Arkisto kohteelle huhtikuu, 2013

Maailma jaksaa yllättää. Kevin Stocksin tarinaan tutustuessa huomaa myös ettei suomalaisesta musiikkielämästä kuitenkaan tiedä kaikkea – kuitenkin ainoastaan pienen palan.
Kevin Stocksin suomalainen tarina menee aina 80-luvulle, jolloin hän muutti Englannista Suomeen pysyvästi. 1990-luvun alku meni kierrellessä Finnbeat-rautalankayhtyeen solistina. Vuonna 2005 hän kävi Nashvillessa levyttämässä Jim Reevesin musiikkia. Jim Reeves on eräitä suurimpia country-legendia. Merkillisen harvoin Stocks on levyttänyt, joten pidän jonkinlaisena kulttuuritekona, että porvoolainen Jerry Lehto kaivoi miehen ”tiesmitätekemästä” takaisin lauluhommiin.
Tämä neljän kappaleen minilevy sisältää kolme Jerry Lehdon tekemää ja sanoittamaa rokkia. Lisäksi levylle on uusintaversioitu alunperin Rauli Badding Somerjoen tutuksi tekemä Tähdet, tähdet.
Mary Lee tuo mieleen hieman Elviksen Flaming Starin, joten hyvillä jäljillä ollaan. Toinen kappale – Stars – poikkeaa sovitukseltaan alkuperäisestä suomenkielisestä edukseen. Kappaleesta on tehty mielestäni onnistunut sovitus alkuperäistä kuitenkin kunnioittaen. Tower Bridge on rauhallinen slovari, jossa Stratocaster soi hienosti. Paris Ladyssa on kaunis kappale, jossa nimi kertoo kaiken.
Kappaleiden onnistuneista sovituksista on vastannut Jussi Tela.
Levyn ”primus-motor” on Jerry Lehto, jonka aikaansaannosta koko levy on. Hän on onnistunut hankkeessa erinomaisesti.
Tämä minilevy on upea kokonaisuuksien summa, josta mielellään nostaa esiin upeaäänisen solisti Kevin Stocksin. Toivottavasti tämän levyn ansiosta saamme kuulla miehen kuulasta ja kivan vibran omaavaa ääntä useammassakin levytyksessä.

Jari Kaikkonen/CRS

John Lawton voi olla jollekin tuttu saksalaisen Lucifer´s Friendin solistina tai Les Humphries Singersissa, mutta itselleni hän tuli tutuksi laulaessaan Uriah Heepissa 1970-luvun lopussa. Tehtyään kolme levyä Uriah Heepin kanssa hän erosi musiikillisiin erimielisyyksiin.  Sen jälkeen hän onkin pysynyt kohtuullisen tuntemattomana tehden kuitenkin levytyksiä sekä erilaisten yhtyeiden, että sooloprojektien kanssa.

John Lawtonin vei Bulgariaan matkailuohjelma. Ohjelmaa tehdessään hän tapasi muusikoita, jotka toivat hänet ja Dr. Milen Vrabevskin yhteen.  Sattuman osuutta ei voi vähätellä. Jos Lawton on maailmalla tunnettu Lucifer´s Friendin ja Uriah Heepin solistina, niin Diana Express on kotimaassaan Bulgariassa saavuttanut jo kulttimaineen. Diana Express on tehnyt ensimmäisen levynsä jo vuonna 1974.  Eväät onnistumiselle olivat siis olemassa.

Levyn musiikki on Dr. Milen Vrabevskin käsialaa ja alunperin tarkoitettu esitettäväksi Bulgarian kielellä. John Lawtonin innostuttua kappaleista laulukieli vaihtui englannin kieleksi.  Laulukielen vaihtaminen mahdollisti levyn julkaisun myös maailmanlaajuisesti. Onneksi levyn tekijät näkivät teoksessa menestymisen mahdollisuuden myös oman maansa rajojen ulkopuolella.

The Power of Mind on konseptialbumi, jossa käsitellään ihmisen uskoa hyvään ja rakkauteen. Musiikissa on elementtejä rock-oopperasta, rock´n´rollista ja klassisesta musiikista. Laulumelodioiden hienot harmoniat, sovitukset ja orkesterisovituksien hienoudet tekevät yhdessä hienojen sävellysten kanssa levystä harmonisen kokonaisuuden.

The Power of Mind on miellyttävä ja rauhallinen  levy. John Lawtonin upea ääni yhdessä orkesterisovituksien kanssa tarjoaa miellyttävät kuunteluhetket.

Joskus kaikki vaan tapahtuu suunnittelematta.  Ehkäpä ne parhaat asiat tapahtuvatkin niin.

Kappaleet:

1. INTRO
2. MIND POWER
3. TWO HEARTS
4. LOVE’S LIGHT SHINING
5. MAX ROCK
6. FAIRYTALE
7. ROCK AND ROLL IS MY THING
8. THE SEARCH
9. SPRINGTIME
10. IN RHYTHM WITH YOU
11. NOW I KNOW
12. NEW RHYTHM
13. LOVE IN THE WORLD
14. FINALE

Tekijät:

John Lawton: Laulu ja taustalaulu

Maxim Goranov: kitarat ja taustalaulu

Nikolay Kardzhilov (Koko): basso ja kontrabasso

Valeri Konov: koskettimet ja taustalaulu

Tsvetan Banov: rummut ja taustalaulu

Musiikki, sanat, sovitukset ja orkestrointi: Milen Vrabevski

paitsi: Intro – M.Vrabevski/Maxim Goranov

Orkesteri: Pleven Philharmonic Orchestra  johtajanaan Gerasim

Levy-yhtiö: Cherry Red Records

Jari Kaikkonen/CRS

Ten Years Afterin vuoden 1972 pitkäsoitto Rock N’ Roll Music to the World merkitsi kitarasankari Alvin Leen johtamalle yhtyeelle eräänlaista tyylinmuutosta valtavirran rockin suuntaan. Edellisenä vuonna ilmestynyt pitkäsoitto A Space in Time oli I’d Like to Change the World-singlehitteineen ollut Ten Years Afterin suurin myyntimenestys. Sen seuraaja käynnistyy nerokkaan pelkistetyn riffin varaan rakennetulla kappaleella You Give Me Loving. Convention Prevention on nyanssikkaampi bluesrockpala, johon Chick Churchillin kosketinsoitintyöskentely tuo kaivattavan lisämausteensa. Turned Off TV Bluesin revittelevyys muistuttaa voimakkaammin vanhakantaisesta Ten Years After-soundista. Standing at the Station edustaa sofistikoituneempaa bluesrockia ja on melodisessa oivaltavuudessaan eräs albumin parhaita raitoja. Myös sooloilua on tarjolla sopivasti ja Alvin Leen ohella myös Chick Churchill ääneen oikein kunnolla mainioine kosketinsoitinkuvioineen.

Pitkäsoiton kakkospuoli käynnistyy svengaavalla ränttätäntällä You Can’t Win Them All. Religion on jo teemansakin ansiosta albumin sielukkain esitys. Choo Choo Mama edustaa revittelevää perusrockia ja Tomorrow I’ll Be Out of Town käy svengaavuudessaan ja Alvinin inspiroituneessa sooloilussa sen kiinnostavammasta sisarteoksesta. Myös nimikkoraita Rock N’ Roll Music to the World on uskollinen otsikkonsa tyylille. Ten Years After lukeutuu brittiläisten bluesrockyhtyeiden eliittiin. Rock N’ Roll Music to the World on laadukas levy ja sisältää muutaman klassikkotasoisen biisin. Kuitenkaan se ei yllä Ten Years Afterin kaikkein parhaiden töiden, kuten SHHH:n sekä Cricklewood Greenin tasolle.

Rock N’ Roll Music to the Worldia Ten Years Afterin diskografiassa seurasi erinomaisen raaka ja primitiivinen konserttitallennetupla Recorded Live. Myöskään vuoden 1989 paluulevyä About Time ei missään nimessä voi pitää epäonnistuneena.

Alvin Lee 19. 12. 1944- 6. 3. 2013

Rokki-Pete

Epicrenel on tuore kotimainen tuttavuus. Nimet yhtyeen takana ovat jokseenkin tuttuja. Christian Palin tuli tutuksi Random Eyesin solistina ja hän myös osallistui X-Factoryyn vuonna 2010. Jukka Hoffrén on tuttu mm. Adamantrasta, Mind-A-Traystä ja Grudge´s Lawsta. Kosketinsoittaja ja levyn musiikilisena tuottajana toiminut Chrism tuli menneenä kesänä nähtyä Simulacrumin kosketinsoittajana. Mikko Sepponen ja Emil Pohjalainen olivat itselleni tuntemattomia, mutta taitavilta muusikoilta he myös vaikuttavat. Rumpali Sepponen on Hoffrénin bändikaveri Adamantrasta. Emil Pohjalainen taas Amberian Dawnista tutuksi tullut.

Levyn tyyli liikkuu power metallin ja sinfoniametallin maastossa onnistuen siinä varsin mallikkaasti. The Chrystal Trone on konseptialbumi, jossa tarinaa viedään eteenpäin sekä sanoituksin, että sävelin. Itse en lähde sanoituksian sisältöä selaamaan, vaan pohdin enemmänkin kokonaisuutta.

Kokonaisuus on onnistunut. Tällaisen levyn koostaminen mielenkiintoiseen muotoon vaatii tekijöiltä jo kokemusta ja varsinkin näkemystä. Levyn kappaleet ovat monipuolisia ja mietittyjä. Yksittäisistä kappaleista nousee esiin Where Kingdoms Fall, joka on erinomainen kappale. Eri musiikkityyleistä on myös otettu mausteita, kuten esimerkiksi Skyriden irkkumeininki. Conquering the Throne tuo mukavasti levyn loppua kohti vaikuttavalla ja hiukset nostattavalla sisällöllä.

The Chrystal Trone on parhaimmillaan kuunneltuna kokonaisuutena, sillä silloin levyn musiikilliseen sisältöön pääsee parhaiten sisälle. Ja tämä levy myös todellakin alkaa ja loppuu, joka merkille pantakoot positiivisena asiana.

Solistia meinasin ensin hieman moittia, mutta koska hänen äänensä ei kuitenkaan alkanut ärsyttää levyn lopussakaan, niin pakko on se hyväksyä. Hyvin Palin laulaa. Soittopuolesta en löytänyt negatiivista sanomista – oikeastaan se saa pelkiä kehuja. On hienoa, että kotimaasta löytyy tällaisia pelimanneja!

Levy on niin hyvin kasassa, että on pakko miettiä, että miltä tämä kuulostaisi livenä? Studiossa on tietenkin helppo hieroa kappaleet viimeisen päälle, mutta livetilanteessa ratkaisee todellinen bändityöskentely ja kappaleiden livesovitukset. Lisäksi kun musiikki on näin suurta, on hankaluutena esittää tämä musiikki oikeassa ympäristössä. Hienoahan tällaista olisi livenä kuulla – tottavie!

Ainahan joku yhtye on johon Epicreneliä voi verrata ja se on Rhapsody – nykyisin Rhapsody of Fire. Joten jos…niin – olkaa hyvä.

Ja Epicrenel – olkaa ylpeitä tästä levystä!

Kokoonpano:
laulu: Christian Palin
basso ja koskettimet: Jukka Hoffrén
kitarat ja rummut: Mikko Sepponen
kitarat: Emil Pohjalainen
koskettimet ja tuottaja: Chrism

Kappaleet:
1. The Calling (Instr.)
2. To Cursed Lands Again
3. Where Kingdoms Fall
4. Walls Of The Cave
5. Floating Souls
6. Guarding Fellhound
7. In the Dungeon
8. Skyride (Instr.)
9. Defenders of the Crown
10. Fantoms’ Grove
11. Conquering the Throne
12. The Coronation (Instr.)

Musiikillinen tuottaja: Chrisp

https://www.facebook.com/Epicrenel
http://www.myspace.com/epicrenel

Jari Kaikkonen/CRS

Perfect Strangers of Finland PSOF ry juhlii 15-vuotista taivaltaan 18.5.2013 Virgin Oilissa juhlakonsertin merkeissä.

Perfect Strangers of Finland, PSOF ry. on perustettu Helsingissä 9.1.1998 ja on Deep Purplen ja heidän managementinsa Thames Talent Ltd:n hyväksymä virallinen Deep Purple-yhdistys Suomessa. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää Deep Purple -yhtyeen ja muiden sukupuubändien musiikin harrastusta Suomessa.

Perfect Strangers of Finland PSOF ry juhlii 15-vuotista taivaltaan juhlakonsertin merkeissä ja jatkaa samalla perinteeksi muodostuneiden Purple Night – tapahtumien järjestämistä jo viidettä kertaa.

Juhlakonsertti on samalla kunnianosoitus Ronnie James Dion muistolle. R.I.P. rakas Dio (Ronald James Padavona; 10.7.1942 – 16.5.2010). Siitä on myös kulunut 30 vuotta, kun Holy Diver-albumi julkaistiin.

Konsertin teemana on ”Who Do We Think We Are”, Deep Purplen 7.n studio albumin mukaisesti. Tämä albumi julkaistiin 40 vuotta sitten helmikuussa 1973 ja se oli Mark II:n viimeinen albumi, jossa Ian Gillan ja Roger Glover olivat mukana ennen kuin jättivät Deep Purplen. Samana vuonna kesäkuun 29.päivänä oli myös tämän kokoonpanon viimeinen keikka Japanin Osakassa. Tämän jälkeen Deep Purplessa puhalsi uudet tuulet. Iloksemme Deep Purplen Mk II:n kokoonpano yhdistyi taas vuonna 1984, jolloin albumi Perfect Strangers ilmestyi. Albumin nimikappale toimi myös inspiraationlähteenä yhdistyksemme nimeä valittaessa.

Illan aikana kuullaan mm. myös biisejä ”Who do We think We are” – albumista.

Dion muistoa kunnioittaa Angry Machines Oulusta, solistinaan Purple Night 2012-tapahtumasta tuttu Jukka Nummi.

Varsinaisesta Deep Purple-osiosta huolehtii Solid Faces Pietarsaaresta. Osa Solid Facesin muusikoista ovat soittaneet mm. Doogie Whiten kiertuebändissä Suomessa vuonna 2009.

Viimeisenä, muttei vähäisenä esiintyy Kouvolan suunnasta oleva White Shade of Purple W.S.O.P. , jossa solistina Voice of Finlandista tuttu, energiaa pursuvaa Tea Tähtinen. W.S.O.P:n esitys tulee olemaan Whitesnake-painotteinen, ja sen tarkoituksena on johdattaa ajatuksiamme seuraavaan sukupuun-keikkaan, eli Whitesnake 7.6.2013 Espoon Kivenlahdessa.

Kaikki edellä mainitut bändit ovat PSOF-jäsenten bändejä.

Illan vierailevina solisteina ovat Jari Tiura (mm. Former Michael Schenker Group, Stargazery) ja Peter James Goodman (mm. Conquest, Purple Society).

Showtime jo klo 22:00, joten tule mukaan heti alusta juhlimaan kanssamme!

”Who do We think We are – We are The Perfect Strangers of Finland – 15 Perfect Years of PSOF”.

Tyylipuhtaan rujona garagerymittymänä aloittanut Thee Ultra Bimboos (Suffeli:laulu/kitara, Maria:kitara/laulu, Salla:basso ja Milla rummut/laulu) julkaisi vuonna 2000 kolmannen, hieman suuremmalle yleisölle suunnatun pitkäsoittonsa Four Fans Can’t Be Wrong. Musiikillisesti uusia ovia levyllä avasi erityisesti avausraita, huomattavaa popsensibiliteettiä tarjonnut Yellow Line. Albumin kirkkain pophelmi on kuitenkin hieman editoituna versiona myös singleraidaksi päätynyt Fool. Rescue 911 ja Old 1 Eyed Jack edustavat pitkäsoiton sixties-henkisyyttä vallattomimmillaan ja niistä edellisen melodiasta löytyy yhtäläisyyksiä Little Peggy Marchin hittiin I Will Follow Him. Vastaavasti revittelyosaston huipentumat albumilla ovat 100 % Freak sekä Pussycat Drive. El Bimbon alias Jukka Suksen säveltämä ja niinikään singlenä julkaistu Antonio lukeutuu sekin kiekon terävimpään kärkeen countrahtavan, myös Millan leadvokalisointia tarjoavan Liar Liarin tavoin. Four Fansin loppupuolelle on sijoitettu pari hieman täytteenomaisempaa raitaa, eli Dirty Talk ja varsinkin We’re Inside, mutta päätös Love Theme from Outer Space edustaa jälleen liki pitäen popnirvanaa. Ensimmäiset todennetut ja parhaimmillaan hurmokselliset Bimboos-keikat ajoittuivat myös juuri Four Fansin ilmestymisen aikoihin. Ensimmäinen tsekattu pitkäsoitto on aikojen saatossa osoittautunut kaikkein rakkaimmaksi, vaikka myös niillä muilla on huippuhetkensä. Esikoisen We Can Stop Whenever We Want ässiin lukeutuvat erityisesti Who Stole My Underwear? ja Hypnotized, Supermessin vastaavat helmet ovat keikkojen avausnumerona pitkään toiminut 95% Fake ja She’s Gone ja viimeiseksi jääneen pitkäsoiton Bimboo Wizardin biisiaarteistoon lukeutuvat Black Mustangin, Sparklesin, No Returnin ja Fadeawayn kaltaiset raidat.

Rokki-Pete