Humble Pie:Street Rats (1975)

Helmikuussa 1975 julkaistu Street Rats on brittirockin keskeisiin edustajiin lukeutuvan Humble Pien kahdeksas studioalbumi, joka pääsi Billboardin listalla juuri sadan suosituimman joukkoon. Street Rats nauhoitettiin samoihin aikoihin, kun yhtyeen johtohahmo Steve Marriott oli työstämässä ensimmäistä sooloalbumiaan ja myös yhteistä albumia basisti Greg Riddleyn kanssa. Marriottin suunnitelmissa ei itse asiassa tuolloin ollut Humble Pien uusi pitkäsoitto. Yhtye oli konsertoinut Yhdysvalloissa tiiviisti neljän viimeisen vuoden ajan, eikä uusi kiertue siellä enää kiinnostanut. Palattuaan raskailta kiertueilta Yhdysvalloista takaisin Britanniaan  Humble Pie havaitsi olevansa liki pitäen rahaton. Sopimuksellisista syistä yhtyeen piti tehdä vielä yksi kiertue ja ilman uutta albumia se ei olisi ollut kannattavaa. Alkuvuodesta 1975 levy-yhtiö A&M nappasi Steve Marriottin Clear Sound -studioilla tekemät nauhoitukset ja julkaisi ne Humble Pien uutena albumina Street Rats. Suurinta osaa kyseisestä materiaalista ei kuitenkaan ollut tarkoitettu yhtyeelle, vaan Marriottin sooloalbumille ja yhteiselle musiikilliselle projektille Greg Riddleyn kanssa. Tuottajana toiminut Andrew Loog Oldham teki kappaleiden yleissoundista alun perin kaavailtua raskaamman. Street Ratsin britti- ja jenkkipainoksen miksaukset eroavat toisistaan. Brittiversio sisältää myös kappaleen Funky to the Bone jenkkipainokselta löytyvän Here ’Tisin sijaan. Street Ratsin yhdestätoista kappaleesta viisi on covereita. Beatlesin ohjelmistosta poimitut Rain, We Can Work It Out ja Drive My Car erosivat sovituksiltaan voimakkaasti originaaleista ja erityisen onnistunut niistä on soulvaikutteinen We Can Work It Out. Chuck Berryltä versioituu Rock N’ Roll Music ja R&B-artisti Betty Wrightilta Let Me Your Lovemaker. Nimiraita Street Rats sekä Road Hog ovat Steve Marriottin käsialaa ja jäljelle jäävät kappaleet edustavat Pien jäsenten välistä musiikillista yhteistyötä. Street Ratsin julkaisun ja jäähyväiskiertueensa jälkeen Humble Pie hajosi musiikillisiin erimielisyyksiin vedoten. Steve Marriott työsti esikoissooloalbuminsa Marriott ja muutti takaisin Britanniaan. Vuonna 1980 Humble Pie oli jälleen kasassa, mutta tällä kertaa miehistöllä, jonka ainoat originaalijäsenet olivat Marriott ja rumpali Jerry Shirley.

Rokki-Pete

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: