The Jimi Hendrix Experience:Are You Experienced?

Toukokuussa 1967 ilmestynyt Are You Experienced? on The Jimi Hendrix Experiencen esikoisalbumi. Mainitusta pitkäsoitosta muodostui välittömästi sekä arvostelu, että myyntimenestys ja sittemmin Are You Experienced? on  yleisesti kohotettu erääksi kaikkien aikojen parhaista albumeista. Hendrixin innovatiivisellä kitaratyöskentelyllä ja biisinkirjoituksella oli oma keskeinen vaikutuksensa sekä psykedeelisen rockin että hardrockin kehitykseen. Kamppailtuaan R&B-skenessä taustakitaristina Hendrix solmi vuonna 1966 manageri- ja tuotantosopimuksen The Animalsin ex-basistin Chas Chandlerin ja The Animalsin managerina toimineen Michael Jefferyn kanssa. Chandler toi Hendrixin Lontooseend ja kiinnitti The Jimi Hendrix Experiencen muiksi jäseniksi basisti Noel Reddingin ja muun muassa George Famen kanssa soittaneen rumpalin Mitch Mitchellin. Mainittu yhtye oli tuleva olemaan kanava Hendrixin taitojen esittelyä varten. Tultuaan lokakuussa 1966 Decca Recordsin hylkäämäksi The Jimi Hendrix Experience solmi levytyssopimuksen The Whon managereina toimineiden Kit Lambertin ja Chris Stampin perustaman Track Recordsin kanssa. The Jimi Hendrix Experiencen esikoisalbumi Are You Experienced? ja sitä edeltäneet singlet Hey Joe, The Wind Cries Mary ja Purple Haze nauhoitettiin viiden kuukauden mittaisella ajanjaksolla lokakuun lopun 1966 ja huhtikuun alun 1967 välillä. Lontoossa De Lane Lea-studioilla, CBS-studioilla ja Olympic -studioilla nauhoitettu Are You Experienced? saatiin valmiiksi kaikkiaan 16:ssa eri nauhoituksissa. Britanniassa 12. toukokuuta 1967 ilmestynyt Are You Experienced? pysytteli listoilla 33 viikkoa parhaan listasijoituksen ollessa kakkosena. Yhdysvalloissa albumi ilmestyi 23. elokuuta 1967 Reprise Recordsin julkaisemana. Sen paras listasijoitus oli viidentenä ja listaviikkoja kertyi 106, joista 27 top 40:ssä. Are You Experiencedin Yhdysvaltain-painos sisältää useita Hendrixin tuotannon keskeisimmistä kappaleista, kuten edellä mainitut singlebiisit. Albumin brittipainokselta ne sitä vastoin puuttuvat, vaikka olivat kaikki saarivaltakunnassa top ten-menestyksiä. Brittiversiolle sisältyivät sitä vastoin Yhdysvaltain-painokselta puuttuvat Red House, Can You See Me sekä Remember, joista ensiksi mainittu on todella upea blueskappale. Karl Ferrisin käsialaa oleva Are You Experiencedin Yhdysvaltain-painoksen kansi on brittiversiota psykedeelishenkisempi. Vuonna 2000 Are You Experienced? saavutti sijan 63. Colin Larkinin teoksessa All Time Top 1000 Albums. Rolling Stonen vuonna 2020 laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla Are You Experiencedin sijoitus oli 30. Samaisen musiikkilehden vuonna 2010 laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan kappaleen listalla mukaan pääsi neljä biisiä Are You Experiencedin Yhdysvaltain-painokselta. Purple Haze oli sijalla 17., Foxy Lady sijalla 153., Hey Joe sijalla 201. ja The Wind Cries Mary sijalla 379. Vuonna 2005 Are You Experienced? oli niiden 50 albumin joukossa, jotka Kongressin kirjasto valitsi kansalliseen ääniterekisteriin kulttuurillisen merkityksensä ansiosta.  

Rokki-Pete

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: