Stud: Out of The Darkness (2013)

Stud oli ennen tätä levyä minulle ainoastaan nimenä tuttu. Kun aloittelin heavy rockin kuuntelua 80-luvun alkupuolella kotimainen heavy rock oli aivan nupulla kaikilta osin, joten se ei juurikaan kiinnostanut. Zero Nine ja Riff Raff soivat kuitenkin levysoittimessa jonkin verran. Stud on siis aloittanut jo 80-luvulla, joten Suomen mittakaavassa kyseessä on pioneeribändi suomalaisessa heavy rockissa.

Käsittelyssä on nyt kuitenkin heidän ensimmäinen kokopitkä levy, joka on julkaistu omakustanteena vuonna 2013. Sitten aiemman olemassaolon on tapahtunut maailmassa ja yhtyeessä paljon asioita kokoonpanon kuitenkin säilyessä tässä levyssä ennallaan. Nykyisin bassoa soittaa Matti sSalonen. Laitteisto ja soittotaito on kehittynyt huimasti – samoin äänitys, miksaus ja muutkin tuotannolliset asiat. Hyvä niin, sillä nyt jytisee!

Biisit rullaavat vahvasti eteenpäin ja kokonaisuus on vahva. Tuotanto vetää vartoja levy-yhtiöiden tuottamiin tuotoksiin. Ai niin…levyn musiikki on siis perinteistä heavy rockia, jossa raskas, mutta melodinen tempo yhdessä hyväsoundisen kitaransoiton kanssa tekee tästä levystä todella miellyttävän kuunneltavan. Laulusolistikin hoitelee osuutensa mallikkaasti, joka monella bändillä on se kompastuskivi.

Studin Out of The Darkness on timmi levy!

http://www.imperiumi.net/index.php?act=interviews&id=1701

Bändi:

Ari Toivanen: laulu Mika Kansikas: kitara Pasi Hietanen: basso Stenda Kukkonen: rummut

 

Kappaleet

1. Out Of The Darkness 4:11
2. Rock Little Mama 3:17
3. Renegade 4:27
4. Lovers In The Night 3:20
5. Holy Light 5:45
6. Traveller 5:11
7. Run To The Shelter 3:36
8. Secrets Of Love 3:53
9. Feel Good 4:24
10. Sea Child 4:02
11. Reach Out 8:03

Jari Kaikkonen / CRS

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: