Kari Riihimäki: Seasons (2013)

01. Seasons
02. Breaking Down
03. Do You Like It
04. Evergreen
05. Stand And Deliver
06. As We Speak
07. Crosswinds
08. Road Song
09. She Doesn’t Live Here Anymore

Kari Riihimäki ei ole varmaankaan monelle kuulijalle tuttu nimi, mutta hän on kokenut muusikko ja antanut soittotaitonsa usean artistin käyttöön varsinais-suomen alueella. Eräs niistä on PJ Rautiainen, jonka vuonna 2010 ilmestyneellä debyyttilevyllä hän soitti ja joka on mukana tällä levyllä yhtenä solistina. Omia kokoonpanoja Karilla on ollut ainakin Doggtown ja Wardance. Hän on kypsytellyt omaa albumiaan pitkään ja nyt on kaikki osaset napsahtanut kohdalleen ja levy on valmis kuunneltavaksi. Hiljaa hyvä tulee.
Perusbändinä levyllä toimii vanhoja kehäkettuja. Rummuissa monessa mukana ollut Anssi Nykänen, bassossa Harri Rantanen ja kosketinsoittimissa Tuomo Vähä-Pesola. Solisteina on monia tuttuja Karin uran varrelta, kuten Esa Eloranta, Jukka Lamminen, PJ Rautiainen, Tumppi Niemelä ja Johnny Gustafsson. Ulkolaista verta tuo virolainen Anders Roots, joka soittaa kappaleessa ”Crosswinds” slidekitaraa.
Levystä huomaa sen, että kokonaisuus on hyvin mietitty. Kappaleet sijoittuvat toisiinsa onnistuneesti vieden levyä kohti loppua.
Rauhallisena ihmisenä Kari Riihimäki ei ole lähtenyt rakentamaan levyään puhtaasti korostaen kitaraa, vaan hän on antanut kitaransa monenlaisen ja -tyylisen musiikin käyttöön. Juurevuutta tuo Hammondien käyttö useassa kappaleessa. Kuitenkin ehkä juuri se Karin sielukas soitto on se, joka laittaa pyörittämään levyä yhä uudestaan.
Levyn aloituskappale Seasons on levy ilmeinen pääteos, jossa on tuskaa, myrskyä ja vuodenajan vaihteluja – hieno kappale. Breaking Love on ”claptonmainen” kevyt rockkappale, joka rullaa kevyesti eteenpäin omalla painollaan. Nätti kappale, johon Heta Halonen tuo taustalaulullaan kivan pehmeän lisän. Do You Like It on jännä psykedeelisiä ominaisuuksia sisältävä kappale. Evergreenin matkassa lähdetään kohti 60-luvun loppua ja kukkaismeriä. Stand and Deliver vaati minulta hieman keskittymistä, mutta kovan menon takaa paljastui kelpo groovebiisi. As We Speak on lyhyt instrumentaalipala levyn keskellä, joka johdattelee kohti Crosswindsiä. Crosswindsissä on mukavaa bluesrockin henkeä, jota lisää myös Anders Rootsin slidekitarasoolo. Roadsong on, kuten nimikin sanoo rullaava rokkikappale, jonka voisi kuvitella soivan vaikka matkalla onnistuneelta keikalta kotiin.
Seasons on kelpo rock-levy, jossa mennyt maailma yhdistyy nykyisyyteen. Eniten pidin Seasonsissa nimenomaan slowareista, joista varsinkin levyn päättävä ”She Doesn´t Live Here Anymore” on todella kaunis ja koskettava kappale, josta keikkaympäristössä varmasti kuoriutuu suomen Parisienne Walkways tai Dunluce. Hieno päätösbiisi.
Nyt on saatu alta pois ”se eka levy”. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

http://www.levykauppax.fi/artist/riihimaki_kari/seasons/

Jari Kaikkonen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: