The Clash:London Calling ( 1979)


14. joulukuuta 1979 ilmestynyt tupla-albumi London Calling oli se levyjulkaisu, jolla The Clash viimeistään lunasti paikkansa  brittiläisistä punkyhtyeistä monipuolisimpana. Tupla käynnistyy solisti/rytmikitaristi Joe Strummerin ja soolokitaristi/solisti Mick Jonesin käsialaa olevalla albumin erinomaisella nimikappaleella, josta muodostui myös sen suosituin. Brand New Cadillac on päivitetty näkemys Vince Taylorin 50-luvun rockkappaleesta. The Irish Horns värittää tupla-albumin ensimmäistä kokeellisempaa raitaa Jimmy Jazz. Hateful on kiinnostava, kysymys-vastaus-lauluosuuksia hyödyntävä rockpala. Rudie Can’t Fail on puhuttelevan tekstin sisältävä rock/reggaekappale, joka päättää tuplan ensimmäisen levypuoliskon. Kakkospuolen käynnistää bassovoittoinen ja melodinen uutta aaltoa edustava Spanish Bombs, joka on eräs koko albumikokonaisuuden laadukkaimmista raidoista. Funkhenkisessä The Right Profilessa keskeisessä osassa on niin Paul Simonon nelikielisineen kuin The Irish Horns. Strummerin kirjoittama, mutta tavanomaisesta poiketen Jonesin leadvokalisoima Lost in the Supermarket omaa tekstinsä osalta todellisuuspohjaa. Clampdownin esiasteena oli instrumentaalikappale nimeltä Working and Waiting, mutta Strummer laati kappaleeseen status quota kritisoivan tekstin. Reggaeraita Guns of Brixton on basisti Paul Simononin käsialaa ja hän on kappaleessa myös leadvokalistina. London Callingin kakkoslevyn käynnistävä Wrong ’em Boyo sisältää myös pätkän Lloyd Pricen klassikkokappaletta Stagger Lee. Death Or Glory tekee paluun vahvaan rocktyyliin ja koko yhtye suoriutuu kappaleesta ja sen kekseliäästä sovituksesta mitä mainioimmin. Instrumentaatioltaan basson dominoima Koka Kola on kaikista tuplan kappaleista lähimpänä perinteistä punkrockia. Jonesin käsialaa oleva Card Cheat sisältää instrumentaatiossaan runsaasti pianoa ja kappale tekee tyylillisesti kunniaa Phil Spectorin Wall of Soundille. Viimeisen levypuoliskon aloittava Lover’s Rock on tyylillisesti lähimpänä ilmestymisaikansa popmusiikkia, tosin sen pitkä outro vie biisiä toiseen suuntaan. Four Horsemen on melodisuudestaan huolimatta edeltäjäänsä suoraviivaisempi raita ja Jonesin käsialaa oleva I’m Not Down yhdistää rockilmaisuun vaikutteita funkista ja jopa discomusiikista. Kappaleen intro tekee tyylitajuisesti kunniaa The Kinksin Waterloo Sunsetille. Cover Danny Ray&The Revolutionariesin Revolution Rockista on viihdyttävä yhtyejamittelu, jonka lauluosuuksissa Strummer on todella vedossa. Viime hetkellä mukaan päätynyt, Jonesin käsialaa oleva ja myös hänen vokalisoimansa Train in Vain ei ehtinyt mukaan albumin kansitietojen biisilistaukseen. Melodinen ja funkhenkinen kappale julkaistiin singleformaatissa ja siitä muodostui lopulta tuplan nimikappaletta suositumpi. London Calling oli alun perin huomattavasti suositumpi The Clashin kotimaassa Britanniassa, missä albumi nousi albumilistan top teniin. Tupla-albumi myi joka tapauksessa Yhdysvalloissa lopulta platinalevyyn oikeuttavan määrän.

.

Rokki-Pete

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: