The Jeff Beck Group:Truth (1968)

Elokuussa 1968 Britanniassa Columbia Recordsin ja Yhdysvalloissa Epic Recordsin julkaisemana ilmestynyt Truth on Jeff Beck Groupin esikoisalbumi. Mainittu pitkäsoitto teki  yhtyeen solistin Rod Stewartin ja basistin Ronnie Woodin tunnetuiksi laajemmalle yleisölle. Billboardin listalla Truth saavutti sijan 15. Jätettyään The Yardbirdsin loppuvuodesta 1966 Jeff Beck oli vuosien 1967 ja 1968 aikana julkaissut kolme singleä. Niistä kahdessa hän oli itse vaikuttanut leadvokalistina ja kappaleista yksi oli instrumentaali. Kyseiset singlet olivat nousseet brittien singlelistalle ja niiden Mickie Mostin tuottamat a-puolet oli suunnattu popyleisölle. Sinkkujen b-puolet sisälsivät kuitenkin raskaampia ja bluesvaikutteisempia kappaleita ja Beck päätti hyödyntää mainittua tyylisuuntaa myös Jeff Beck Groupin esikoisalbumilla. Truth-pitkäsoiton nauhoitukset tapahtuivat kahdessa sessiossa, jotka ajoittuivat 14.-15. ja 25.-26. toukokuuta. Niistä albumille päätyi yhdeksän kappaletta, joiden joukossa olivat muun muassa coverit Jerome Kernin Ol’ Man Riveristä ja Bonnie Dobsonin Morning Dewsta, joka oli ollut vuonna 1966 singlemenestys Tim Rosen esittämänä. Truthille päätyneissä kappaleissa Beck teki Chicago Bluesin keskeisistä edustajista suurelle yleisölle tunnetuiksi Willie Dixonin ja Howlin Wolfin versioimalla kappaleet You Shook Me ja I Ain’t Superstitious. Truth käynnistyy uusioversiolla Beckin vanhan yhtyeen The Yardbirdsin suurimpiin hitteihin lukeutuvasta kappaleesta Shapes of Things.  Kolme albumin originaalikappaleista oli kreditoitu pseudonyymille Jeffrey Rod, jonka takaa löytyivät Beck ja Stewart. Niistä Let Me Love You oli velkaa Buddy Guyn käsialaa olleelle samannimiselle raidalle, Rock My Plimsoul oli muunnelma B. B. Kingin Rock Me Babystä ja Blues Deluxe samaisen artistin Gambler’s Bluesista. Mainituista kappaleista Plimsoul oli ilmestynyt aikaisemmin vuonna 1967 julkaistun singlen Tallyman b-puolella. Truthin päättävän instrumentaalikappaleen Beck’s Bolero levytykseen olivat ottaneet osaa Jimmy Page, John Paul Jones, Jeff Beck Groupin tuleva kosketinsoittaja Nicky Hopkins sekä Keith Moon; viimeksi mainittu tosin sopimuksellisista syistä Truthin origiginaalipainoksella nimellä You Know Who. Al Kooper arvioi Truthin Rolling Stoneen tuoreeltaan vuonna 1968. Hän nimesi albumin klassikoksi ja kuvasi sitä tuoreeksi versioksi reilua kahta vuotta aikaisemmin ilmestyneestä Bluesbreakers with Eric Clapton-albumista. Hyödyntäessään bluesrockissaan hardrockille tunnusomaista musiikillista lähestymistapaa Truth muurasi osaltaan heavyrockin peruskiviä. Classic Rock -lehden laatimalla 30 parhaan brittiläisen bluesrockalbumin listalla Truthin sijoitus oli kahdeksantena. Boston-yhtyeen Tom Scholtz on nimennyt Truthin kaikkien aikojen suosikkialbumikseen. Blueskitaristi Joe Bonamassa levytti studioversion Blues Deluxesta vuonna 2003 ilmestyneelle samannimiselle albumilleen. Bonamassa nauhoitti liveversiot mainitusta kappaleesta vuosina 2005 ja 2009 julkaistuille konserttitaltioinneilleen Live at Rockpalast ja Live from the Royal Albert Hall. Heinäkuuhun 2016 ajoittuneella Salute to the British Blues Explosion -kiertueellaan Bonamassa kunnioitti Beckin, Pagen ja Eric Claptonin musiikkia. Truth-albumilta hän versioi tuolloin kappaleet Beck’s Bolero ja Let Me Love You Baby. Lokakuussa 2006 Legacy Recordings julkaisi Truthista remasteroidun ja kahdeksan bonusraitaa sisältäneen version. Niiden joukossa olivat varhaisemmat otot You Shook Mestä ja Blues Deluxesta sekä Jeff Beckin kolmen Truthia edeltäneen singlen molemmat puolet.

.

Rokki-Pete

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: