Hamina Yössä soi nostalgia

Haminan Yöt 10.6 rokkasi tänä vuonna nostalgian tahtiin, sillä yhtään tuoretta esiintyjää ei paikalla ollut. Esiintyjistä johtuen pääasiallinen yleisökin oli ”entisten nuorten sävellahja”-porukkaa. Mukavasti meitä oli paikalle saapunutkin, sillä paikalla oli runsaat 4000 henkilöä. Kun olen lukenut joidenkin toisten festareiden yleisömääristä, tämä oli mielestäni hieno saavutus.
Paikkana Hamina Bastioni on mitä parhain, sillä tilaa oli sekä seisomo-, että istumakatsomoissa runsaasti. Ilta oli myös säiden suhteen suosiollinen auringon laskiessa lavan taakse ilman jäädessä kuitenkin mukavasti lämpimäksi. Kokonaistunnelma oli myös mukava ja odotus tällaista tilaisuutta kohtaan oli ilmeinen.
Remu & The Hurriganes aloitti päivän. Remun ja kumppaneiden meno oli yllättävänkin toimivaa. Viimeksi heidät nähtynäni muutama vuosi sitten vannoin, etten ikinä heitä enää halua nähdä. Kuitenkin nyt halusin antaa heille vielä mahdollisuuden näyttää toimivuutensa varsinkin, kun heidän uusi levykin oli ihan kelpo rokkia. Hurriganes-kappaleiden sovitukset poikkeavat nykyisin roimasti vanhoista trio-aikaisista sovituksista. Remu on myös ollut jo pitkään apurumpali ja solisti. Remun laulupuoli on edelleen ”duubiduudapadaa:ta”, mutta kun se on ollut sitä aina ei sekään minua häiritse. Soittajat hoitavat tonttinsa hyvin, kuten olettaa sopiikin.
Illan varsinaisen nostalgia-tripin aloitti Slade. Itselleni juuri Slade oli ns. se eka bändi. Ensimmäinen kasetti oli juuri Sladen Sladest. Koskaan aiemmin en heitä livenä ollut nähnytkään, joten olikin jo aika heidän shownsa nähdä. Alkuperäisistä jäsenistä Sladessa esiintyy nykyisin ainoastaan kitaristi/laulaja Dave Hill ja rumpali Don Powell. Alkuperäinen laulaja Noddy Holder on jäänyt pois yhtyeestä muutama vuosi sitten, eikä kuulemma aio enää palata. Yhtyeessä pääsolistina on nykyisin Mal McNulty ja basistina John Berry. Malilla on olemus hieman englantilaisen merikapteenin olemus yhdistettynä Brian Johnssonin ääneen. Mielestäni hyvä mies paikallaan ja hauskakin. John Berry on taas pitkänhuiskea hieman Steve Vaita muistuttava soittaja, joka taitaa myös viulun soiton. Hänellä on myös hyvä lauluääni ja hyvä positiivinen asenne soittamiseen.
Setti oli onnistunut ja kun ajatellaan vaikka Dave Hillin ikää meno oli huima. Daven olemuksesta tuli mieleen Kummelin Kahilainen – hauska ukko! Koko muukin yhtye oli hienosti mukana ja kaikesta näki, että hauskaahan tänne tultiin pitämään, eikä näyttämään totista naamaa.

Sladen settilista:

1. Gudbuy T’Jane
2. Take Me Bak ’Ome
3. Look Wot You Dun
4. Everyday
5. Coz I Luv You
6. Run Runaway
7. How Does It Feel?
8. My Friend Stan
9. Far Far Away
10. Mama Weer All Crazee Now
11. Get Down and Get With It
(Bobby Marchan cover)
Encore:
12. My Oh My
13. Cum On Feel the Noize

Nazareth soitti seuraavana. Heillä oli myös tapahtunut laulajan vaihdos Dan McCaffetyn jättäydyttyä terveydellisistä syistä pois yhtyeestä 2015. Uutena solistina on Carl Sentance, joka kyllä yrittää kovasti mutta ei kuitenkaan täytä Daninlta jääneitä saappaita kuin sen verran, etteivät jalasta putoa. Kohokohtana oli kuitenkin Love Hurts, jonka hän lauloi mallikkaasti. Jimmy Murrison on ollut yhtyeessä jo parikymmentä vuotta ja väläytteli paikoin mallikastakin kitaran soittoa. Ainoan alkuperäisen jäsenen Pete Agnewin oma poika Lee Agnew hoitelee rumpuja.
Vaikka Nazareth soittikin melkeinpä kaikki hittinsä jäi heidän esityksestään kuitenkin vähän halju kuva. Ehkä yksi syy on se, ettei Nazareth ole minulle koskaan ollut se nro 1 -bändi. Itse lopetin heidän kuuntelun oikeastaan 1984 ilmestyneen The Catchin jälkeen, kun huomasin heidän sävellyskynän hyytyneen. Hyvä lisä kuitenkin iltaan ja hehän tulevat tänä kesänä myös toisen kerran Suomeen – Lahden Yöt -tapahtumaan 15.7. Joten jos Nazareth on vielä näkemättä tai haluat nähdä heidät uudelleen mene sinne.

Nasarethin settilista:

1. Silver Dollar Forger
2. Miss Misery
3. Razamanaz
4. This Flight Tonight
(Joni Mitchell cover)
5. Dream On
6. Holiday
7. Turn On Your Receiver
8. Beggars Day
(Crazy Horse cover)
9. Changin’ Times
10. Hair of the Dog
11. Expect No Mercy
12. Love Hurts
(The Everly Brothers cover)
13. Morning Dew
(Bonnie Dobson cover)

Illan varsinainen tähti oli kaikkien 70-luuvlla nuoruuden eläneiden märkä päiväuni Suzi Quatro. Suzi ei jättänyt selittelyjen varaan esitystään vaan piiskasi setin läpi iloisuudella ja rautaisella ammattitaidolla. Suzi jutteli yleisölle ja esiintyi aivan, kuin vanhenemisesta ei olisi tietoakaan. Suzi näyttää edelleen upealta ja hänen lauluäänensä on 67 ikävuodestaan edelleen mitä parhain. Bassosoolokin kuultiin – ei mikään tekninen näyte vaan näyte siitä, että kyllä lähtee! Settilista koostui hänen menestyskappaleistaan ja niitähän riitti. Chris Normanin kanssa alun perin esitetty Stumblin´In esitettiin nykyisen kitaristin kanssa hienosti. Lavalla oli myös kosketinsoittaja ja puhallintrio. Soittajien nimet jäivät ottamatta ylös, enkä niitä myöskään mistään löytänyt, joten näiden hienojen muusikoiden nimet jäävät avoimiksi. Suzi väläytteli myös rumpalin taitoja kappaleessa Can the Can, jolloin hän yhdessä varsinaisen rumpalin kanssa laittoi kappaleeseen vauhtia. Ilta päättyi encoreen kauniiseen If You Can’t Give Me Loveen.
Suzi Quatro oli jo yksistään matkan väärti. Hän on ammattilainen, joka toi lavalle iloisuuden, hyvät kappaleet ja ammattimaiset muusikot. Hän pitää tekemästään ja näyttää sen myös yleisölle. Hänellä on menestyksekäs historia yhtenä naispuolisista rock-ikoneista ja hän tietää sen ja me tiedämme sen. Kuten sanotaan – ”iso käsi Suzille”.

Suzi Quatron settilista:

1. The Wild One
2. I May Be Too Young
3. Tear Me Apart
4. Mama’s Boy
5. Stumblin’ In
6. 48 Crash
7. I Don’t Do Gentle
8. Rockin’ in the Free World
(Neil Young cover)
9. Can I Be Your Girl?
10. Rock Hard
11. She’s in Love With You
12. Too Big
13. Glycerine Queen / Bass Solo
14. Can the Can
15. Devil Gate Drive
16. If You Can’t Give Me Love

 

Illan päätti junttirokkia soittava Popeda. Heidän settinsä pääsi alkamaan hieman myöhässä vasta vähän puolen yön jälkeen. Illan pimeyteen sitten saatiinkin kaikki savut ja värit, jotka jäivät aiemmilta esiintyjiltä käyttämättä. Popeda heitti perussetin lisättynä parilla uudella kappaleella. Lindholmin Ollista laulettiin ja sen jälkeen esitettiinkin Lindholmin säveltämä kappale Kakskytä centtiä.
Popedan setti oli siis vajaan tunnin mittainen, jonka aikana saatiin kuulla peräperään tuttuja ralleja. Ei mikään musiikillinen riemuvoitto, mutta täytti paikalla olevien Popeda-fanien odotukset aivan varmasti.
Yhteenvetona Slade yllätti hienosti ja Suzi Quatro oli upea. Nazareth paikkari välin ja kotimaan ikonit näivät tällä kertaan täyteroolien esittäjiksi.
Yhden jälkeen olikin siis aika lähteä ajelemaan kohti Vantaata. En tiedä, että mistä kaikkialta yleisö oli saapunut, mutta ainakin tosi vilkkaasti he yön selkään hävisivät.
Tapahtuma onnistui järjestäjien mielestä hyvin ja samanlainen tapahtuma onkin suunnitteilla ensi vuodeksi. Joko sitten näemme Smokien, The Osmondsin tai vaikka Rubettesin. Tämän vuotinen artistikattaus oli tyyliltään juuri sopivan harmoninen, eikä mielestäni yhtyeitä tapahtumaan kannata haalia liian lavealta alueelta.

(settilistat saatu http://www.setlist.fm)

Jari Kaikkonen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: