Boycott julkaisee huomenna perjantaina 28.4. maukkaan rock-räyhäpalan Partners In Crime, jossa kiteytyy Tommi Läntisen ja viime vuonna edesmenneen Hombre Lampisen tarina. "Me ollaan riidelty, halattu ja tehty kovaa musiikkia, biisejä ja keikkoja. Siitä kaikesta huolimatta olimme aina ystäviä", Tommi toteaa. Tommi Läntinen toteaa kaiken hyvän musiikin tulevan eletystä elämästä ja aidoista asioista. Tarinan merkitystä ei... Continue Reading →
The Ramones:Leave Home (1977)
Kymmenes tammikuuta 1977 Sire Recordsin julkaisemana ilmestynyt Leave Home on The Ramonesin toinen studioalbumi. Rhino Entertainmentin julkaisema laajennettu cd-versio pitkäsoitosta oli vuorossa kesäkuussa 2001. Leave Homen kappaleet kirjoitettiin pian Ramonesin esikoisalbumin jälkeen, mutta silti yhtye osoitti kakkospitkäsoitollaan melkoista kehitystä debyytistään. Leave Home oli esikoisalbumia tuotetumpi ja sen kappaleet nopeatempoisempia. Pitkäsoiton takakannessa nähtiin tuleva Ramones-logo, jonka... Continue Reading →
Creedence Clearwater Revival:Pendulum (1970)
Joulukuussa 1970 ilmestynyt Pendulum on Creedence Clearwater Revivalin järjestyksessään kuudes ja toinen kyseisenä vuonna ilmestynyt studioalbumi. Seuraavan vuoden tammikuussa pitkäsoitolta julkaistiin kaksipuolinen singlehitti Have You Ever Seen the Rain/Hey Tonight, joka nousi kahdeksanneksi. Paraatipuolesta on levytetty runsaasti coverversioita, joiden levyttäjistä mainittakoon pikaisesti Spin Doctors, Ramonesin coveralbumilleen Acid Eaters vuonna 1993 levyttämä versio sekä Joan Jettin... Continue Reading →
Phil Rudd Nosturi 15.4.2017
Phil Ruddhan oli AC/DC:n vakiorumpali 13 levyn verran, joista viimeisin oli 2008 ilmestynyt Black Ice. Hänen uraansa ovat liittyneet myös päihteet, joiden takia hänen uransa AC/DC:ssä päättyi vuonna 2015, jolloin hänet korvasi jo aiemminkin bändissä mukana ollut Chris Slade. AC/DC:n jäsenien soololevyt ovat olleet tähän saakka mahdoton ajatus, mutta nyt hänen jäätyä bändistä pois... Continue Reading →
Slowhill tipautti uuden biisin Tubeen – Esa Pulliaisen kitara heläjää uuden ajan hissimusassa
Tapani Rinteen ja Vellu Maurolan alias Dj Slow'n muodostama instrumentaali-loungeduo Slowhill julkaisi uuden Due Day -biisin pääsiäisen fiilistelyitä varten. Kaiken kiireen keskellä nautittava neljän minuutin ja 38 sekunnin totaali-breikki on kuin matka toiseen ulottuvuuteen, ja kaiken kruunaa Esa Pulliaisen sielukas kitarointi. Tapani Rinne toteaa Jazzpossun (rosvot.fi) taannoin oivaltaneen Slowhillin ytimen – kyse on "hissimusan viemisestä... Continue Reading →
Kurkista Kapinaorkesterin kulissien taa – Kapinavirsi-musiikkivideo nyt ulkona!
Remu Aaltonen, Sami Yaffa, Mariska, Rane Raitsikka, Timo Kämäräinen Olli Krogerus ja Tero Jartti studiossa heikoimpien puolesta. Tänään virallisesti julkaistu Kapinavirsi-hyväntekeväisyyskappale raikaa paitsi yleisen oikeudenmukaisuuden puolesta, myös konkreettisesti Brother Christmas -järjestön kautta suomalaisten avuksi. Biisin tuotot menevät esimerkiksi heikossa asemassa oleville lapsiperheille ja vanhuksille. Ostamalla cd-singlen voit olla mukana keräyksessä: https://www.levykauppax.fi/artist/kapinaorkesteri/kapinavirsi/ Juuri tämän hyväntekeväisyysjärjestön valitseminen... Continue Reading →
Kirkan In My Dreams kääntyi sielukkaaksi Unessain-versioksi Ilari Hämäläisen käsissä
Kirkan In My Dreams kääntyi sielukkaaksi Unessain-versioksi Ilari Hämäläisen käsissä VOF-tähden rankka syksy ja romahdus purkautuivat biisiksi Finca Trabancan tilalla Espanjassa Pian Badding-musikaalin tähtenäkin loistava, Voice Of Finlandista tuttu, Ilari Hämäläinen on tänään toisen suomalaisen suurmiehen jalanjäljissä. Suureksi Kirka-faniksi tunnustauva Hämäläinen tulkitsee Kirkan sielukkaan In My Dreams -kappaleen nyt suomeksi nimellä Unessain. "Kuulin biisin... Continue Reading →
Kuuntele Deep Purplen Infinite ennakkoon The Riffissä!
Deep Purple Infinite Perfect Strangers of Finland PSOF ry järjestää yhdessä Playground Music Oy:n ja TheRiff`n kanssa Deep Purplen 18. levyn Infinite ennakkokuuntelutilaisuuden. Levy ilmestyy virallisesti 7.4, joten tulee kuuntelemaan levy jo ennakkoon! keskiviikkona 5.4.2017 klo18:00 Tilaisuudessa kilpailu ja aiheeseen liittyviä palkintoja.
The Innocent Victims ja Tin Lizard: Golden Classics Cafe Bar 31.3.2017
Olen erittäin tyytyväinen. Tyytyväinen siksi, että olin todistamassa näiden kahden upean bändin eilistä keikkaa. Aloitetaan kuitenkin ensin keikkapaikasta. Keikkapaikka sijaitsi Helsingin Länsisataman alueella osoitteessa Tyynenmerenkatu 6. Paikka on sisustukseltaan hieman sopivasti levoton. Sisustuselementteinä on käytetty mm. vanhaa stock-auton koppaa, polkupyörää, vanhoja julisteita, keikkajulisteita ja vitriineissä on pientä ”roinaa” menneiltä ajoilta. Erilaisia sohvaryhmiä oli ympäriinsä, joissa... Continue Reading →