The Animals:Animalisms (1966)

13. toukokuuta 1966 Decca Recordsin julkaisemana ilmestynyt Animalisms on brittiläisen rhythm and blues-yhtyeen The Animalsin kolmas studioalbumi. Kyseessä on ensimmäinen Tom Wilsonin tuottama The Animalsin pitkäsoitto ja samalla yhtyeen tuotannon ensimmäinen albumi, jonka työstämiseen yhtyeen uusi kosketinsoittaja Dave Rowberry osallistui.  The Animalsin originaali urkuri Alan Price oli poistunut yhtyeen rivistöstä jo vuotta ennen Animalismsin ilmestymistä. Brittien albumilistalla mainitun albumin korkein sijoitus oli neljäntenä ja pitkäsoitolle kertyi kaikkiaan 17 listaviikkoa. Animalisms käynnistyy rivakalla tulkinnalla Joe Texin kappaleesta One Monkey Don’t Stop the Show. John Lee Hookerin suorastaan revittelevä Maudie tuo kenties kaikkein edustavimmillaan esiin yhtyeen rhythm and blues-taustaa ja Outcast tarjoilee hienoisesti garagerockhenkisiä sävyjä. Chuck Berryn Sweet Little Sixteen on coverina kenties turhan ilmeinen, mutta solisti Eric Burdonin ja Rowberryn yhteistyötä edustava You’re on My Mind sitä vastoin varsin onnistunut ja upea balladikappale. Animalismsin ykköspuolen päättää Rowberryn käsialaa oleva ja niin ikään hienoisen täyteraidan asemaan jäävä taputuskappale Clapping. Albumin kakkospuolen avaava Gin House Blues ilmestyi vuotta The Animalsin levytystä myöhemmin myös Andy Fairweather Lown johtaman walesilaisyhtyeen Amen Cornerin esikoisalbumilla Round Amen Corner. Rivakkaa rhythm and bluesia edustava Squuze Her Tease Her päätyi puolestaan aivan 2000-luvun alussa Marjo Leinosen vokalisoimana noihin aikoihin paluutaan tehneen erinomaisen kotimaisen roots-yhtyeen Ballsin keikkaohjelmistoon. What Am I Living for on Animalismsin toinen varsin laadukas balladituotantoa edustava kappale. Screaming Jay Hawkinsin klassikon I Put a Spell on You The Animals selvittää omana versionaan moitteettomasti, joskin Creedence Clearwater Revival sai mainitusta kappaleesta  irti vielä enemmän  kaksi vuotta myöhemmin esikoisalbumillaan ilmestyneellä levytyksellään. Animalismsin päättävät That’s All I Am to You ja pitkäsoiton toinen Burdonin ja Rowberryn käsialaa oleva kappale She’ll Return It edustavat ammattitaitoisia rytinäbluesrypistyksiä.

Vuonna 1999 Animalismsista julkaistiin 13  bonuskappaletta sisältävä cd-versio. Extrojen neljästä kappaleesta tarjolla ovat tosin sekä mono, että stereoversiot. Lisäksi mukana ovat muun muassa alun perin ep:llä In the Beginning It Was Early Animals julkaistut neljä kappaletta. Kappaleissa Don’t Bring Me Down, See See Rider ja Cheating, joista ensiksi mainittu oli The Animalsin viimeinen suuri singlemenestys, rumpalina vaikutti aikaisemmin The Nashville Teensiin kuulunut Barry Jenkins, joka oli aivan The Animalsin toiminnan loppuvaiheessa ottanut John Steelen paikan. Saavuttamastaan menestyksestä huolimatta Animalisms ei ole The Animalsin suhteellisen niukan diskografian ilmeisin albumivalinta ja ehkäpä juuri siksi se toimiikin mitä mainioimmin.  

Rokki-Pete

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: