Arkisto kohteelle syyskuu, 2015

Vuonna 1973 ilmestyneen kiistattoman klassikkonsa Sabbath Bloody Sabbathin jälkeen Black Sabbath sai sopimusteknisten ongelmien vuoksi levyttää vasta kahta vuotta myöhemmin. Tuloksena ollut pitkäsoitto Sabotage merkitsi yhtyeelle jälleen askelta eteenpäin erityisesti rikkaiden sovitustensa osalta. Yhtyeen osaksi noihin aikoihin tulleet juridiset ongelmat vaikuttivat osaltaan albumin paikoitellen entistäkin aggressiivisempaan soundiin. Avausraita Hole in the Sky lukeutuu erinomaisine riffeineen, Ozzyn vitaalisine tulkintoineen ja Tony Iommin kitaralatauksineen koko Sabbathin tuotannon kiistattomiin merkkiteoksiin. Riffijärkäle Symptom of the Universe edustaa laadullisesti liki pitäen samaa tasoa ja oma speedmetalylpeytemme Stone soitti sitä keikoillaan coverina. Kyseistä kappaletta on pidetty jopa eräänä kaikkien aikojen ensimmäisistä trash metal- kappaleista. Se alkaa akustisella osalla, jota seuraa nopeatempoinen, useita vaihdoksia ja lopussaan jamittelua sisältävä osuus. Kappaleen viimeinen osuus kehittyi spontaanista improvisaatiosta ja sitä päätettiin hyödyntää osana kyseistä biisiä. Tiivistunnelmainen, pitkä ja revittelevämmän loppuosansa vastapainoksi seesteisemmin alkava teos Megalomania on paisuttelevuudessaan otsikkonsa veroinen.

Pitkäsoiton avainteoksiin lukeutuu myös kakkospuolen käynnistävä, kekseliäiden komppien ja kitarariffien sekä orkestraation komea yhdistelmä The Thrill of It All. Supertzar yhdistää onnistunutta riffittelyä falsettilaululla toteutettuihin kuoro-osuuksiin, joista vastasi Lontoon Filharmoninen kuoro. Am I Going Insane (Radio) on siinä määrin melodinen ja tarttuva esitys, että se olisi omannut hittipotentiaalia ja jopa silkkaa radioystävällisyyttä. Yli kahdeksanminuuttinen The Writ lukeutuu niin ikään albumin kaikkein keskeisimpiin raitoihin Ozzyn tarjotessa kerrassaan vimmaisen tulkinnan. Kyseessä on myös eräs suhteellisen harvoista Ozzyn sanoittamista Sabbath-raidoista, jossa hän purkaa turhautumistaan manageriportaaseen. Toisin kuin monet muut Sabbathin sittemmin kiistattoman klassikkoaseman saavuttaneista pitkäsoitoista, Sabotage vastaanotti tavanomaisesta poiketen myönteistä palautetta kriitikoiden taholta jo ilmestymisaikanaan. Tony Iommin ja Mike Butcherin tuottama pitkäsoitto nousi kotimaassaan seitsemänneksi ja Yhdysvalloissakin sijalle 28. Albumia promonneella Amerikan-kiertueella Sabbathin peruskvartettia täydensi kosketinsoittaja.

Rokki-Pete

Suomipunkin kummisedän lukuisista kokoonpanoista 1980 on viime kädessä muodostunut kaikkein merkittävimmiksi. Yhtyeen studioalbumeista vuoden 1979 alussa ilmestynyt Pelko ja viha on suomipunkin todellinen tiivistymä ja manifesti. Samaisen vuoden loppupuolella ilmestynyt Viimeinen syksy laajensi onnistuneesti yhtyeen musiikillista palettia. Pellen, Tumpin, Taskisen ja Rubberduck Jonesin alias Nisse Rikaman muodostamaa ydinjoukkoa oli saapunut täydentämään myös Problemsista tutuksi tullut kitaristi Stefan Piesnack. Viimeisen syksyn a-puolen kaikki kappaleet ovat Pellen leadvokalisoimia. Niistä kaikkein tunnetuimmiksi ja aikaa kestävimmiksi ovat osoittautuneet avausraita Nuoret sankarit sekä todella puhutteleva reggae Gabriel. Suoremmista punkrevityksistä varsin tasokkaita ovat myös Juosten kohti elämää, Tämä sukupolvi sekä lopussaan suoranaiseen kitarakaasutteluun yltävä Ajassa tapahtuu. Viimeisen syksyn kakkospuolen neljä ensimmäistä, osittain varsin Problems-henkistä raitaa ovat Tumpin vokalisoimia. Jättihitiksi muodostunut, Ari Taskisen käsialaa oleva Tahdon rakastella sinua oli saanut vaikutteita Patti Smithin klassikosta Because the Night ja erityisesti Stadi by Night ja Kaikesta täytyy maksaa ovat varsin terhakoita punkralleja. Elä (kun olet nuori vielä) edustaa reggaeta upealla kitaroinnilla kuorrutettuna ja nimikappale Viimeinen syksy tarjoaa onnistuneesti hienoisia jazzsävyjä. 1980 – yhtyeen pyörremyrskymäisten keikkojen huimuudesta aavistuksen tarjoaa samaisen vuoden joulukuun Tavastian-keikalta taltioitu livelevy Näyttämökuvia. Pitkäsoittojen ulkopuolella 1980 tarjosi vielä silkkaa nannaa sinkkujensa muodossa. Ehkäpä kaikkein legendaarisin nelivitonen on Mulla menee lujaa/Rakastava voima, jonka huikean hieno b-puoli on Nisse Rikaman sävellys.

Rokki-Pete