New York Dolls:I

Esipunkkia aidoimmillaan

Johnny Thundersin ja David Johansenin luotsaama New York Dolls esitti jo 1970-luvun alkupuolella punkrockiksi tulkittavissa olevaa musiikkia. Aggressiiviset, Chuck Berrylle ja Stonesille velkaa olleet kitarariffit yhdistyivät teatraalisuuteen ja parhaimmillaan erinomaisen vahvaan kappalemateriaaliin. Yhtyeen vuoden 1973 debyytti sisältää 10 biisiä esimerkillistä rockin energiaa ja niiden vastapainoksi upean slovarin Subway Train. Ainoa laina on Bo Diddleyltä napattu Pills. Personality Crisis, Private World ja Trash edustavat rokkaavan osaston eliittiä Vietnamese Babyn ja Frankensteinin täydentäessä kokonaisuutta jopa uhkaavilla sävyillä. New York Dollsin ura käsitti alun perin vain kaksi pitkäsoittoa ja molemmille niistä löytyy omat diggarinsa. Albumeista jälkimmäinen, eli Too Much Too Soon ei olisi voinut omata osuvampaa nimeä. Yhtyeen vaikutus myös kotimaiseen rockiin on kiistaton. Etenkin visuaalisella puolella Hanoi Rocks on runsaasti velkaa Dollsille ja onhan Sami Yaffa myös soittanut yhtyeen myöhäisemmässä inkarnaatiossa. Ratsian vuoden 1979 debyytiltä löytyvä kunnianosoitus Kaatopaikan enkelit on omistettu Johnny Thundersille ja kumppaneille. New York Dolls kuuluu kiistatta esipunkin kolmen kovimman koplaan yhdessä MC 5:n ja Stoogesin kanssa.

Rokki-Pete

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: