Arkisto kohteelle kesäkuu, 2014

Hänninen, Maria: Soitellaanpa

Maria Hännisen runsaan 30-vuotisen ura on uskomattoman rikas. Hänen uralleen mahtuu, niin soolo-, kuin bändielämää enemmän, kuin useimmilla muusikoilla ikään ja sukupuoleen katsomatta. Hänen uraltaan voidaan poimia yhteistyötä mm. Pelle Miljoonan, Tumppi Varosen, Pave Maijasen, Pekka Tegelmanin, Hanoi Rocksin ja monen muun artistin kanssa. Soololevyjä hänen uralle mahtuu neljä, joista uusin on nyt käsittelyssä. Marian pitkän uran salaisuus on hänen erinomainen mukautuvaisuus eri musiikkityylien ja muusikoiden kanssa työskentelemiseen. Hänellä on hienon ja persoonallisen lauluäänen lisäksi laaja soittimien soittotaito, joista ei niin vähäisin ole taito saada viulu soimaan kuin seireenin soittamana.

Hänet tunnetaan rockmuusikkona, mutta tämä soololevy sisältää enemmänkin rauhallisia laulelmia. Aiemmat soololevyt olivat enemmän bändilähtöisesti tehtyjä.

Maria käsittelee lauluissaan ihmissuhteisiin ja yleisesti ihan normaaliin elämään liittyviä asioita iloineen ja suruineen. Levyn kappaleet ovat pääosin Marian säveltämiä ja sanoittamia lukuun ottamatta kolmea kappaletta, joihin sanat on tehnyt Pasi Niukkanen. Levyn tekemisessä on ollut suuressa roolissa soittokaveri Jaku Havukainen.

Suosikkikappaleeni on kappale Valkeaksi pesty uni, joka on rytmiltään tango, mutta johon on sekoitettu myös mustalaisromantiikkaa ja rokkikitaraa.

Maria Hännisen uusi levy on julkaistu Turenki Recordsin kautta, joka on ottanut siipiensä suojaan useita kotimaisia hienoja artisteja. Onneksi Suomessa on vielä taho, joka uskoo kotimaiseen musiikkiin, vaikkei se kuuluisikaan radiokanavien soittolistojen suosikkeihin.

Kappaleet

1. Pahviprinsessa
2. Haaveiden laiva
3. Hei rakkaus
4. Soitellaanpa huomenna
5. Valkeaksi pesty uni
6. Syytön?
7. Tätä päivää
8. Toivon takapiha
9. Oi taivas
10. Itken itkuni pois

Jari Kaikkonen /CRS

Stud: Out of The Darkness (2013)

Posted: kesäkuu 14, 2014 in Musiikkivinkit

Stud oli ennen tätä levyä minulle ainoastaan nimenä tuttu. Kun aloittelin heavy rockin kuuntelua 80-luvun alkupuolella kotimainen heavy rock oli aivan nupulla kaikilta osin, joten se ei juurikaan kiinnostanut. Zero Nine ja Riff Raff soivat kuitenkin levysoittimessa jonkin verran. Stud on siis aloittanut jo 80-luvulla, joten Suomen mittakaavassa kyseessä on pioneeribändi suomalaisessa heavy rockissa.

Käsittelyssä on nyt kuitenkin heidän ensimmäinen kokopitkä levy, joka on julkaistu omakustanteena vuonna 2013. Sitten aiemman olemassaolon on tapahtunut maailmassa ja yhtyeessä paljon asioita kokoonpanon kuitenkin säilyessä tässä levyssä ennallaan. Nykyisin bassoa soittaa Matti sSalonen. Laitteisto ja soittotaito on kehittynyt huimasti – samoin äänitys, miksaus ja muutkin tuotannolliset asiat. Hyvä niin, sillä nyt jytisee!

Biisit rullaavat vahvasti eteenpäin ja kokonaisuus on vahva. Tuotanto vetää vartoja levy-yhtiöiden tuottamiin tuotoksiin. Ai niin…levyn musiikki on siis perinteistä heavy rockia, jossa raskas, mutta melodinen tempo yhdessä hyväsoundisen kitaransoiton kanssa tekee tästä levystä todella miellyttävän kuunneltavan. Laulusolistikin hoitelee osuutensa mallikkaasti, joka monella bändillä on se kompastuskivi.

Studin Out of The Darkness on timmi levy!

http://www.imperiumi.net/index.php?act=interviews&id=1701

Bändi:

Ari Toivanen: laulu Mika Kansikas: kitara Pasi Hietanen: basso Stenda Kukkonen: rummut

 

Kappaleet

1. Out Of The Darkness 4:11
2. Rock Little Mama 3:17
3. Renegade 4:27
4. Lovers In The Night 3:20
5. Holy Light 5:45
6. Traveller 5:11
7. Run To The Shelter 3:36
8. Secrets Of Love 3:53
9. Feel Good 4:24
10. Sea Child 4:02
11. Reach Out 8:03

Jari Kaikkonen / CRS

 

https://i1.wp.com/files.kotisivukone.com/huojuvalato.kotisivukone.com/hl_lauluja_etukansi.jpg

http://www.huojuvalato.net/100

Huojuva Lato esittää suomenkielistä kantrinmakuista musiikkia, jossa kepeitä säveliä siivittää nostalgiaan viittaavat sanoitukset.

Kun aukaisette linkin ja katsotte tekijätietoja hämmästytte sitä soittajamäärää, joka on osallistunut tämän levyn tekemiseen. Rockmusiikissa pärjätään useimmiten vähemmillä soittajilla, mutta taitaa olla niin, että tällainen kantrimusiikki vaatii enemmän nyansseja ja perinnesoittimia saavuttaakseen laulun tekijän lopullisen päämäärän.

Kantrimusiikin nykytila Suomessa ei taida olla kummoinen. Huojuva Lato pitää kuitenkin omalta osaltaan kantrimusiikkia edes jossain määrin esillä. Harmi sinänsä, ettei tällaiselle musiikille ole juurikaan muita kanavia kuin keikkailu tullakseen suurenyleisön tietoisuuteen.

Hyvä kantrilevy siis.

 

Jari Kaikkonen / CRS

Mitä sitä kiertelemään – tämä on hyvä levy! Mutta, ettei arvostelu päättyisi liian nopeasti perustelen ”tuomiota” hieman ja kerron hieman levyn tekemiseen johtaneista tapahtumista.

Henric Blomqvist on pietarsaarelainen kitaristi ja lauluntekijä, joka on harrastanut enemmän tai vähemmän vakavasti bändityötä ja musisointia aina 1980-luvun loppupuolelta saakka. Musiikillisen koulutuksensa hän on hankkinut klassisen kitaroinnin parista, mutta sähkökitara kuitenkin vei miehen sydämen. Musiikillisen koulutuksen loppuun saatettuaan olikin tilanne, että yrittääkö hän jatkaa musiikin parissa ammattilaisena, vai mitä muuta. Hän arvioi tilanteen siten, että musiikin puolella leipä on tiukassa. Hän kävi metallipuolen koulutuksen, jolla alalla hän on vieläkin – tosin helpommissa hommissa.

Bändihommat unohtuivat pariksi vuosikymmeneksi siviilielämän arjen pyörittämisen vuoksi, mutta hän aloitti ne uudestaan vuonna 2006, kun Solid Faces perustettiin. Solid Faces on edelleen voimissaan ja keikkailee. Heiltä on tullut oma classic rockille omistettu tribuuttilevy vuonna 2013, jonka puitteissa he kävivät myös esiintymässä Perfect Strangers of Finland PSOF ry:n Purple Night -tapahtumassa keväällä 2013.

Henricillä oli jo pitkään kypsytellyt ajatusta oman soololevyn tekemisestä. Kuten hienon viskin, niin hienon musiikinkin kypsyminen vaatii aikaa ja oikeat välineet saattaa lopputuote markkinoille. Henricin soittouran varrelta valikoitui soittajat ja laulajat mukaan, ja kun Doogie Whiten vuonna 2009 tapahtunut Suomen vierailukin poiki hänen kiinnostuksensa osallistua levyn tekemiseen olikin paletti jo hyvin kasassa.

Levyä tehtiin rauhalliseen tahtiin muiden kiireiden niin salliessa ja viimein keväällä 2014 oli levy valmis.

Sanotaan nyt ensin suoraan, että olin hieman skeptinen levyn suhteen, koska olen niin monta vastaavaa yritystä kuullut. Aina ei ole idea kantanut hyvään lopputulokseen. Joten kun laitoin levyn soimaan en osannut odottaa näin komeaa lopputulosta. Levy rokkaa heti alkusekunneista lähtien erinomaisesti – levyn kappaleet ovat tyylillisesti erilaisia sisältäen sekä soitettuja, että laulettuja kappaleita. Kappaleet ovat sijoitettu sopivasti, jotta mielenkiinto ja eri tunnelmat sopisivat yhteen parhaimmalla mahdollisella tavalla. Henricin instrumentaalinumerot levyn keskellä ja lopussa ovat myös erinomaista kuultavaa.

Solisteiksi Henric sai Solid Faces – kaverinsa Johan Mattjusin, Jukka Nummen, Jari Tiuran ja Rainbow’n viimeisessä kokoonpanossa laulaneen Doogie Whiten. Oletettavasti Henric valitsi kunkin solistin kappaleen, joka on onnistunut hyvin.

All of Your Illusions osoittaa, että kun sävellykset ovat hyviä ja kokonaisuuteen paneutuu kaikella rakkaudelle on tulos erinomainen.

Huomatkaa myös levyn nimi – Henric Blomqvist & Friends – levyä on tehty yhdessä ystävien kanssa, joka ei voi olla välittymättä levyyn positiivisessa mielessä.

Kappaleet

1. Place Of Fear
2. Thunderbrigade
3. Pain That Gains
4. Black Sky
5. Plenty Of Reasons
6. Till The End Of Time
7. When We Were Young
8. Perfect Dream
9. Lonely As I Am
10. All Of Your Illusions

Jari Kaikkonen/CRS

http://www.dlc.fi/~oystila/raimo/jussi/diskogrf/kuvat/kerran_viela_pojat.jpg

http://www.dlc.fi/~oystila/raimo/jussi/diskogrf/kerran_viela_pojat.html

Tuosta yllä olevasta linkistä klikkaamalla pääset katomaan tarkempia tietoja levystä. En ala niitä tähän kopioimaan.

Tällainen kepeä ”rokkenroll” ei ole aivan minun musiikkiani, mutta kyllä tämän levyn parissa aika menee ihan kivasti. Soitto ja laulu rullaa kivasti.

Sanoa levyä kivaksi on vähän tylsää, mutta sellainen tämä on. Se ei ärsytä ja osa kappaleista on tuttuja jo vuosikymmenien takaa monien suuruuksien esittäminä.

Kerran vielä, Pojat on ehkä tämän kokoonpanon ja Jussin viimeinen levy. Levy on kelpo lopputyö. Jussi Raittinen – ”mr. rock`n`roll” – toi osaltaan rokkia Suomeen – kiitos hänelle!

Kappaleet

01. Soitan, että tuun
02. Mä siitä eroon pääse en
03. Harmaa herrasmies
04. Sininen ja valkoinen
05. Nääsville blues
06. Tonnin stiflat
07. Oot melkein liikaa
08. Olet ittes vaan
09. Sleepwalk
10. Meikäläinen se vaan
11. Se osani on, olkoon niin
12. Rockin’ with the Whale
13. Virran Ola on vielä kuningas
BONUSRAIDAT
14. Pukki luonas vierailee
15. Ankea joulu

Jari Kaikkonen / CRS

Allmanien kenties laadukkain pitkäsoitto

Kohtaamistaan traagisista elämäntapahtumista huolimatta southern rockin eräänlainen isähahmoyhtye The Allman Brothers Band julkaisi kenties parhaan studiolevynsä kitaristi Duane Allmanin hengen vaatineen moottoripyöräonnettomuuden jälkeen. Erityisesti slidekitaran taitajana kunnostautunut Duane ehti osallistua myös melkoiseen määrään muita studiosessioita, Derek & The Dominosin legendaarinen tupla-albumi Layla & The Other Assorted Lovesongs niistä tietenkin tunnetuimpana ja ehkä myös keskeisimpänä. Kahden laadukkaan, mutta suhteellisen niukasti myyneen studioalbumin jälkeen Allman Brothers oli tehnyt kaupallisen läpimurtonsa konserttitaltioinnilla Live at Fillmore East, joka oli kaiken lisäksi tupla-albumi. Myös Eat A Peach sisältää studioäänitysten lisäksi myös Fillmore Eastissä livenä taltioitua tuotantoa. Siihen lukeutuu massiivinen, on yli puolituntinen jammailunumero Mountain Jam, joka melodiassaan lainaa Donovanin hittiä First There is a Mountain. Pitkäsoiton studiossa taltioiduista kappaleista pelkästään Duane Allmanin nimiin on kreditoitu levyn päättävä instrumentaali Little Martha. Duanen kuoleman jälkeen johtoaseman yhtyeessä ottaneen kitaristi Dickey Bettsin käsialaa oleva Blue Sky sekä kosketinsoittaja Gregg Allmanin ja miltei tarkalleen vuosi Duanen kuoleman jälkeen niin ikään moottoripyöräonnettomuudessa ja vieläpä samoilla seuduilla menehtyneen basisti Berry Oakleyn yhteistyön hedelmä Stand Back ehdittiin äänittää vielä Duanen yhtyeessä vaikuttamisen aikana. Hänen kuolemansa jälkeen albumille työstetyt kappaleet käsittelevät kaikki enemmän tai vähemmän kuoleman aiheuttamaa tragediaa. Niihin lukeutuvat Eat A Peachin avausraita, Gregg Allmanin Ain’t Wastin’ Time No More, jonka sävellys tosin oli jo iäkkäämpi. Samat sanat jo vuonna 1967 sävelletystä ja jonkinasteisiksi hitiksi muodostuneesta Melissasta, jonka Gregg omisti edesmenneelle veljelleen. Dickey Bettsin suorastaan rönsyilevä, yli yhdeksänminuuttinen instrumentaaliraita Les Brers in A Minor lukeutuu pitkäsoiton kirkkaimpiin helmiin. Coverosastoa on tarjolla Allmanien bluestaustaa kunnioittavien Muddy Watersin Trouble No Moren ja Elmore Jamesin One Way Outin versiointien myötä. Yhtyeen klassikkoalbumeita jatkoi vuonna 1973 ilmestynyt Brothers and Sisters, jonka huippuhetkiin lukeutuvat Southboundin ja leppeän hitin Ramblin’ Manin kaltaiset kultajyvät.

Rokki-Pete

Brittipunkin kulmakiven kova kakkoslevy

Retrospektiivisesti tarkasteltuna The Clashin kakkospitkäsoitto, vuoden 1978 loppupuolella ilmestynyt Give ‘em Enough Rope on jäänyt vähäisemmälle huomiolle yhtyeen adrenaliinia huokuneeseen debyyttiin sekä legendaariseen tupla-albumiin London Callingiin verrattuna. Ilmestyessään pitkäsoitto saavutti joka tapauksessa varsin myönteiset arvostelut. Muun muassa Rolling Stonessa se äänestettiin vuoden levyksi ja albumista muodostui myös kaupallinen menestys. Singleiksi pitkäsoitolta lohkottiin kohtuullisesta suosiosta nauttimaan päässeet Tommy Gun ja English Civil War. Albumin kirkkaimmiksi klassikoiksi ovat kuitenkin kohonneet upean energisesti rokkaava avausraita Safe European Home sekä Mick Jonesin vokalisoima, koulukavereista kertova ja elämänohjeeksikin tulkittavissa oleva Stay Free. Tekstiensä osalta erityisen asiapitoisia ovat kakkospuolen ärhäkkä avausraita Guns on the Roof sekä alussaan jopa Lucy in the Sky with Diamondsiin viittaava Julie’s Been Working on the Drug Squad.

Klassikkotasoa edustavat lisäksi ainakin musiikillisesti erityisen rikas Cheapskates sekä kakkospuolen päättävät rivakat punkpalat Last Gang in Town sekä All the Young Punks (New Boots and Contracts) Juuri samoihin aikoihin Clash levytti pitkäsoittojen ulkopuolella julkaistut helmet White Man in Hammersmith Palais, Pressure Drop, 1-2 Crush on You, The Prisoner sekä Groovy Times. Give ’em Enough Rope on musiikillisesti lähestulkoon yhtä tiukka kuin Clashin debyytti, sävellyksellisesti kenties jopa hieman kiinnostavampi ja mainittakoon vielä, että albumin tuotannosta vastasi ensisijaisesti Blue Öyster Cultin kanssa tekemästään musiikillisesta yhteistyöstä tunnetuksi tullut Sandy Pearlman.

Rokki-Pete