Kanadalaisrokkareiden upea esikoinen

Heart:Dreamboat Annie

Wilsonin sisarusten Annin ja Nancyn luotsaama kanadalainen Heart on eräs kaikkien aikojen tasokkaimmista hardrockryhmistä. Kun yhtyeen nimeä kantaneesta, vuonna 1985 ilmestyneestä pitkäsoitosta muodostui menestys, moni luuli, että kyseessä oli uusi yhtye ja sen debyyttilevy. Tosi asiassa Heartilla oli jo tuolloin takanaan kymmenen vuoden ura musiikin parissa. Heartin esikoisalbumi teki nopeasti selväksi, että niin rokkaavien kuin akustisempien numeroiden osalta yhtyeen keskeisimpänä vaikuttajana voi eittämättä pitää Led Zeppeliniä.

Uransa alussa Wilsonin sisarukset olivat tyylilajinsa kera suhteellisen yksin; valtaosa pinnalla olleista naisartisteista, Carole King ja Joni Mitchell etunenässään edustivat laulaja/lauluntekijäosastoa. Dreamboat Annien biisistöstä kannattaa nostaa esiin etenkin radiosoitosta nauttimaan päässeet, rivakammat raidat tyyliin Magic Man, Sing Child sekä Crazy on You. Folkahtavamman tyylin huipentuma albumilla on myös yhtyeen debyyttisinglenä julkaistu How Deep It Goes. Nimiraidasta Dreamboat Annie tarjolla on kolme näkemystä, hieman yli minuutin kestoinen Fantasy Child-versio, varsinainen nimiraita sekä albumin päätteeksi lähes neliminuuttinen reprise. Akustisvoittoinen ja kekseliään psykedeelisen väliosan sisältävä Soul of the Sea tekee sekin tyylitajuisesti kunniaa suurelle esikuvalle. White Lightning & Wine on letkeästi rullaava ja vokaaliosuuksissaan revittelyäkin sisältävä raita.  (Love Me Like Music) I’ll Be Your Song jatkaa tyylikkäästi melodisen seesteisestä tyyliä. Sing Child edustaa rankkoine riffittelyineen ja sooloineen voimakkaimmin silkkaa hardrockia, mutta sisältää instrumentaatiossaan myös huilun. Selkeistä innoittajistaan huolimatta Heartilla, ensisijaisesti Wilsonin sisaruksilla oli itsenäinen, alusta asti tunnistettava visionsa, jota yhtye lähti kehittämään tyylikkäästi eteenpäin.

Yhtyeen kakkospitkäsoitto Little Queen sisälsi muun muassa sen tuotannon varhaisiin kulmakiviin kiistatta lukeutuvan klassikon Barracuda. 1980-luvun jälkimmäinen puolisko toi tullessaan miljoonamyyntiin yltäneet pitkäsoitot Heart, Bad Animals ja Brigade sekä These Dreamsin ja Alonen kaltaiset jättihitit. Viimeksi Heart on ollut esillä erinomaisine, originaalit tekijänsä aplodeihin ja aitoihin hymyihin kirvoittaneine Stairway to Heaven-covereineen.

Rokki-Pete

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: