THE RAGGED SAINTS – TUTTUJEN NAAMOJEN UUSI BÄNDI

The Ragged Saints kuva

Kotimaiselle hard rock kentälle on ilmestynyt uusi joukkue tutuilla pelaajilla. The Ragged Saints nimen takaa löytyy jäseniä Status Minor, The Milestones, Million Dollar Beggars, Adamantra ja V For Violence yhtyeistä.

”Olin jo pidemmän aikaa valitellut, että ei ole riittävästi tekemistä. Toni otti yhteyttä ja totesi, että perustetaan bändi, joka soittaa klassista hard rockia Whitesnaken, Def Leppardin ja tuon tyyppisten orkesterien hengessä. Kumpikin ollaan kovaa rokkia diggailtu koko ikämme. Ei siinä sen pornompaa stooria ole takana” kertoo kitaristi Tomi Julkunen.

Vuodessa on sävelletty ja äänitetty levyllinen materiaalia; ”Miksattiin kolme biisiä valmiiksi Sonic Pump studiolla ja tarjotaan niitä eri tahoille. Julkaistaan samalla radiosinkku. Ihan just tämmöistä musaa ei ole Härmässä liikaa tarjolla. On vähän kevyempiä ja raskaampia bändejä, eli toi menee just nätisti siihen väliin” valottaa toinen kitaristi Toni Bite.

Bändi on tällä hetkellä viimeistelemässä levyä lopulliseen muotoonsa sekä suunnittelee vuoden 2013 keväälle live-esiintymisiä.

Ensimmäiset kappaleet on kuunneltavissa Soundcloudissa:

https://soundcloud.com/theraggedsaints/the-sound-of-breaking-free

https://soundcloud.com/theraggedsaints/dont-let-me-go

Kokoonpano:

Laulu: Markku Kuikka (Status Minor)

Kitara: Tomi Julkunen (The Milestones)

Kitara: Toni Bite (Million Dollar Beggars)

Basso: Jukka Hoffrén (Adamantra)

Rummut: Miikki Kunttu (V For Violence)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: