Stevie Ray Vaughan & Double Trouble:In Step

Kaikkien aikojen kitarasankareihin lukeutuva Stevie Ray Vaughan aloitti soittamisen yksitoistavuotiaana 60-luvun puolivälissä. Hänen ensimmäinen yhtyeensä Cobras aloitti toimintansa kymmentä vuotta myöhemmin.
Seuraava bändi oli Triple Threat, jossa oli jo mukana Stevie Rayn kanssa musiikillista yhteistyötä pitkään jatkanut rumpali Chris Layton. Vuonna 1978 yhtyeen nimeksi vaihtui Double Trouble ja sen basistiksi vakiintui Johnny
Winterin kanssa aikaisemmin soittanut Tommy Shannon. Vuonna 1982 Stevie Ray osallistui David Bowien menestysalbumi Lets Dancen levytyksen soittaen kitarasoolot muun muassa nimikappaleeseen sekä China Girliin. Levytyssopimus
Double Trouble-yhtyeen kanssa syntyi tosin vasta seuraavana vuonna. Niin ikään vuonna 1983 ilmestynyt debyyttipitkäsoitto Texas Flood oli tapaus jo ilmestyessään kohokohtinaan Love Struck Babyn ja Pride and Joyn kaltaiset bluesrockia esimerkillisesti edustaneet raidat sekä huikeaa teknistä osaamista esitellyt instrumentaali Rude Mood.

Uljasta esikoista seuranneet albumit Couldnt Stand the Weather ja Soul to Soul eivät onnistuneetkokonaisuuksina yhtä hyvin, vaikka yksittäisiä huippuhetkiä, kuten ScuttleButtin, Say What! ja Life Without You riitti edelleen. Vuosikymmenen lopussa Vaughan terästäytyi toden teolla ja neljäs studioalbumi In Step saavutti varsin myönteiset arvostelut. House is Rockingin perusrokkausta seuraavat bluesrockin puitteissa jopa uusia ovia musiikillisesti availleet Tightrope sekä Crossfire.
Lainamateriaalia edustavat Willie Dixonin Let Me Love You Baby, aivan erityisen verevästi versioituva Buddy Guyn Leave My Girl Alone sekä Chester Burnettin Love Me Darlin. Mainio instrumentaalipala Travis Walk on Vaughanin itsensä
käsialaa. Omasta tuotannosta erityisen onnistuneina nousevat kuitenkin esiin Wall of Denial sekä lähes yhdeksäminuuttinen jazzahtava instrumentaali Riviera Paradise, jossa Stevie Ray murtautuu täysin ulos bluesjuuristaan. In Step myös
voitti Grammyn sarjassa Contemporary Blues Records. Vain 35-vuotiaana helikopteriturmassa menehtynyt Stevie Ray ehti työstää albumin Family Style veljensä, vielä tuolloin Fabulous Thunderbirdsissä kitaroineen Jimmie Vaughanin kanssa. Myös postuumisti julkaistu The Sky Is Crying oli varsin onnistunut albumi. Sen kohokohtiin lukeutuvat erityisesti erinomaiset näkemykset Hendrixin Little Wingistä ja Lonnie Mackin Whamista sekä todella koskettava päätösraita Life by the Drop.

Rokki-Pete

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: