Arkisto kohteelle maaliskuu, 2017

Britanniassa elokuussa 1969 ilmestynyt As Safe as Yesterday Is on Humble Pien esikoispitkäsoitto, joka saavutti kotimaassaan 32 sijan. Humble Pien kokoonpanoon kuuluivat Small Facesin johtohahmona tunnetuksi tullut Steve Marriott ja The Herd-yhtyeen Peter Frampton. Yhtyeen rytmiryhmän muodostivat aikaisemmin Spooky Toothissa soittanut basisti Greg Riddley ja nuori rumpalilahjakkuus Jerry Shirley. Niinpä Pie niputettiin lähes suoraan superyhtyeiden kastiin lukeutuvaksi. Yhtyeen nimi on tulkittavissa vastustamaan kyseistä statusta. Marriott ja Frampton vastasivat myös suurimmasta osasta Humble Pien debyytin kappalemateriaalista. Pitkäsoiton avaa silti varsin sielukas näkemys Steppenwolfin kappaleesta Desperation. Ian McLaganin, Marriottin Small Facesin aikakauden yhtyetoverin, käsialaa on tyylillisesti hienoisesti Led Zeppelinin mieleen tuova Growing Closer. McLagan jopa treenasi Pien kanssa, mutta lyöttäytyi silti yhteen toisten Small Faces-muusikoiden, eli Ronnie Lanen ja Kenny Jonesin sekä Rod Stewartin ja Ronnie Woodin kanssa The Facesin riveissä.  Framptonin yksin työstämiä kappaleita Humble Pien  esikoisalbumilla edustavat Stick Shift sekä sielukkuutta huokuva I’ll Go Alone. Kaksikko Frampton ja Marriott vastaa albumin terävimpään kärkeen lukeutuvasta ja Framptonin vokalisoimasta nimikappaleesta muiden Pien esikoisen raitojen ollessa Steve Marriottin käsialaa. Niistä Buttermilk Boy ja A Nifty Little Number Like You edustavat rankassa kitaravoittoisuudessaan varhaista hardrockia. Myös Bang! lukeutuu pitkäsoiton rypistyksiin, mutta kevyempää musiikillista ilmaisua pitkäsoitolla tarjoavat letkeä Alabama 69 sekä sielukasta balladiosastoa edustava albumin päätösraita What You Will.

Humble Pie muurasi debyyttialbumillaan omalta osaltaan heavyrockin peruskiviä. As Safe as Yesterday Is on silti monipuolinen pitkäsoitto, joka sisältää lisäksi vaikutteita folkista, bluesista ja popista. Mike Saundersin vuonna 1970 kyseisestä pitkäsoitosta Rolling Stonessa julkaisemassa arviossa mainitaan jopa termi heavy metal. Vielä vuoden 1969 aikana ehti ilmestyä Humble Pien kakkosalbumi Town and Country, jolla yhtye toi esiin akustisempaa musiikillista ilmaisuaan.

Rokki-Pete

MC 5:Back in the USA (1970)

Posted: maaliskuu 26, 2017 in Klassikot, Levyarviot, rock
Tammikuun puolivälissä 1970 ilmestynyt Back in the USA on detroitilaisen esipunkyhtye MC5:n toinen pitkäsoitto ja samalla ensimmäinen studioalbumi. Se eroaa tyylillisesti voimakkaastikin yhtyeen rujosta ja raa’asta, livenä taltioidusta esikoisalbumista Kick Out the Jams. Osaltaan seikkaan vaikutti aikaisemmin Rolling Stonen toimittajana vaikuttanut ja kyseisen albumin tuottanut Jon Landau. Hän oli orientoitunut suoraan rockiin psykedeelisen ilmaisun sijaan. Landau oli kiinnostunut toimimaan tuottajana ja hän ystävystyi Atlantic Recordsin Jerry Wexlerin kanssa. Tätä kautta Landau tutustui poliittisesti radikaaliin MC 5:een, joka oli siirtynyt Atlanticin artistiksi vuonna 1969 saatuaan potkut Elektralta. Back in the USA:n coverkappaleita edustavat avausraita, näkemys Little Richardin klassikosta Tutti Frutti, jonka MC 5 päivitti vuoteen 1970 sekä hiljattain edesmenneen rockin pioneerin Chuck Berryn sävelaarteistosta poimittu nimikappale Back in the USA. Pitkäsoiton ainoa balladiosastoa edustava kappale on Let Me Try. Muilta osin albumi koostuu iskevistä, innostavista ja silti melodisista rocklatauksista. Niistä etenkin rockin riemua aidosti henkivä Tonight, teiniaddrenaliinia huokuva Teenage Lust, upeariffinen High School ja tyylitajuisesti revittelevä Looking at You ovat suorastaan erinomaisia kappaleita. Rankka American Ruse kritisoi tekstissään Yhdysvaltain hallituksen hypokriittistä vapauden ideaa ja pitkäsoiton haasteellisinta antia edustava Human Being Lawnmother ilmaisee vastustusta Yhdysvaltain osallisuudesta Vietnamin sotaan. Fred ”Sonic” Smithin vokalisoima ja upean melodinen  Shakin Street lukeutuu myös albumin kirkkaimpiin helmiin.
Vaikka Back in the USA:sta ei muodostunut Kick Out the Jamsin veroista menestystä, on albumin ansiot MC 5:n varhaisten vaikutteiden esiintuojana oivallettu. Vuonna 2011 Back in the USA saavutti sijan 451. Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla. Tyylillisesti kyseinen pitkäsoitto vaikutti 70-luvun myöhäisemmistä musiikillisista suuntauksista niin voimapoppiin kuin punkrockiinkin.
Rokki-Pete