Nyt ollaan perusasioiden lähteillä: Los Bastardos Finlandesesilta seitsemäs levy ja nimikko-olut!

"Rap-musiikille on vaihtoehtoja" – rokkilähettiläät suuntaavat päivitetyllä miehistöllä kevät- ja kesäkiertueelle Etelästä puhaltavan rock and rollin kovimpiin kotimaisiin kokoonpanoihin lukeutuva Los Bastardos Finlandeses on saanut peräti seitsemännen levynsä valmiiksi, ja albumin digijulkaisupäivä oli 15.3 – levyn voi kuunnella nyt esimerkiksi täältä. Fyysistä kappaletta janoavat voivat hankkia cd-version kaikista hyvin varustelluista levykaupoista. Los Bastardos Finlandesesin uunituoreen... Continue Reading →

Ratsia:Ratsia (1979)

Pihtiputaalainen, voimakkaasti kitaristi/solisti/biisintekijäänsä Jyri Honkavaaraan henkilöitynyt Ratsia-yhtye on ainoastaan kolmen studioalbumin, Metropolis-triplalla julkaistujen kymmenen livebiisin ja muutaman singlen mittaisesta levytysurastaan huolimatta ehtinyt jättää lähtemättömät jälkensä niin kotimaisen punkin, kuin yleisesti rockin historiaan. Kyseiset pitkäsoitot; Ratsia (1979), Elämän syke (1980) ja Jäljet (1982) eroavat tyylillisesti toisistaan voimakkaastikin ja jokainen niistä on löytänyt omat diggarinsa. Yhtyeen legendaarisimman... Continue Reading →

Small Faces:Ogden’s Nut Gone Flake (1968)

24. toukokuuta 1968 ilmestynyt Ogden's Nut Gone Flake on brittiyhtye Small Facesin kolmas pelkästään uutta tuotantoa sisältävä pitkäsoitto ja samalla ensimmäinen ja ainoa konseptialbumi. Se nousi brittilistan kärkisijalle 29. kesäkuuta samaisena vuonna ja piti sijoituksensa kuuden viikon ajan. Pitkäsoiton nimi ja tupakka-askia muistuttanut pyöreä kansi olivat parodioita Thomas Ogdenin Liverpoolissa vuodesta 1899 eteenpäin tuottamasta Ogden's... Continue Reading →

Rory Gallagher:Top Priority

Syyskuun puolivälissä 1979 ilmestynyt Top Priority on ahkerasti keikkailleen irlantilaiskitaristi Rory Gallagherin kymmenes studioalbumi. Kyseessä oli Gallagherin neljäs ja samalla viimeinen Chrysalis Recordsille levyttämä pitkäsoitto. Edeltäjänsä, edellisenä vuonna ilmestyneen albumin Photo Finish tavoin Top Priority levytettiin triokokoonpanolla, jossa basistina vaikutti Gallagherin luottomies Gerry McAvoy ja rumpaliksi oli vaihtunut hiljattain edesmennyt Ted McKenna. Tyylillisesti Top Priority... Continue Reading →

Peer Günt:Peer Günt (1985)

Kouvolasta räjähti vuoden 1984 Rockin SM-kisavoiton myötä. Kitaristi/solisti Timo Nikin, rumpali Teijo "Twist Twist" Erkinharjun ja basisti Teijo "Tsöötz" Kettulan muodostama trio oli voittonsa aikaan täysin valmis paketti ja yhtyeen esikoisalbumi ilmestyi kevättalvella 1985. Sen kappaleet olivat olleet olemassa jo pidemmän aikaa, mikä osaltaan selittää biisimateriaalin huomattavaa vahvuutta. Avausraita ja kiistaton keikkastandardi I Don't Wanna... Continue Reading →

Blackfoot:Strikes (1979)

Blackfoot on Jacksonvillessä, Floridassa vuonna 1970 perustettu southern rock-yhtye, jonka tuotannosta löytyy kevyesti myös hardrockiin kategorioitavissa olevaa tuotantoa. Yhtyeen kuuluisimman kokoonpanon muodostivat kitaristi/solisti Rick Medlocke, basisti Gregg T. Walker, kitaristi Charlie Hargrett ja rumpali Jackson Spires. 70-luvun alussa Medlocke ja Walker olivat mukana Lynyrd Skynyrdissä ja heidän soittoaan kuullaan osalla kiinnostavan, vuonna 1978 julkaistun demokokoelman... Continue Reading →

Pelle Miljoona Oy: Moottoritie on kuuma (1980)

Ikilegendaarisen Pelle Miljoona & 1980-yhtyeen lopetettua toimintansa aivan vuoden 1979 lopussa lähti uuden vuosikymmenen alkajaisiksi keikoille uusi kokoonpano Pelle Miljoona Oy. Siinä Pellen, Tumppi Varosen ja Ari Taskisen muodostamaa ydinkolmikkoa täydensivät aikaisemmin punkyhtye Briardissa kitaroinut Andy McCoy ja vasta 16-vuotias, aikaisemmin Suopo-nimisessä yhtyeessä soittanut basisti Sami Takamäki. Keväällä 1980 ilmestyi uuden kokoonpanon ensimmäinen levytys, varsin... Continue Reading →

HAWAII HOLIDAYS ALOITTAA UUDEN VUODEN VIDEOSINGLELLÄ LIQUID LOVE

Aurajoen mutaisissa vesissä marinoidut Turku-rocksankarit yhdistivät voimansa ja tuloksena on simppelin tarttuvaa rokkia soittava Hawaii Holidays. Loppuvuodesta 2018 toimintansa aloittaneen bändin taustalta löytyy jäsenistöä  mm. orkestereista Pyhät Tepot, Rendez-Vous, Crystal Extasy ja Lama-Ajan Lapset. Yhtyeen ensimmäinen julkaisu on Joonas Kinnusen ohjaama musiikkivideo nestemäisestä rakkauslaulusta "Liquid Love". EP julkaistaan kevään aikana ja bändi aktivoutuu myös keikkarintamalla,... Continue Reading →

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑