanneet kummankin levypuoliskon avausraidat, jotka ovat nimikappale sekä suoranainen killeri Don’t Call It Love. Kauaksi eivät jää revittelevän rokkauksen sulavampaan svengiin yhdistävät Take It From Me, Wildlife, When Your Blood Runs Cold sekä niin ikään varsin hittipotentiaalinen ykköspuolen päätösraita Turns Your Head Around. Kaikki tyttökoululaiset olivat osallistuneet biisintekoon tuossa vaiheessa ex-jäsen Williams mukaan lukien ja keskeisin biisintekijäkaksikko, eli solisti/kitaristi Kim McAuliffe ja soolokitaristi Kelly Johnson, vastasi kahdestaan ainoastaan kolmesta kappaleesta. Coverosastoa pitkäsoitolla edustaa Rolling Stonesin vuoden 1969 klassikkoalbumilta Let It Bleed poimittu Live with Me.

Kesäkuussa 2004 Castle Music julkaisi Screaming Blue Murderista definitiivisen, 11 bonuskappaletta sisältävän version. Niistä kymmenen oli BBC:n Radio Onen In Concert – sarjasta. Bonusraitoihin lukeutuu lisäksi Screaming Blue Murderia edeltäneeltä Wildlife – ep:ltä poimittu Don’t Stop, jossa Williams oli bassottelunsa lisäksi leadvokalistina.

Rokki-Pete