Lokakuussa 1969 ilmestynyt Free-yhtyeen nimeä kantanut yhtyeen kakkospitkäsoitto merkitsi muutosta yhtyeen musiikillisessa ilmaisussa suurimmaksi osaksi revittelevää bluesrockia edustaneeseen debyyttialbumiin Tons of Sobs verrattuna. Osittain debyytin julkaisun jälkeisen runsaan keikkailun seurauksena Paul Rodgersin laulutyyli oli muuttunut ja albumin kymmenestä raidasta jopa yhdeksän oli Rodgersin ja basisti/kosketinsoittaja Andy Fraserin käsialaa. Kyseessä on varsin vahva albumikokonaisuus, jonka kappaleista Kossoffin wah wah-kitarointia hyödyntävä avausraita, shuffletyyliä edustava I’ll Be Creepin’ ja astetta svengaavampi Songs of Yesterday muistuttavat voimakkaimmin Freen bluesrocktaustasta. Slovariosastoa pitkäsoitolla edustavat raukea Lying in the Sunshine, Mouthfull of Grass sekä suorastaan riipaisevan upeat Free Me sekä albumin päätösraita Mourning Sad Morning, jossa huilistina kuullaan Traffic-yhtyeen Chris Woodia. Tarttuva Broad Daylight julkaistiin singlenä ja Woman-raidalla on tarjottavanaan iskevä riffi ja upea kitarasoolo. Mainiosti rullaava Double on Trouble Time edustaa koko yhtyeen, eli Fraserin ja Rodgersin lisäksi kitaristi Paul Kossoffin ja rumpali Simon Kirken yhteistyötä. Bändikemiaa upeasti hyödyntävä raita on enemmän kuin osiensa summa ja lukeutunee koko Freen tuotannon parhaimmistoon. Laadukkuudestaan huolimatta Freen kakkosalbumi saavutti brittilistalla ainoastaan sijan 22. Maininnan ansaitsee myös albumin Ron Rafaellin käsialaa oleva kansikuva, joka on sammakkoperspektiivistä kuvattu silhuettikuva juuri kuvanottohetkellä kameran yli loikkaavasta neidosta.
Suuri suosio antoi odottaa Freetä seuraavan vuoden kesäkuuhun, yhtyeen kolmanteen pitkäsoittoon Fire and Water ja suuren singlemenestykseen All Right Now saakka.
Rokki-Pete
Classic Rock Suomi Blog 
Vastaa