Ten Years After:Live at Fillmore East 1970

Brittiläisen bluesrockin keskeisimpiin edustajiin lukeutuva Ten Years After oli huikeassa keikkavireessä 70-luvun alussa. Helmikuun lopussa 1970 New Yorkin Fillmore Eastissa taltioitu, mutta vasta vuonna 2001 julkaistu tuplakonserttitaltiointi tarjoaa niin kappalevalinnoiltaan kuin versioinneiltaan kerrassaan onnistuneen kattauksen erään brittibluesin keskeisimmän edustajan tuotannosta. Sen ohjelmisto koostuu jo entuudestaan Ten Years Afterin levytysohjelmistoon lukeutuneista bluescovereista, parista aikaisemmin levyttämättömästä Chuck Berry -lainasta sekä laadukkaista poiminnoista yhtyeen omasta repertuaarista. Mukana on kolme kyseisessä vaiheessa studioversiona julkaisematonta kappaletta. Tehokkaan riffin varaan rakennettu Love Like A Man, Working on the Road sekä 50,000 Miles Beneath My Brain ilmestyivät nimittäin vasta Ten Years Afterin seuraavalla pitkäsoitolla, yhtyeen tuotannon terävimpään kärkeen lukeutuvalla albumilla Cricklewood Green. Bluesstandardeja tuplakolla edustavat kiihkeä näkemys Sonny Boy Williamsonin Good Morning Little Schoolgirlistä sekä koko komeuden päättävä Willie Dixonin klassikko Spoonful. Bluescovereista ehkäpä kaikkein vakuuttavin on silti hieman yli 16-minuuttinen luenta Sonny Boy Williamson II:n, Willie Dixonin sekä Ralp Basin käsialaa olevasta kappaleesta Help Me. Näkemys Al Kooperin kappaleesta I Can’t Keep from Crying Sometimes on yli 20 minuutin kestossaan kokonaisuuden pisin esitys, ja erilaisine Hendrix ja Cream-viitteineen kyseinen versio jaksaa pitää kiinnostavuutensa yllä loppuun saakka. Ensisijaisesti Ric Leen rumpusoosta koostuva The Hobbit on tuplakon ainoa vähemmän ikimuistoinen esitys. Live at Fillmore East  1970 sijoittuu ajallisesti juuri Ten Years Afterin uran laadulliseen lakipisteeseen. Yhtye on energisesti ja soitannollisesti uransa parhaassa vaiheessa. Ääni-insinöörinä toimineen, esimerkiksi Jimi Hendrixin kanssa työskennelleen Eddie Kramerin ansiosta remasteroitu soundi tuo Alvin Leen lisäksi ansiokkkaasti esiin myös Ten Years Afterin muiden jäsenten; kosketinsoittaja Chic Churchillin, myöhemmin myös tuottajan ominaisuudessa ansioituneen basisti Leo Lyonsin ja rumpali Ric Leen kiistattomat taidot.

Live at Fillmore East 1970 saattaa hyvinkin olla Ten Years Afterin laadukkain konserttitaltiointi, vaikka myös vuonna 1968 ilmestyneellä ja cd-versionsa osalta runsaasti laajennetulla Undeadilla ja erityisesti vuoden 1973 livetuplalla Recorded Live on myös omat ehdottomat ansionsa.

Rokki-Pete

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: