Deep Purple:Who Do We Think We Are (1973)

Alkuvuodesta 1973 ilmestynyt Who Do We Think We Are on Deep Purplen seitsemäs studioalbumi. Samalla kyseessä on yhtyeen legendaarisen Mark II – lineupin viimeinen pitkäsoitto ennen vuonna 1984 ilmestynyttä Perfect Strangersia.

Musiikillisesti Who Do We merkitsi siirtymää kohti bluesahtavampaa musiikillista ilmaisua. Puhtaimpia sinisävyjä pitkäsoitolla tarjoaa genrestään huolimatta maittavasti rullaava Place in Line. Vaikka yhtyeen jäsenet ovat itse jälkikäteen olleet tyytymättömiä kyseiseen albumiin, muodostui siitä kaupallinen menestys. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Purplesta muodostui kyseisen vuoden parhaiten myynyt artisti. Esimerkillisesti hardrocktyyliä edustaneesta singlestä Woman from Tokyo muodostui vuosien ajaksi standardi yhtyeen keikkaohjelmistoon. Erityisesti Gillanin ja Blackmoren välit olivat olleet tulehtuneet jo pitemmän aikaa ja Deep Purple Mark II tuli siltä erää tiensä päähän soitettuaan viimeisen konserttinsa Osakassa, Japanissa 29. kesäkuuta 1973. Who Do We Think We Are äänitettiin Roomassa heinäkuussa 1972 ja Frankfurtissa samaisen vuoden lokakuussa Rolling Stones Mobile – studiota hyödyntäen. Roomassa talteen saatiin ainoastaan singlebiisi Woman from Tokyo ja outtake kappaleesta Painted Horse, joka julkaistiin vuonna 1977 harvinaisuuskokoelmalla Powerhouse. Muilta osin Who Do We äänitettiin Frankfurtissa ahkeran keikkailun jälkeen.

Perfect Strangersin tiimoilta tehdyn haastattelun aikoihin Gillan mainitsi väsymyksellä ja managementin kanssa tapahtuneilla konflikteilla olleen oma ratkaiseva vaikutuksensa hänen eroamiseensa Purplesta. Ennen Who Do Weta yhtye oli ollut tien päällä puolitoista vuotta ja se olisi tarvinnut kolmen kuukauden loman. Jos kyseinen loma olisi konkretisoitunut, Purplen Mark II – kokoonpano olisi saattanut jatkaa toimintaansa. Albumin sisäkansi koostuu Purpleen liittyvien lehtiartikkeleiden otsikoista. Niiden joukossa on lyhytikäisen kotimaisen Pointti-lehden otsikko Deep Purple. Suomeen? Vaikka Who Do We työstettiin suorastaan kaoottisissa olosuhteissa, myi pitkäsoitto esimerkiksi Yhdysvalloissa puoli miljoonaa kappaletta ensimmäisten kolmen kuukauden aikana. Yhdysvalloissa Who Do Wen listasijoitus oli 15. ja Britanniassa neljäs.

Pitkäsoitto myi kultalevyksi nopeammin kuin mikään muu Purplen siihenastisista albumeista. Yhtyeen nousuun vuoden 1973  eniten albumeja myyneeksi Yhdysvalloissa vaikuttivat osaltaan myös Machine Headin ja Made in Japanin saavuttamat myyntiluvut. Who Do Wen huippuhetkiin lukeutuvat erityisesti vielä upean letkeä Mary Long, tekstissään Blackmorelle piruileva ärhäkkä Smooth Dancer sekä terhakan riffin varaan rakennettu Rat Bat Blue. Vuonna 2000 Who Do Westa julkaistiin remasteroitu ja bonuskappaleita sisältävä versio. Extrakappaleista viimeinen on instrumentaali First Day Jam, jossa Blackmore hoiti bassottelun Roger Gloverin juututtua liikenneruuhkaan.

Vaikkei In Rockin ja Machine Headin veroinen merkkipaalu Purplen repertuaarissa olekaan, monet tosi diggarit kohottavat Who Do Wen yhtyeen diskografiassa melkoisen korkealle.

Rokki-Pete

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: