The Balls:Drunkfish (1990)


Vuonna 1990 ilmestynyt Drunkfish on helsinkiläisen juurimusiikin lippulaivan, The Ballsin onnistunut ja turhan vähälle huomiolle jäänyt esikoispitkäsoitto.  Yhtye oli aloittanut kitaristi Tipi Järvisen kasaamana housebändinä Natsalla. Ballsin kokoonpanon muodostivat debyyttialbumin aikaan solisti Marjo Leinonen, kitaristit Petri Peevo, Tipi Järvinen ja Pera Huuskonen, basisti Jimi Sero ja rumpali Sami Vettenranta. Peevo ja Sande olivat aikaisemmin olleet muun muassa mukana vuoden 1987 erinomaisen debyyttialbumin Kuningas aikaisessa Clifters-kokoonpanossa. Balls oli julkaissut jo edellisenä vuonna Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla taltioidun minilp:n, jonka kappaleista muistettakoon erityisesti Treat Right Your Heart sekä Levyraadin voittanut Raven. Sillä oli vielä mukana yhtyeen originaali basisti Rane Raitsikka. Minilp:n tavoin Ballsin voi todeta onnistuneen mainiosti myös esikoistäyspitkällään. Yhtyeen omasta tuotannosta Drunkfishillä erityisen hyvin toimivat tiukkariffinen avausraita Tallman, yhtyeen suurimmaksi hitiksi muodostunut Crazy Rhythm, bluesia tyylitajuisesti huokunut ja Veeti Kallion huuliharppusoolon sisältänyt Spring Time Deal, juurevuuden ydinmehua tihkunut Honey sekä erinomanen svengipala Quickhelper. Covereita Ballsin esikoistäyspitkällä edustavat myös Blood, Sweat and Tearsista muistetun Jerry LaCroixin Money (Mean Old World), valkoisen erinomaisen soulyhtyeen Mitch Ryder & The Detroit Wheelsin Sock It to Me, Maggie Bellin soolotuotannon tunnetuimpiin paloihin kuuluva Suicide Sal sekä tunnetuimpana Chuck Berryn ikiklassikko Maybelline.90-luvun alussa Balls oli varsin ahkera keikkabändi. Basistina bändissä vaikutti hetken aikaa myös musiikin parissa todella pitkän päivätyön jo tähän mennessä tehnyt, mutta silti eräänlaiseksi taustahahmoksi toistaiseksi jäänyt Maria Hänninen. Ballsin seuraavaa pitkäsoittoa, Pave Maijasen tuottamaa albumia Balls Change When Balls Wants to Change saatiin odotella vuoteen 1993. Vuonna 1995 ilmestyi todella jännittäväsoundinen, Jukka Orman tuottama pitkäsoitto Jungle in a Barrel. Vielä vuonna 2001 Balls palasi albumilla Skinny Dipping, jonka singlepoiminta, erinomainen näkemys The Temptationsin klassikosta I Can’t Get Nex to You osoittautui jopa pieneksi hitiksi. Vuonna 2005 ilmestyi runsaasti ennenjulkaisematonta tuotantoa sisältänyt tuplacd Fastlane through the History of Balls. Vuonna 2008 Leinonen oli pääosassa Janis Joplinista kertovassa musikaalissa.  Seuraavana vuonna Balls julkaisi vielä singlen Wild One. Vuosina 1996–2005 yhtyeen basistina vaikutti Jari Paulamäki. Joulukuussa 2007 sairaskohtaukseen menehtynyt Tipi Järvinen muistetaan todellisena musiikin monitoimimiehenä viimeiseen asti. Marjo Leinosen muista kokoonpanoista mainittakoon Viranomaiset sekä Huff n’ Puff.  Leinosen tuorein yhtye on vuonna 2018 pitkäsoiton Pet Me! julkaissut BigFeet&LaLa. Kaikkien mainittujen yhtyeiden rumpalina vaikuttaa Sami Vettenranta.

.

Rokki-Pete

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

<span>%d</span> bloggaajaa tykkää tästä: