Rory Gallagher:Rory Gallagher

Toukokuussa 1971 ilmestynyt irlantilaiskitaristi Rory Gallagherin nimeä kantava esikoissooloalbumi lukeutuu ihmisten kitaristin varhaistuotannon parhaimmistoon. Johtamansa bluesrocktrio Tasten hajottua Gallagher koesoitatti uusiksi taustamuusikoikseen eräitä aikakauden parhaita soittajia The Jimi Hendrix Experiencen jäsenistöstä lähtien. Hänen soittokumppaneikseen valikoituivat silti rumpali Wilgar Campbell ja aina 90-luvun alkuun saakka Roryn luottobasistina pysytellyt Gerry McAvoy. Gallagherin debyyttialbumi koostuu pelkästään hänen omaa käsialaansa olevista kappaleista ja tyylillisesti kyseessä on varsin monipuolinen ja onnistunut kokonaisuus. Upean riffin varaan rakentuva ja pitkäsoiton avaava bluesrocknumero Laudromat muodostui keikkastandardiksi Gallagherin ohjelmistoon. Balladiosastolla Gallagherin debyytille sisältyy useita kultakimpaleita. Just the Smile, For the Last Time ja Wave Myself Goodbye ovat kaikki kokonaistoteutukseltaan ja melodisesti varsin onnistuneita kappaleita. Revittelevää bluesrockosastoa Gallagherin esikoisalbumilla edustavat ensisijaisesti Hands Up ja jo Tasten ohjelmistoon lukeutunut Sinner Boy. Jazzahtavassa albumin päätöskappaleessa Can’t Believe It’s True Gallagher soitti harvinaislaatuisesti myös saksofonia. Gallagherin debyytin cd-versiolle on lisätty kaksi perusalbumilta puuttunutta bluescoveria, jotka ovat onnistuneet näkemykset Muddy Watersin Gypsy Womanista ja Otis Rushin It Takes Timesta. Kuten myös monien muiden albumiensa tapauksessa, Rory oli  esikoispitkäsoittonsa tuottajana. Artistin varhaistuotannon seuraava täysosuma oli loppuvuodesta 1973 ilmestynyt neljäs pitkäsoitto Tattoo, joka biisiaarteistoon lukeutuvat Tattoo’d Ladyn, Cradle Rockin ja balladikaunokki A Million Miles Awayn kaltaiset kiistattomat klassikkokappaleet.

Rokki-Pete

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: