Pelle Miljoona Oy: Moottoritie on kuuma (1980)

Ikilegendaarisen Pelle Miljoona & 1980-yhtyeen lopetettua toimintansa aivan vuoden 1979 lopussa lähti uuden vuosikymmenen alkajaisiksi keikoille uusi kokoonpano Pelle Miljoona Oy. Siinä Pellen, Tumppi Varosen ja Ari Taskisen muodostamaa ydinkolmikkoa täydensivät aikaisemmin punkyhtye Briardissa kitaroinut Andy McCoy ja vasta 16-vuotias, aikaisemmin Suopo-nimisessä yhtyeessä soittanut basisti Sami Takamäki. Keväällä 1980 ilmestyi uuden kokoonpanon ensimmäinen levytys, varsin suosituksi muodostunut single Olen kaunis kääntöpuolellaan Tumpin vokalisoima ska-tyylinen Älä äiti itke. Herttoniemen koululla asunut ja treenannut yhtye levytti loppukesästä 1980 Finnvoxin studioilla Pellen tuotannon parhaimmistoon lukeutuvan albumin Moottoritie on kuuma. Sen nimiraidan kosketinsoitinriffi vertautuu Genesiksen Selling England by The Pound-albumilta löytyvään kappaleeseen Dancing with the Moonlit Knight. Moottoritie on kuuma julkaistiin myös jukebox-singlenä b-puolellaan Viesti, joka on suomennos The Specials-yhtyeen kappaleesta Message to Rudy. Moottoritien kappaleista klassikoiksi ovat lisäksi kruunautuneet ainakin Vapaus on suuri vankila, Koska sydän sanoi niin, Juokse villi lapsi ja tyylikäs reggae Tänä yönä vien sut pois. Hardrockia albumilla edustaa tekstinsä osalta punkkien ja teddyjen välisiä kahnauksia heijastava Kovat kundit. Tumppi Varonen on kyseisen kappaleen tavoin solistina romanttisilla raidoilla Nuoret rakastavaiset ja Elämän pyörä sekä omaa käsialaansa olevalla reggaevaikutteisella raidalla Meille kävi näin, joka tarjosi Sami Takamäelle paikan lyhyelle bassosoololle. Äänikollaasia Moottoritie albumilla seuraa vielä todella kaunis ja niin ikään ehdottomaan klassikko-osastoon lukeutuva päätöskappale Hyvää yötä maailma. Oy:n paluukeikoista kohdalle ei ikävä kyllä osunut ainuttakaan, mutta Moottoritie on kuuma säilyttää vielä lukuisten kuuntelukertojensa jälkeen asemansa eräänä kotimaisista vuoden 1980 satoa edustavista kiistattomista klassikkoalbumeista. Mainitusta vuodesta muodostuikin todellinen kotimaisen rockin kehityksen avainvuosi ja sen klassikkolevyihin lukeutuvat lisäksi vähintään Hassisen Koneen esikoisalbumi Täältä tullaan Venäjä, Eppu Normaalin kolmas pitkäsoitto Akun tehdas, Loose Prickin debyytti Valkoiset sotilaat ja aikanaan selkeästi turhan vähälle huomiolle jäänyt Ratsian erinomainen kakkosalbumi Elämän syke.

Rokki-Pete

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: