Kiss:Alive II (1977)

Alive II on Kissin toinen, vuonna 1977 julkaistu livealbumi. Alivea yhtyeen diskografiassa oli seurannut kolme menestyksekästä studiolevyä, eli Destroyer, Rock and Roll Over ja Love Gun ja Alive II:n livebiisit olikin valkattu kyseisiltä kolmelta pitkäsoitolta.

Alive II:ksi kaavailtiin aluksi Kissin Tokyon Budokan Hallissa huhtikuun alussa 1977 soittamaa ja taltioitua konserttia. Yhtye ei kuitenkaan ollut tyytyväinen, vaan siirtyi seuraavan studioalbuminsa Love Gunin äänityssessioiden pariin. Suurin osa Alive II:n livebiiseistä on äänitetty elokuun lopussa Los Angeles Forumilla osana Love Gun – kiertuetta. Myös soundtsekkejä äänitettiin ja niistä Alive II:lle päätyi ainakin I Stole Your Loven versio. Hylätyltä Japanin-liveltä mukaan pääsivät Beth sekä I Want You. Alive II:n viimeinen levypuolisko koostuu syyskuussa 1977 tehdyistä studioäänityksistä. Levyn ykköspuoli sisältää Love Gunin legednaarista nimikappaletta lukuun ottamatta pelkästään Destroyerin kappaleiden livetulkintoja. Vuonna 1997 Alive II ilmestyi remasteroituna versiona ja tuolloin varmistui se, mitä Kiss-diggarit olivat aavistelleet jo vuosien ajan. Bob Kulickin kitarointia kuultiin itse asiassa raidoilla All American Man, Rockin in the USA ja Larger Than Life. Rocket Ridea oli alun perin kaavailtu Ace Frehleyn sooloalbumille ja kyseisellä kappaleella hän vastasi niin leadvokaaleista, kitarasta kuin bassostakin. Kappaleessa Anyway You Want It Paul Stanley vastasi kaikista kitaroista ja kyseessä on coverversio Dave Clarke Fiven vuoden 1964 hitistä.

Alive II vastasi Kiss- diggareiden kysyntään ja nousi Billboardin listalla seitsemänneksi. Albumi saavutti myös myönteiset arvostelut ja erityisesti kehuttiin esimerkiksi Detroit Rock Cityn, Ace Frehleyn bravuurin Shock Men ja Shout It Out Loudin versioita.

Rokki-Pete

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: