Kansas:Leftoverture (1976)

Lokakuussa 1976 ilmestynyt Leftoverture on yhdysvaltalaisen rockyhtyeen Kansasin neljäs studioalbumi. Pitkäsoiton remasteroitu cd-versio julkaistiin vuonna 2001. Steve Walsh osallistui kyseisellä albumilla kolmen kappaleen kirjoitustyöhön ja niinpä päävastuun sävellyksistä kantoikin Kerry Livgren, jonka kappaleissa oli hänen edeltävien töidensä tavoin vaikutteita myös klassisesta musiikista. Kansas levytti kyseisen pitkäsoiton Louisianan Bogalusan Studio in the Countryssa. Kerry Livgrenin mukaan studio oli saanut nimensä siitä, että se sijaitsi keskellä rämettä. Leftoverturen käynnistää Billboardin listalla yhdenneksitoista noussut singlemenestys Carry on Wayward Son. Livgren kirjoitti kyseisen kappaleen jatko-osaksi Kansasin edellisen pitkäsoiton Masquen päätösraidalle The Pinnacle. Upean melodian kannattelema The Wall edustaa Walshin ja Livgrenin yhteistyötä. What’s on My Mind hyödyntää kitaraosastossaan tyylitajuisesti hardrockvivahteita. Miracles Out of Nowhere on eräs pitkäsoiton keikkastandardeista ja upean melodisella kappaleella on tarjottavanaan myös Walschin ja viulisti Robby Steinhardtin tyylikästä vuorottelevaa vokalisointia. Opus Insert lukeutuu pitkäsoiton todellisiin taidenumeroihin, mutta sisältää laulumelodiassaan myös kaivattavaa tartuntapintaa. Kosketinsoitinvetoinen ja myös jousia upeasti hyödyntävä Questions of My Childhood on eräs Leftoverturen kirkkaimmista helmistä. Loppuaan kohti tempoaan kiristävä melodisen tyylittelyn helmi Cheyenne Anthem edustaa laadullisesti lähes vastaavaa tasoa. Pitkäsoiton päättävä yli kahdeksanminuuttinen ja otsikkonsa väärti Magnum Opus edustaa koko yhtyeen, eli Livgrenin, Walschin, Rich Williamsin, Dave Hopen, Phil Ehartin sekä Robby Steinhardtin yhteistyötä. Ilmestymisaikanaan Leftoverture sai kriitikoiden keskuudessa ristiriitaisen vastaanoton, mutta kyseisen pitkäsoiton ansiot on oivallettu täysin myöhemmin ja nykyisin albumi tunnustetaan erääksi Kansasin varhaistuotannon keskeisimmistä töistä.

Rokki-Pete

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: