KITARISTI BEN GRANFELT TARJOILEE UUDELLA LEVYLLÄÄN TARINOITA JA BLUESSOUNDEJA

Mediatiedote 28.9.2016

Another Day on kitaravirtuoosi Ben Granfelt Bandilta perjantaina 14.10.2016 julkaistava uusi pitkäsoitto (Bluesland Productions/Tuohi Records). Esimakua levyltä saadaan jo julkaistun Hangmans Tree -singlen muodossa.

– Ekaksi sinkuksi valikoituneen kappaleen teksti kertoo vapaamuotoisesti tarinan lainsuojattomasta, mutta ehdottoman hyväsydämisestä nuoresta miehestä, joka eksyy vääriin porukoihin ja maksaa siitä karvaan hinnan. Vaikutteena toimi Tex Willer – sarjakuva, jota olen lukenut 70-luvulta lähtien, kertoo Granfelt.

Uuden levyn myötä Ben Granfelt Band nähdään jälleen trio-kokoonpanossaan, jossa soittavat Granfeltin lisäksi Miri Miettinen (rummut) ja John ”Groovemaster” Vihervä (basso). Edellisen kerran bändi soitti kyseisessä line-upissa vuonna 2010.

Ben Granfelt on tähän päivään mennessä julkaissut 13 omaa nimeään kantavaa albumia sekä kaksi kokoelmalevyä.

Granfeltin kitarasoundi on tuttu myös muun muassa Leningrad Cowboysin, Guitarslingersin, Gringos Locosin, Wishbone Ashin ja Los Bastardos Finlandesesin riveistä.

– Noi kaikki bändit ovat tarjonneet mulle todella hienoja kokemuksia ja olen saanut niiden kautta tosi hyviä ystäviä, mutta jossain vaiheessa olen aina alkanut kaipaamaan takaisin sen “oman jutun”, Ben Granfelt Bandin pariin, kertoo Granfelt.

Another Day -levyn tuottaja Okko Laru kommentoi aikaansaannosta seuraavasti:”Tässä on albumi, jonka todella halusin tuottaa. Ben on suomalaisen progressiivisen bluesin lipunkantaja niin kotimaassa kuin Euroopassa. Minulle oli suuri kunnia saada olla mukana tässä projektissa.”

Kitaristi Erja Lyytinen mukailee tuottaja Larua:“Olin 16-vuotias, kun näin Benin soittamassa kitaraa trion kanssa paikallisella klubilla. Muistan ajatelleeni keikkaa seuratessani, että tuota minäkin haluan tehdä “isona”. On tosi hienoa, että olen saanut hänet tulevan levyn myötä oman levy-yhtiöni leipiin, toteaa Lyytinen.

Ben Granfelt Band on juuri palannut kuukauden mittaiselta Euroopan kiertueelta, ja keikkailee seuraavaksi Suomessa 1.10. alkaen:
01.10 FIN Tammisaari, Bossanova Octoberfest.
12.10 FIN Helsinki, On the Rocks
13.10 FIN Kuopio, Henry’s Pub
14.10 FIN Jyväskylä, Ruby & Fellas
15.10 FIN Järvenpää, Blackpool
22.10 FIN Lahti, Möysän Esso
26.10 FIN Hämeenlinna, Suisto
27.10 FIN Rauma, Brummi
28.10 FIN Vaasa, WS Areena
29.10 FIN Jyväskylä, Poppari
12.11 FIN Kouvola, House of Rock
25.11 FIN Turku, TBC
26.11 FIN Pori, Monttu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: