Creedence Clearwater Revival:Cosmo’s Factory (1970)

Heinäkuussa 1970 Island Recordsin julkaisemana ilmestynyt Cosmo’s Factory on Creedence Clearwater Revivalin viides ja samalla menestynein pitkäsoitto. Samassa kuussa ilmestyi single Lookin’ Out My Back Door/Long As I Can See the Light. Cosmo’s Factory nousi listakärkeen kuudessa maassa ja albumista muodostui Creedencen suosion huipentuma. Yhtye oli julkaissut kahden vuoden aikana viisi pitkäsoittoa. Vuoden 1970 aikana Creedence konsertoi myös Euroopassa ja soitti esimerkiksi Lontoon Royal Albert Hallissa innostuneelle yleisölle. Samaisena vuonna Creedence oli myös levymyynnillisesti suosituin yhdysvaltalainen rockyhtye.
.
Musiikillisesti Cosmo’s Factory on varsin monipuolinen albumi, jonka tyylikirjo sisältää R&B:tä (coverit Before You Accuse Me ja My Baby Left Me), soulia (Long As I Can See the Light, I Heard It through the Grape Wine), countrya (Lookin’ Out My Back Door) rockabillyä ja classic rockia (Travellin’ Band, Ooby Dooby) sekä jopa psykedeelisvaikutteista rockia (albumin pitkä avausraita Ramble Tamble). Travellin’ Bandin inspiraation lähteenä olivat olleet 50-luvun rockkappaleet ja erityisesti Little Richardin tuotanto. Who’ll Stop the Rain ja Run through the Jungle ovat lyriikoiltaan tulkittavissa viittaamaan Vietmamin sotaan ja jälkimmäisen alussa ja lopussa kuultavat viidakkoa muistuttavat ääniefektit on saatu aikaan äänittämällä runsaasti takaperoisia kitaroita ja pianoa.  Run through the Junglen huuliharppusoolosta vastasi John Fogerty ja kappale oli hänen isoveljensä, rytmikitaristi Tom Fogertyn kaikkien aikojen suosikkikappale Creedencen repertuaarista. Lookin’ Out My Back Door oli suora tribuutti John Fogertya ja Creedenceä inspiroineelle Bakersfield Soundille.
.
Vaikka Creedence oli tullut tunnetuksi tiukasti sovitetuista kappaleistaan, Cosmo’s Factory sisältää kaksi pitkää ja jopa jamihenkistä raitaa. Cover Marvin Gayen Heard It through the Grape Winesta säästää loppuunsa pitkän instrumentaalijakson. Ramble Tamble alkaa rockabillyhenkisellä introlla, mutta tarjoaa psykedeelishenkistä kitaraäänivallia noin neljän minuutin ajan. Loppuosassaan kappale palaa alkunsa rockabillyosioon. Cosmo’s Factoryn kansikuvat ovat yhtyeen Berkeleyssä sijainneesta treenitilasta ja etukannessa nähtävä käsinkirjoitettu kyltti 3RD Generation viittaa Creedencen esikoisalbumin kansiteksteihin. Niistä vastanneen Ralph Gleasonin mukaan Creedence Clearwater Revival on erinomainen esimerkki San Franciscon kolmannen sukupolven yhtyeistä. Cosmo’s Factoryn singlejulkaisuista jo tammikuussa 1970 ilmestynyt ja kaksi a-puolta sisältänyt nelivitonen Travellin’ Band/Who’ll Stop the Rain nousi Billboardin Hot 100-listan kakkossijalle. Samaisen vuoden huhtikuussa ilmestyi seuraava niin ikään kaksi a-puolta sisältänyt single Run through the Jungle/Up Around The Bend, jonka kappaleet saavuttivat samaisella listalla neljännen ja toisen sijan. Single Lookin’ Out My Back Door/Long As I Can See the Light ilmestyi Cosmo’s Factory -albumin tavoin heinäkuussa 1970 ja kohosi Hot 100 -listalla kakkossijalle.
.
Puolen miljoonan kappaleen myynnilään Cosmo’s Factory saavutti kultalevyn ilmestymisvuotensa joulukuussa. 20 vuotta myöhemmin albumi oli myynyt neljä miljoonaa kappaletta ja saavuttanut nelinkertaisesti platinaa. Rolling Stonen vuonna 2003 laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla Cosmo’s Factory saavutti sijan 265.
.
Rokki-Pete

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: