The Kinks:Kinda Kinks (1965)

Britanniassa viides maaliskuuta 1965 Pyen ja Yhdysvalloissa 11. elokuuta samaisena vuonna Reprisen julkaisemana ilmestynyt Kinda Kinks on britti-invaasion peruskoplaan lukeutuvan The Kinksin toinen studioalbumi, joka nauhoitettiin ja julkaistiin kahden viikon sisällä yhtyeen palattua kiertueeltaan Aasiasta. Pitkäsoiton tuotantopuolta ja julkaisua koskeneen kiireen vuoksi johtohahmo Ray Davies ja muut yhtyeen jäsenistä olivat tyytymättömiä Kinda Kinksillä julkaistuihin versioihin. Silti albumin kappalemateriaali oli Daviesin mukaan laadukkaampaa kuin The Kinksin vuonna 1964 ilmestyneellä esikoispitkäsoitolla. Myös joissakin albumista laadituissa arvioissa mainittiin Ray Daviesin biisinkirjoituksessa tapahtuneesta kypsymisestä. Kinda Kinksin Yhdysvalloissa julkaistun version biisilista erosi brittipainoksesta albumin kansikuvan tavoin. Useampia kappaleita oli tiputettu pois, mutta Kinda Kinksin Yhdysvaltain-painos sisälsi sitä vastoin singlen Set Me Free, joka julkaistiin Britanniassa vasta kaksi kuukautta Kinda Kinks -pitkäsoiton ilmestymisen jälkeen. Yhtyeen kotimaassa Britanniassa Kinda Kinksiltä poimittu single Tired of Waiting for You nousi listakärkeen ja itse pitkäsoitto kolmanneksi. Saarivaltakunnassa albumi ilmestyi ainoastaan monoversiona. Kinda Kinksin kappaleista Wonder Where Baby Is Tonight julkaistiin Norjassa ja Ruotsissa singleformaatissa b-puolellaan I Need You ja viimeksi mainitussa maassa pikkulevy saavutti seitsemännen sijan. Kinda Kinksin ainoat coverkappaleet ovat Naggin Woman sekä näkemys Martha & The Vandellasin soulklassikosta Dancing in the Street. Kinda Kinksin vuosina 1998 ja 2004 ilmestyneet remasteroidut cd-versiot sisälsivät 11 bonusraitaa, niiden joukossa ovat muun muassa kaikki Kwyet Kinks-nimisellä ep:llä alun perin ilmestyneet kappaleet. Vuonna 2011 Sanctuary Records julkaisi Kinda Kinksistä tuplacd:n. Sen jälkimmäinen levy sisälsi 23 kappaletta, jotka koostuivat alun perin monoversioina julkaistuista singlekappaleista, Kwyet Kinks-ep:n biiseistä, demoversioista sekä BBC:lle nauhoitetuista kappaleista.
.
Rokki-Pete

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: